Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: “Emme hyväksy toimivan jätejärjestelmän romuttamista”

11.06.2021 |10:36

Perussuomalaiset ympäristövaliokunnan jäsenet Mauri Peltokangas, Sheikki Laakso ja Petri Huru jättivät vastalauseen hallituksen esitykseen jätelain muuttamiseksi. Hallitus ehdottaa nykyisen kaksoisjärjestelmän osittaista lakkauttamista.

Kunnan mahdollisuus siirtää jätteenkuljetuksen järjestäminen kiinteistön haltijan vastuulle poistettaisiin erilliskerättävän kiinteän yhdyskuntajätteen (biojäte, pienmetallijäte, kuitu-, lasi-, metalli- ja muovipakkausjäte sekä muut mahdolliset erilliskerättävät jätelajit) kuljetuksen osalta. Kunnan tulisi siis jatkossa järjestää näiden jätteiden kuljetus kiinteistöiltä.

Esitys rankaisee kohtuuttomasti alan yrittäjäsektoria

Perussuomalaiset pitävät periaatteessa hyvänä lähtökohtana sitä, että pyritään parempaan, turvallisempaan sekä kestävämpään yhteiskuntaan, jossa vahvistetaan Suomen roolia kiertotaloudessa.

– Emme kuitenkaan voi hyväksyä nyt tehtyä esitystä, sillä mielestämme se rankaisee alan yrittäjäsektoria varsin rankalla kädellä, sanoo valiokuntavastaava, kansanedustaja Mauri Peltokangas.

– Kaksoisjärjestelmän purkamisella edes osittain on merkittävät negatiiviset yritysvaikutukset, joita ei ole kunnollisesti selvitetty esityksessä. Tällä muutoksella puututaan kunnan itsemääräämisoikeuteen ja lisätään kunnallisia tehtäviä niissä kunnissa, jotka eivät ole halunneet ottaa kuljetusten osalta operatiivista roolia, Peltokangas jatkaa.

Kuntalaisten valinnanvapaus vaarassa

Perussuomalaiset näkee ongelmallisena myös sen, että järjestelmästä tulee uusi piilovero, jos kunta saa monopolin jätteiden kuljetuksesta.

– Tämä heikentää asukkaiden valinnanvapautta. Kunta on voinut tähän asti järjestää jätteen kuljetuksen keskitetysti tai päätöksellään siirtää kuljetuksen tilaamisen kiinteistön haltijoiden tehtäväksi. Nyt näin ei enää olisi, kun järjestelmä muuttuu vain ja ainoastaan kuntia suosivaan suuntaan, toteaa kansanedustaja Sheikki Laakso.

– Lisäksi on moraalisesti väärin, että yritykset ovat vuosikymmeniä markkinoineet ja keränneet asiakaskuntansa, mutta nyt se vain annetaan kunnalliselle järjestelmälle ilman korvausta, Laakso lisää.

Nykyjärjestelmän hyödyt sivuutettu

Perussuomalaisten mukaan nykyisen järjestelmän hyödyt on hallituksen esityksessä sivuutettu käytännössä kokonaan.

– Kaksoisjärjestelmä mahdollistaa jätehuollon alueellisten erityispiirteiden huomioon ottamisen kuljetusten järjestämisessä. Monet kunnat pitävät kiinteistön haltijan järjestämää kuljetusta alueelleen parhaiten soveltuvana kuljetusjärjestelmänä, ja sen katsotaan edistävän alueen yritystoimintaa, työllisyyttä, asukkaiden valinnanvapautta ja kuntademokratiaa.

– Näillä alueilla asukkaat ovat tottuneet tilaamaan kuljetuspalvelun itse, ja näin kuljetusyrityksille on muodostunut jokseenkin vakiintunut asiakaskunta.

Kustannukset kasvavat eikä kierrätysaste nouse

Lisäksi perussuomalaiset varoittaa, että alan toimijoille saattaa syntyä esityksestä huomattavia lisäkustannuksia, jos siirtymäaika jätetään jäteyrittäjille liian lyhyeksi tai sitä ei ole ollenkaan. Tämän vuoksi perussuomalaiset esittivät vastalauseessaan viiden vuoden siirtymää esitykseen. Perussuomalaisten mielestä kaksoisjärjestelmään kajoaminen ei ole ympäristönkään kannalta välttämätöntä, vaan kierrätystavoitteet olisi mahdollista saavuttaa nykyisen kuljetusmallin puitteissa.

– Esitys voi valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan itseasiassa heikentää uusiokäyttöä ja hyödynnettävissä olevien jätejakeiden saantoa, sillä sanktiomaksujen välttämiseksi kunnille saattaa kierrätystä tärkeämpää olla jätteenpolttolaitoksen kanssa sovitun pitkäaikaisen tonniperusteisen sopimuskiintiön täyttäminen, kansanedustaja Petri Huru huomauttaa.

Tällöin esimerkiksi pahvia, kartonkia, muovia ja paperia kuljetetaan jätteenpolttolaitokselle poltettavaksi uusiokäytön sijaan.

– Kuljetusjärjestelmän muutos on siten tosiasiassa omiaan vaikeuttamaan kierrätysasteen nostamista koskevien tavoitteiden saavuttamista, Huru ennustaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää