

Verkkouutiset Youtube
Viikon 27/2023 luetuin
Zyskowicz: Valehtelevaa toimittajaa pitää voida arvostella – toivoo Journalistiliiton pyytävän anteeksi
Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) ottaa videollaan kantaa viime päivien maalituskohuun. Hänen mukaansa Journalistiliiton tulisi myöntää virheensä ja pyytää anteeksi.
Journalistiliitto twiittasi Iltalehden kesätoimittajaan somessa kohdistuneista arvosteluista maanantaina: ”Osa perussuomalaisten ja kokoomuksen poliitikoista maalittaa toista päivää Iltalehden toimittajaa. Maalittaminen kohdistuu toimittajan persoonaan.”
Kokoomuskansanedustaja Ben Zyskowicz otti yhteyttä Journalistiliittoon ja kysyi, ketkä kokoomuspoliitikot maalittavat toimittajaa. Kävi ilmi, että liitolla oli esittää ainoastaan yksi nimi: kansanedustaja Tere Sammallahti.
Sen jälkeen Zyskowicz kävi läpi Sammallahden twiitit ja huomasi, että niissä ei ollut minkäänlaista maalitusta. Sisäministeriön määritelmä maalitukselle on tällainen: ”Maalittaminen on ilmiö, jossa yksi tai useampi toimija kehottaa ja yllyttää suurta joukkoa hyökkäämään yhden ihmisen kimppuun eri tavoin, esimerkiksi lähettämällä vihaviestejä sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa. Maalittaminen voi ilmetä esimerkiksi suorana tai epäsuorana uhkailuna tai yksityiselämän tietojen esiin kaivamisena ja niiden vääristelemisenä.”
Zyskowiczin mukaan Tere Sammallahti ei usuttanut seuraajiaan toimittajan kimppuun eikä yllyttänyt ketään ottamaan toimittajaan yhteyttä. Hän ihmetteli kesätoimittajan TikTokissa julkaisemaa videota, jossa tämä väittää hallituksessa olevan useita natsitaustaisia ministereitä. Hän twiittasi myös kesätoimittajan olevan aktivisti. Kesätoimittaja on kertonut TikTokissa julkisesti olevansa aktivisti.
– Nyt kyse on siitä, pystyykö Journalistiliitto myöntämään virheensä ja pyytämään virheellistä tietoaan anteeksi. Mehän tiedämme, että toimittajat eivät yleensä pyydä virheitään anteeksi, mutta pystyykö heidän järjestönsä siihen, Zyskowicz kysyy.
Kesätoimittaja totesi TikTokissa hallituksessa olevan useita natsitaustaisia ministereitä ja kirjoitti ironisesti Petteri Orpon vakuuttavan, että natsit ovat oikea valinta valtiojohtoon.
– Nämähän ovat valheita. Tämähän ei ole totta. Ja nyt kysytään, saako toimittajaa arvostella. Tässä keskustelussa on vivahde, että toimittajaa ei saa arvostella. Emmekö saa arvostella toimittajaa, joka valehtelee? Eikö häntä saa arvostella siitä, että hän valehtelee somessa, Zyskowicz sanoo.
– Onko tässä maassa joku porukka, toimittajat, joka on arvostelun yläpuolella? He saavat levittää valheitaan somessa, mutta heitä ei saa siitä arvotella. Minä en tätä ainakaan hyväksy. Toivon, että journalistit ja heidän järjestönsä eivät hyväksy sellaista ajattelua, että jos toimittaja valehtelee, niin tästä ei saa puhua. Eihän se nyt näin voi olla.
Suomessa ei voi olla yksittäistä ammattiryhmää, joka on arvostelun yläpuolella, konkarikansanedustaja toteaa.
Katso Zyskowiczin puhe Verkkouutisista:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vasemmistolaiset poliitikot innostuivat maalittamaan somekirjoittajaa
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää