Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.
Garedew: Gazaan syydetyt rahat menevät joko Hamasille tai huijareille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew nostaa esiin Helsingin Sanomien jutun, jossa 12-vuotias gazalainen tyttö kertoo, kuinka kuvausryhmä ohjeisti häntä pukemaan ylleen repaleiset vaatteet, väittämään olevansa orpo ja itkemään kameran edessä toistuvasti "uupumiseen asti", jotta ryhmä sai haluamansa videon. Garedew varoittaa, että Gazaan virtaavat rahat eivät päädy kohteeseensa, vaan Hamasin tai huijarien käsiin. Hamas on pyörittänyt samaa propagandakaavaa jo vuosia.
Rostila lyttää feministisen talouspolitiikan: ”Naisen euron” ideologia unohtaa perheet ja syntyvyyden romahduksen
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kritisoi feminismiä isomman kuvan sumentamisesta.
Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.
Sisäministeri Rantanen: Maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä täytyy jatkaa – ”Meillä on tehty 30 vuotta hyysäribisnestä, jonka purkaminen vaatii paljon työtä”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa jatkaa maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä sekä kansallisesti että EU-tasolla. Rantasen mukaan Suomella ei ole syytä ylläpitää löyhempiä maahanmuuttosääntöjä kuin muillakaan Euroopan mailla. Hänen mielestään mallia voisi ottaa Tanskan linjauksista.
Tilastokeskus: Palkansaajien ostovoima pomppasi 3,5 prosenttia – ostovoimakuoppa kuroutuu umpeen odotettua nopeammin
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kokoaikaisten palkansaajien ostovoima kasvoi 3,5 prosenttia vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä verrattuna edellisvuoteen. Nimellisansiot nousivat samalla tahdilla, kun kuluttajahinnat pysyivät ennallaan. Teollisuusliiton pääekonomisti Timo Eklund iloitsee kehityksestä ja arvioi, että koko ostovoimakuoppa umpeutuu todennäköisesti jo tänä vuonna.
Suomen tärkeimmältä vientialalta viimein hyviä uutisia: Teknologiateollisuuden tilauskanta vahvistunut merkittävästi
Teknologiateollisuuden tilauskanta on vahvistunut ja uusia tilauksia on tullut merkittävästi lisää. Näin siitäkin huolimatta, että kauppa- ja geopoliittinen tilanne on ollut poikkeuksellisen epävakaa. Kasvun ajurina on selkeästi telakkateollisuus, mutta vuoden 2025 viimeinen neljännes oli koko toimialalla yllättävänkin positiivinen.
Suomi ja USA tiivistävät kauppasuhteita – ministeri Tavio tapasi kauppavaraministerin Washingtonissa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vieraili Washingtonissa edistämässä suomalaista vientiä ja tiivistämässä Suomen ja Yhdysvaltojen taloudellisia suhteita. Mukana oli merkittäviä suomalaisia yrityksiä verkkoyhteyksien, säähavainnoinnin ja kvanttitietokoneiden aloilta.
Seppänen Afrikan kurinpitoleireistä: ”Suomalaisen yhteiskunnan halveksumista ja monikultturismin epäonnistuminen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää maahanmuuttajataustaisten nuorten lähettämistä Afrikkaan ”kurinpitoleireille” haitallisena ilmiönä, joka on kitkettävä suomalaisesta yhteiskunnasta pois kokonaan.
Sebastian Tynkkynen huolissaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta: Moni hyödyntää röyhkeästi ja harva uskaltaa nimetä hyväksikäyttäjät
Sebastian Tynkkynen on kääntänyt katseensa kohti Amerikkaa ja analysoi viimeaikaisia tapahtumia Minnesotassa. Euroedustaja turvautuu dataan ja toteaa, että somalimaahanmuuttajien kotitalouksista yli 80 prosenttia saa jonkinlaista sosiaalitukea, yli puolet ruokakuponkeja ja runsas neljännes käteistukea.
Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.
9. luetuin
Garedew: Tulevaisuudessa Isis-vaimoja odottavat Suomessa tervetulokukkasten sijaan käsiraudat
Syyrian keskushallinto on hiljattain ottanut al-Holin leirin hallintaansa ja suunnittelee sen sulkemista. Tämä saattaa johtaa leirillä asuvien Isis-vaimojen ja heidän lastensa karkottamiseen kotimaihinsa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew muistuttaa Isis-naisten olevan joukko radikalisoituneita terrorismin tukijoita, joiden kaltaisia tulevat Suomessa jatkossa kohtaamaan ankarat seuraamukset terrorismilainsäädännön uudistuksen myötä.
Varsinais-Suomi julkisti seitsemän ensimmäistä eduskuntavaaliehdokasta: ”Kun pelossa eläminen loppuu, silloin talous lähtee kasvuun”
Varsinais-Suomen piirihallitus nimesi ensimmäiset seitsemä eduskuntavaaliehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Mukana on niin vanhoja konkareita kuin uusiakin ehdokkaita ympäri Varsinais-Suomea.
Clintonit joutuvat pakon edessä todistamaan yhteyksistään Epsteiniin
Uusia Jeffrey Epsteinin rikostutkintaan liittyviä asiakirjoja on julkaistu valtavat määrät, mutta mitään uutta tai raskauttavaa ei ole löytynyt Trumpiin liittyen. Sen sijaan ex-presidentti Bill Clintonista on löytynyt aiemmin julkaisematonta kuvamateriaalia. Edustajainhuoneen tarkastusvaliokunta on jo kuukausien ajan halunnut Clintoneita kuultavakseen heidän yhteyksistään Epsteiniin. Nyt Clintonit ovat joutuneet taipumaan vankeustuomion uhatessa.
Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen
7. luetuin
Ministeri Meren pyöreän pöydän keskustelu perintäalan käytännöistä: Kuluttajien velka-asioissa tarvitaan reiluutta ja selkeyttä
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kutsui tänään perintäalan toimijat ja viranomaiset pyöreän pöydän keskusteluun, jossa käytiin läpi kuluttajasaatavien perinnän käytäntöjä ja kehittämistarpeita. Tilaisuudessa keskityttiin hyvän perintätavan toteutumiseen, vanhentuneiden velkojen käsittelyyn sekä saatavien yksilöintiin oikeudellisessa perinnässä.
Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.
6. luetuin
Rasinkangas: Juuri nyt nähdään, kuinka tärkeä rooli turpeella voisi olla Suomen energiajärjestelmässä
Juuri nyt nähdään, kuinka tärkeä rooli turpeella voisi olla Suomen energiajärjestelmässä. - Talvipakkasilla tuulivoima ei tuota luotettavasti, ja silti olemme ajaneet alas yhden harvoista kotimaisista, varmoista energialähteistämme, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas.
Koponen: Turvapaikanhakijat on velvoitettava yleishyödylliseen työhön
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen vaatii Suomea ottamaan käyttöön mallin, jossa työkykyisillä ja työttömillä turvapaikanhakijoilla on velvoite osallistua yleishyödylliseen työhön. Saksassa vastaava käytäntö on jo käytössä, ja kieltäytymisestä seuraa avustusten leikkaaminen.
Strandman: Lukutaito rapautuu – kodin ja koulun on pidettävä huolta päivittäisestä harjoittelusta
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman korostaa, että lukutaito on kaiken oppimisen perusta ja sen kehityksestä on pidettävä tiukasti kiinni. Noin 20 prosenttia nuorista ja 11 prosenttia aikuisista kamppailee heikon lukutaidon kanssa, mikä vaikeuttaa opiskelua, työntekoa ja arkea. Strandman painottaa varhaista tukea, päivittäistä lukuharjoittelua, kodin roolia sekä sujuvaa lukutaitoa ennen kolmatta luokkaa.
Purra avasi sahateollisuuskonferenssin: ”Sahateollisuus on Suomen talouden kulmakivi – puun käyttöä on lisättävä, ei vähennettävä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi tänään kansainvälisen Wood From Finland -konferenssin Katajanokalla puheenvuorolla puun merkityksestä Suomen kansantaloudelle, ilmastopolitiikalle ja ihmisten hyvinvoinnille. Ministeri muistutti, että sahateollisuus on yksi Suomen tärkeimmistä vientialoista, jonka toimintaedellytykset on turvattava myös eurooppalaisessa päätöksenteossa.
Tammikuussa Ruotsissa ei ammuttu ketään hengiltä – porvarihallituksen toimet leikkaavat jengien väkivaltaa
Tammikuussa Ruotsissa ei ammuttu ketään hengiltä. Kyseessä on ensimmäinen vainajaton kuukausi sitten maaliskuun 2018. Kyse on myös poliisin onnistumisesta, jota on avittanut ruotsidemokraattien tukeman porvarihallituksen määrätietoinen työ jengiväkivallan karsimiseksi.
Nieminen vaatii lähestymiskieltoja koskevan lainsäädännön tehostamista: Poliisille kovemmat keinot käyttöön
Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen on jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen, jossa esitetään lähestymiskieltoa koskevan lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen kehittämistä asianomistajien turvallisuuden parantamiseksi.
Tutkimus: tieteentekijöiden arvot heijastuvat tutkimustuloksiin – samasta maahanmuuttodatasta tehdyt johtopäätökset vaihtelevat sen mukaan, mitä ideologiaa tutkija edustaa
Arvovaltaisessa Science Advances -lehdessä julkaistu tutkimus murtaa myyttiä tieteentekijöiden kyvystä pitää henkilökohtaiset asenteensa erillään tutkimustyöstä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tutkijoiden poliittiset näkemykset voivat ohjata eri tavoin tutkimusaineiston käsittelyä ja tilastollisia mallivalintoja. Tätä kautta asenteellisuus näkyy myös tutkimustuloksissa. Tutkimuksessa 71 tutkijatiimiä analysoi maahanmuuton vaikutuksia sosiaalipolitiikkaa koskeviin asenteisiin. Tiimit päätyivät saman aineiston pohjalta hyvin erilaisiin johtopäätöksiin. Näitä eroja ei pystytty selittämään pelkillä laskuvirheillä tai yksittäisillä menetelmävalinnoilla. Tutkimuksesta paljastui myös, että jyrkempiä poliittisia kantoja edustaneiden tutkijoiden työ sai sokkona toteutetussa vertaisarvioinnissa alhaisempia laatuluokituksia.
Halla-aho valtiopäivien avajaisissa: Suomi on maailman onnellisin maa – vaikka yhteiskunnallisesta keskustelusta ei sitä huomaa
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho muistutti valtiopäivien avajaispuheessaan, että suomalaiset ovat tutkimusten mukaan maailman onnellisin kansa, vaikka poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu maalaa usein päinvastaista kuvaa. Hän nosti esiin kotimaisen kulutuksen hiipumisen, työttömyyden syyt, nuorten suojelun lainsäädäntömuutokset sekä maahanmuuton lieveilmiöiden torjunnan ja korosti, että eduskunnan tärkein tehtävä on suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin puolustaminen omilla päätöksillä.
Vigelius: Valtiolla vastuu sähkön hinnasta pitkällä aikavälillä
Viime viikkojen kovat pakkaset ovat nostaneet pörssisähkön hintaa Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan eduskunnalla ja hallituksella on vastuu siitä, että kansalaisille on pitkällä aikavälillä tarjolla kohtuuhintaista ja toimitusvarmaa sähköä.
Kepu haluaa jatkaa kulutusjuhlia SDP:n kanssa – Reijonen: Keskustalta ei näytä löytyvän halua karsia edes ei-välttämättömästä hallinnosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on yllättynyt siitä, että oleminen samassa hallituksessa perussuomalaisten kanssa vaikuttaa Iltalehden kyselyn perusteella olevan keskustalaisille vastenmielinen ajatus. Mieluisimmaksi hallituskumppanikseen keskusta ilmoittaa sosiaalidemokraatit.
Seppänen vaatii: Opetusministeriön ja Opetushallituksen on puututtava viipymättä koulujen väkivaltatilanteisiin
Sivistysvaliokunnan jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen vaatii opetusministeriötä ja Opetushallitusta ryhtymään välittömiin ja määrätietoisiin toimiin kouluissa tapahtuvien väkivaltatilanteiden ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi. Viimeaikaiset vakavat tapaukset osoittavat, että koulujen keinot eivät enää riitä takaamaan turvallista oppimisympäristöä.
Purra: ”Oppilaitoksille ei pitäisi maksaa siitä, että ne hankkivat opiskelijoita kehitysmaista”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ei pidä järkevänä, että oppilaitokset haalivat ulkomaalaisia opiskelijoita ylläpitääkseen omaa verkostoaan kotimaisten ikäluokkien pienentyessä. Sisäministeri Mari Rantanen muistuttaa, että hallitus on jo kiristänyt kansainvälisiin opiskelijoihin liittyvää sääntelyä.
Ranne: Jäänmurtajien hajasijoittaminen pohjoiseen on erittäin hyvä vaihtoehto – huoltovarmuus paranee
Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne pitää jäänmurtajien kotisatamien hajauttamista pohjoiseen erinomaisena keinona vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Ukrainan sota on opettanut, että kaluston keskittämisessä yhteen paikkaan Etelä-Suomessa on omat riskinsä. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan jäänmurtajien investointiohjelmaa, omistajaohjausstrategiaa ja jäänmurron järjestämistapaa, ja hajasijoittaminen on osa tätä kokonaisuutta.
Rostila: Lapsiperheiden verotusta on kevennettävä – ”Oman kansan tulevaisuus ja selviytyminen menevät kaiken muun edelle”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila varoittaa tuoreen väestöennusteen povaavan lasten määrän romahtavan Suomessa viidenneksellä vain muutamassa vuodessa. Rostila korostaa, että syntyvyyteen on pakko panostaa: lapsiperheiden työn verotusta pitää laskea jo kevään aikana ja entistä voimakkaammin ensi hallituskaudella.
Strandman: Suomalaisten arjen kustannukset karanneet hallinnasta – kunnat rampauttavat asukkaidensa toimeentuloa maksuilla ja veroilla
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman moittii suomalaiskotitalouksien arjen kustannuksia kestämättömiksi: vuokrat, jätemaksut, kiinteistöverot, vesimaksut, hulevesimaksut, sähkönsiirto ja muut paikalliset maksut kiristävät monen taloutta samanaikaisesti. Strandman vaatii kuntia selvittämään kokonaiskuvan asukkaidensa kuluista ja ryhtymään toimiin niiden hillitsemiseksi.
Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.
4. luetuin
Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.
8. luetuin
Perussuomalaiset valitsi puheenjohtajiston eduskuntaryhmälle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto jatkaa entisellä kokoonpanollaan.
Jussi Halla-aho valittiin eduskunnan puhemieheksi – äänimäärä nousi viime vuodesta
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho on juuri valittu eduskunnan puhemieheksi 116 äänellä.
Yhteishaastattelussa Riikka Purra ja Björn Wahlroos: Talousjarru hidastaa, mutta Suomi voi tästä vielä parantua
Asiastudion podcast-yhteishaastattelussa valtiovarainministeri Riikka Purra ja talouselämän vaikuttaja Björn Wahlroos puntaroivat Suomen talousjärjestelmää, hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja järjestelmän rakenteellisia heikkouksia. Vaikka hyvinvointivaltio onkin suurissa vaikeuksissa, rohkeilla uudistuksilla se voidaan vielä pelastaa.
Rajat takaisin jäsenvaltioiden omaan kontrolliin – kansalaiset eivät enää luota vapaaseen liikkumiseen EU:n alueella
Euroopassa yhä useampi haluaa enemmän kansallista päätösvaltaa valtioiden omien rajojen valvontaan. Taustalla loistaa epäluottamus EU:n yhteiseen maahanmuuttopolitiikkaan ja erimielisyydet vastuunjaosta. Näin vastasivat kansalaiset 23 jäsenmaassa tehtyyn kyselyyn, kertoo Politico-verkkomedia.
Tynkkynen: EU saamassa viimein oman Ruanda-mallinsa – ”Nyt loppuu turvapaikkasumutus”
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen iloitsee EU:n turvapaikkapolitiikan historiallisista kiristyksistä: Euroopan parlamentti äänestää ensi viikolla neuvoston sopimista uudistuksista, joita sisäministeri Mari Rantanen on voimakkaasti ajanut. Uudistukset mahdollistaisivat turvapaikkahakemusten käsittelyn ulkoistamisen täysin EU:n ulkopuolelle, eli EU saisi viimein oman Ruanda-mallinsa. - Hyvä alku, Tynkkynen linjaa.
Aittakumpu ihmettelee aikamme hulluutta: Suomi rahtaa Italiasta jätettä poltettavaksi – samaan aikaan turve on pannassa
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kritisoi Facebook-kirjoituksessaan tilannetta, jossa Suomeen tuodaan poltettavaksi jätettä Italiasta ilmastonmuutoksen takia, kun turvetta pidetään ilmastopahiksena. Aittakummun mukaan jätteiden rahtaaminen ulkomailta on ristiriidassa sen kanssa, että kotimaista turvetta ei hyödynnetä energiantuotannossa.
Ministeri Puisto korostaa turpeen merkitystä huoltovarmuudelle ja ruoantuotannolle: ”Kotimainen tuotantokyky on olennainen osa Suomen huoltovarmuutta kaikissa olosuhteissa”
Perussuomalainen elinkeinoministeri Sakari Puisto nostaa Facebook-kirjoituksessaan esiin turpeen keskeisen roolin suomalaisessa huoltovarmuudessa, kotieläintuotannossa ja kasvihuonetuotannossa. Puiston mukaan turve on välttämätön materiaali erityisesti kuivikekäytössä, jossa sen fysikaaliset ja hygieeniset ominaisuudet tukevat eläinten terveyttä ja hyvinvointia.
Purra puolustaa työn verotuksen keventämistä: ”Elvyttää ja parantaa ostovoimaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra puolusti maanantaina Ylen A-studiossa hallituksen veronkevennyspolitiikkaa. Vaikka julkisen talouden sopeutus on käynnissä, kokonaisveroaste jopa kevenee tällä hallituskaudella. Purra myös korostaa, että veronmaksajan rahan käyttämisessä on syytä olla tarkkana.
Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa
2. luetuin
Junnila: Keskustan puheenjohtaja suurentaisi sähkölaskua – ”piikkipäivänä” tuplat
Perussuomalaisten kansanedustaja ja talousvaliokunnan puheenjohtaja Vilhelm Junnila lyttää keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puuttumisen jätteenpolttoon. Kaikkonen kritisoi tuontijätettä, vaikka sitä käytetään kotimaisen kaukolämmön ja sähkön tuotannossa. Junnilan mukaan Kaikkonen ei ymmärrä avauksensa vaikutuksia tavalliselle kansalaiselle.
Perussuomalainen kädenjälki näkyy maahanmuuttopolitiikassa: Maahanmuuttajien on mentävä töihin – ei ”makailla sossutuilla”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa, että puolueen kädenjälki näkyy merkittävällä tavalla Suomen maahanmuuttopolitiikassa. Maahanmuuton lainsäädäntö on kiristynyt perussuomalaisen sisäministeri Mari Rantasen johdolla. Turvapaikanhakijoiden määrä on puolittunut tämän hallituskauden aikana, mutta maahanmuuttoasioissa riittää tekemistä myös tuleville hallituksille.
Suomen ennätystyöttömyyden takana on maahanmuutto – ulkomaalaisten työttömyys on tuplaantunut muutamassa vuodessa
Suomen ulkopuolella syntyneiden osuus työttömyyden kasvusta on maassamme poikkeuksellisen suuri, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla. Maahanmuuttajataustaisten työttömyys on kaksinkertaistunut vuodesta 2022, kun suomalaisten työttömyys on pysynyt samalla tasolla. Itse asiassa vain puolet ulkomaalaisista työikäisistä käy töissä.
Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.
3. luetuin
Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.
10. luetuin
Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Eduskunta palaa istuntotauolta tällä viikolla. Eduskuntavaalit ovat jo oven takana, ensi vuoden keväällä. Puolueiden sisäinen valmistelu vaaleihin on täydessä vauhdissa, ja oman mutkansa matkaan tuo SDP:n "talvisota", kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
Purra johtaa Uudenmaan PS-joukkueen vaalikentille – Piisinen ja Koponen hakevat jatkokautta
Uudenmaan Perussuomalaiset on julkistanut ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa. Ehdokaslistalla on puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra, joka piti henkeä nostattavan puheen Uudenmaan Perussuomalaisten tilaisuudessa lauantaina Espoossa.
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää







































































