Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Yrittäjät ovat erittäin pettyneitä Helsingin päättäjien viherkokeiluihin – ydinkeskusta näivettyy ja yritykset kärsivät

05.11.2024 |09:35

Helsingin päättäjien Esplanadi-kokeilu lisäsi kävely- ja pyöräilyalueiden määrää ja muutti autoilijoiden väylät yksikaistaisiksi. Nyt ydinkeskustan liikenne on sekaisin ja yritykset menettävät asiakkaita.

Helsingin ydinkeskustassa käynnistettiin hyvin nopealla aikataululla ja alueen yrityksiä kuulematta kokeilu Esplanadien muuttamisesta yksikaistaisiksi sekä kävely- ja pyöräilyalueiden lisäämisestä loppukeväällä 2023.

– Alueen yritysten mukaan ottaminen kokeiluun jäi näennäiseksi. Yrityksillä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, toteutetaanko kokeilua tai miten ja missä aikataulussa se toteutetaan. Yritysten osallistaminen keskittyi lähinnä Esplanadeille hankittaviin uusien kalusteiden ja kasvien valintaan, kritisoi toimitusjohtaja Tiina Oksala Helsingin Yrittäjien tiedotteessa.

Ei houkutellut ostavia asiakkaita

Esplanadi-kokeilu ei yrittäjien mukaan kasvattanut alueen vetovoimaa ensimmäisenä kesänä eikä talvikaudella 2023–2024, vaikka Rautatieaseman seutuville saapui edellisvuotta enemmän ihmisiä.

– Kuluneena toisena kesänä alueen kävijämäärä kasvoi edelliskesästä, mihin vaikutti muun muassa poikkeuksellisen pitkään jatkunut lämmin sää. Alueella toimivien yritysten myynti kuitenkin laski lähes 60 prosentilla ja kasvoi vain 16 prosentilla yrityksistä verrattuna edelliseen kesään. Kokeilu ei vetänyt alueelle lisää ostavia asiakkaita tai saanut heitä viipymään pidempään, yrittäjät kertovat.

Yritysten kritiikki vain kasvoi

Alueella toimivien yritysten kokemukset Esplanadi-kokeilusta olivat pääosin negatiivisia: yritysten toiminta vaikeutui ja myynti laski kokeilun aikana. Liikkuminen autolla keskustassa hankaloitui ja yritysten lähistöltä poistui maanpäällisiä pysäköintipaikkoja, mikä vaikutti yrityksissä asiointiin.

Esplanadi-kokeilu vaikeutti myös yritysten tavara- ja henkilökuljetuksia ja vaikutti erityisesti kaupan alan yritysten toimintaan.

– Alueella toimivien yritysten kokemuksia kartoitettiin kokeilun aikana elinvoimakyselyillä ja työpajoissa. Yritysten kritiikki Esplanadi-kokeilua kohtaan vain lisääntyi hankkeen edetessä. Kuluneelle kesälle antoi lähes 85 prosenttia alueen yrityksistä arvosanan 1–2 / 5 (jossa 1=huono). Vain 10 prosenttia vastaajista antoi kokeilulle arvosanan 4 / 5, Helsingin Yrittäjien tiedotteessa huomautetaan.

Kalliista kokeilusta opittava

Helsingin kaupungin mukaan Esplanadi-kokeilun kokemuksia ja oppeja tullaan hyödyntämään pysyvien liikenneratkaisujen suunnittelussa.

– Kaupungille, ja myös osalle alueen yrityksistä, kalliiksi tulleesta kokeilusta tulee todella oppia. Jatkossa yritysten toimintaedellytykset pitää ottaa huomioon sekä aidosti kuunnella ja osallistaa toimijoita suunnitteluun, sanoo Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.

Kaupungin käsiteltävänä olevassa ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa Esplanadien on tarkoitus pysyä kaksikaistaisina ja Kaivokatu muuttaa joukkoliikennekaduksi. Kaivokadun suunnitelmat eivät miellytä keskustassa toimivia yrityksiä, joiden mukaan ne ovat haitallisia keskustan toimivuudelle ja elinvoimalle.

Ydinkeskustan näivettäminen lopetettava

Samaa mieltä on elinkeinoministeri Wille Rydman, joka pyrkii ensi keväänä Helsingin pormestariksi.

Rydmanin mukaan Helsinki tarvitsee kaupungin elinvoiman ja viihtyisyyden elvyttämistä ja väljempää rakentamista. Myös Helsingin keskustan on oltava saavutettavissa kaikille.

Helsingin kaupunkisuunnittelua on viety viime vuosina autoilijavihamielisempään suuntaan, mikä on johtanut Rydmanin mielestä keskustan näivettymiseen ja saavutettavuuden heikentymiseen.

Helsingin liikennesuunnittelun yleisenä periaatteena on huolehtia ensimmäisenä kävelijöiden tarpeista. Tämän jälkeen huomioidaan järjestyksessä pyöräliikenteen, joukkoliikenteen, elinkeinoelämän kuljetusten ja henkilöautoilun tarpeet, kaupunki kertoo toimintalinjauksessaan.

Rydmanin mielestä ”urbaanivihreän kaupunkisuunnittelun henki, jota edustavat laajasti nykyisin Helsingin pormestaristossa olevat puolueet” on haitallinen sekä kaupungin asukkaille että yrityksille.

LEHTIKUVA


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Helsingin Yrittäjät vastustaa Kaivokadun muuttamista joukkoliikennekaduksi – vaikeuttaisi liikkumista keskustassa ja ruuhkauttaisi muita katuja

16.09.2024 |12:37

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää