Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden

Mark Zuckerberg sanoo Trumpin valinnan olleen "kulttuurillinen käännekohta", jonka jälkeen on aika laittaa sananvapaus taas etusijalle. Hänen tekemänsä paljastukset siitä miten Facebook on tarkoituksella pyrkinyt sensuroimaan ja rajoittamaan keskustelua ovat hyvin mielenkiintoisia. Zuckerbergin mukaan viimeiset neljä vuotta ovat olleet someyrityksille erityisen vaikeaa aikaa, koska Yhdysvaltain hallitus on edistänyt sensuuria.

Miljardööri Mark Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria ja edistää sananvapautta omistamissaan sosiaalisen median sovelluksissa. Zuckerbergin Meta-konsernin päätuotteet ovat Facebook ja Instagram. Yhtiön tuotteilla on miljardeja käyttäjiä, joten uudistukset tulevat koskettamaan valtavaa ihmisjoukkoa.

Zuckerberg kertoo aikomuksistaan tiistaina julkaistulla videolla. Hän luonnehtii muutoksia “paluuksi Facebookin juurille”. Zuckerberg on huolissaan sensuurista, jota on ajettu läpi terrorismiin ja lapsipornoon vedoten.

– Minä ryhdyin rakentamaan sosiaalista mediaa antaakseni ihmisille äänen, Zuckerberg sanoo.

– Viime vuosina hallitukset ja valtamedia ovat pyrkineet sensuroimaan yhä enemmän ja enemmän. Ja usein selvästi poliittisista syistä.

– Äskettäiset [presidentin]vaalit tuntuvat kulttuurilliselta käännekohdalta. Nyt on aika laittaa sananvapaus jälleen etusijalle.

Puolueellisista faktantarkistajista luovutaan

Mark Zuckerberg lupaa, että Meta lopettaa ulkopuolisten faktantarkistajien käytön. Tilalle otetaan X-somen kaltaiset yhteisöhuomautukset. Zuckerbergin mukaan faktantarkistajat ovat olleet poliittisesti puolueellisia ja tuhonneet ihmisten luottamusta moderoinnin oikeudenmukaisuuteen.

Sallittujen keskustelunaiheiden kirjoa tullaan leventämään. Jatkossa esimerkiksi maahanmuuttoon tai sukupuolivähemmistöihin liittyvistä aiheista voi puhua vapaammin. Zuckerbergin mielestä ihmisiä on pyritty vaientamaan näissä aiheissa valtavirran keskusteluissa.

Sensuuria pyritään vähentämään myös rajoittamalla automaattisen sensuroinnin käyttöä, koska automaattiset suodattimet tekevät usein virheitä. Painopisteenä tulee olemaan selvästi laittoman tekstin poistaminen.

Poliittisen keskustelun näkyvyyttä on rajoitettu

Zuckerberg myöntää, että Facebook ja Instagram ovat tarkoituksella rajoittaneet poliittisen keskustelun näkyvyyttä, koska politiikka “stressasi ihmisiä”. Mutta nyt on koittanut uusi aika ja politiikasta voidaan jälleen keskustella.

Moderointiosasto siirretään suvaitsevaisesta ja sateenkaarevasta Kaliforniasta punaniskaisempaan Texasiin. Tällä siirrolla pyritään lisäämään käyttäjien luottamusta moderaattoreiden puolueettomuuteen.

Yhteistyötä Trumpin kanssa sensuuria vastaan

Lopuksi Zuckerberg sanoo, että hän aikoo tehdä yhteistyötä presidentti Donald Trumpin kanssa estääkseen maailman eri maiden hallituksia vaatimasta yhdysvaltalaisia yrityksiä harjoittamaan tiukkaa sensuuria. Yhdysvallat tunnetaan laajasta sananvapaudesta.

– Euroopassa on yhä enemmän lakeja, jotka lisäävät sensuuria ja tekevät innovatiivisten sovellusten rakentamisen vaikeaksi.

– Kiina on sensuroinut meidän sovelluksemme niin, että niitä ei voi edes käyttää Kiinassa, Zuckerberg sanoo.

Mark Zuckerbergin mukaan viimeiset neljä vuotta ovat olleet someyrityksille erityisen vaikeaa aikaa, koska Yhdysvaltain hallitus on edistänyt sensuuria. Tämä on rohkaissut myös muiden maiden hallituksia vaatimaan tiukempaa sensuuria.

– Mutta nyt meillä on mahdollisuus palauttaa sananvapaus, Zuckerberg riemuitsee.

Trumpin ja Zuckerbergin välit ovat parantuneet

Tuleva presidentti Donald Trump on aiemmin kritisoinut Facebookin sensuuria kovin sanoin. Hän on jopa kutsunut Facebookia “kansanviholliseksi”.

Nyt miesten välit ovat paranemaan päin. Mark Zuckerberg kävi päivällisillä Trumpin Mar-a-Lagon kartanossa marraskuussa. Meta on myös lahjoittanut miljoona dollaria Trumpin virkaanastujaisrahastoon.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Trump teki harvinaisen comebackin, aivan kuten esikuvansa Richard Nixonkin

16.11.2024 |13:35

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää