

Journalistiliiton SDP-taustainen päätoimittaja Maria Pettersson hehkutti Ylen Jälkiviisaissa pidäkkeettä vasemmistopuolueiden kärkihahmoja. Pettersson ennusteli perussuomalaisille kymmenen prosentin kannatusta sekä maahanmuuttoaiheen hiipumista. 25.1.2019. / YLE JÄLKIVIISAAT
Ylen pääuutinen hehkuttaa, että vaikka ukkonen jyrähti, Sanna Marin ei säikähtänyt – mikä mediassa oikein on vialla, ja miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?
KOMMENTTI | Päätoimittaja Matias Turkkila kirjoittaa Yleisradion etenevästä politisoitumisesta sekä journalismia käsittelevästä uutuuskirjasta.
“Ukkonen jyrähtää voimakkaasti Kesärannan ulkopuolella, mutta pääministerin ilme ei värähdä.”
Näin painaa menemään Yleisradion uutistoimitus. Pääuutisessaan.
Kysytään näin päin: Miten suomalaiset aikuiset yleensä reagoivat salamaniskuihin? Panikoimalla? Piiloutumalla pöydän alle?
Yleisradion pääministeriä käsittelevä juttu on muutenkin täysin hampaaton ja kritiikitön Marinia kohtaan. Miksi valtiollinen yleisradioyhtiö lisää tällaisia kuvailuja tekstiinsä, kuin alleviivaamaan korkean poliitikon järkähtämättömyyttä?
Miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?
Tällaisen pohjoiskorealaisen kirjoitustyylin käyttö olisi ymmärrettävämpää, jos se olisi kesätoimittajan kynästä lähtöisin. Mutta tekstin on kirjoittanut Ylen toimittaja Anniina Luotonen, joka valittiin huhtikuussa politiikan toimittajien puheenjohtajaksi.
Tilanne on absurdi. Median nimenomainen tehtävä on vallanpitäjien valvonta ja toiminnan kriittinen arviointi. Ei heidän pönkittämisensä.
Sipilää hakattiin, Marinia suojellaan
Yleisradion toiminta on räikeässä ristiriidassa sen kanssa, miten aiempaa pääministeriä Juha Sipilää kohdeltiin. Tuoreessa muistissa on, miten Ylen toimituksen keskeiset yksiköt hakkasivat Sipilää viikkotolkulla. Kun silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen yritti pidätellä toimituksensa raivoa Sipilää kohtaan, hänet savustettiin pihalle.
Jääskeläisen jälkeen taloon saapui päätoimittajaksi Jouko Jokinen. Valinnan oli tarkoitus rauhoittaa kaaoksessa riehuvaa toimitusta. Hän on pysynyt täysin näkymättömissä, ja antanut talonsa politisoitumisen revetä tasolle, joka nähtiin viimeksi 1960-luvulla. Tuolloin puhuttiin Reporadiosta.
Tuolloin Neuvostoliittoa kritiikittä ihannoivat suomalaiset kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä. Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti ”tiedostamista”, ”muutosta” ja ”aatteellista heräämistä”.
Tietokirjailija Jarmo Viljakainen kertoo kirjassaan, kuinka Yleisradion tulipunainen toimittajakunta tuki näyttävällä uutisoinnillaan kommunistien mielenosoituksia ja nosti esin yksipuolisen vasemmistolaisia yhteiskuntakriittisiä performansseja.
Noin siis 1960-luvulla. Mutta kuvaus sopii osuvasti myös tähän päivään. Ei päivää ilman innostunutta Yle-reportaasia punavihreistä mielenilmauksista. Kriittisyydestä ei ole tietoakaan, vaikka suomalaiset ovat sukeltamassa kaikkien aikojen energiakriisiin.
Ongelma ei ole yksin Ylen
Journalistien ammattikunta on vähin erin hylännyt ajatuksen objektiivisesta journalismista ja asettunut politiikan osapuoleksi. Mallia näyttää Journalistiliiton päätoimittaja Maria Pettersson.
Pettersson on työskennellyt SDP:n mepin Miapetra Kumpula-Natrin kansliassa. Hän ”breikkasi” julkisuuteen kummallisella”Sotatanner – raportti Malmön monikulttuurisesta helvetistä” –irvailullaan, jossa hän pilkkasi islamilaisesta väkivallasta huolestuneita suomalaisia. Pettersson kävi Ruotsissa, ei havainnut väkivaltaa ja päätteli tästä, ettei Ruotsissa ole väkivaltaa.
Pettersson on ilmiselvän politisoitunut toimittaja. Kun tällainen henkilö nostetaan julkisen kommentoijan asemaan, hän käyttää tilaisuutta häpeilemättömästi hyväkseen.
Eduskuntavaalien alla 2019 Maria Pettersson hehkutti täysin häpeilemättömästi poliittisia lemmikkejään – missäpä muualla kuin Ylen Jälkiviisaissa. Vieraiksi oli tuttuun tapaan valittu ainoastaan vasemmistokeskustelijoita.
Pettersson hehkutti:
“Miettikää, miten ihana tilanne olisi, jos meillä olisi Li Andersson, Maria Ohisalo ja Sanna Marin puoluejohtajina. Tältä näyttää tulevaisuus.”
Yle hetkeä ennen eduskuntavaaleja 2019.
Journalistiliiton päätoimittaja hehkuttaa suosikkipoliitikkojaan pidäkkeettä: "Miettikää, mikä IHANA TILANNE olisi, jos meillä olisi @liandersson, @MariaOhisalo ja @MarinSanna puoluejohtajina."
Video: Yle Areena, Jälkiviisaat 25.1.2019. pic.twitter.com/blInVhgIef
— Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) August 10, 2022
Pettersson saa voimakasta taustatukea vieressä istuvalta Jan Erolalta, joka ”analysoi” keskeisten vaaliteemojen kääntyvän pois maahanmuuttoaiheista. Molemmat arvioivat perussuomalaisten vaalikannatuksen jäävän kymmeneen prosenttiin. Vieressä istuva kielitieteilijä Janne Saarikivi onnistuu sentään sanomaan, että noin tuskin käy.
Suomen Uutisten lukijat muistanevat Erolan tarjoilleen inhoamistaan perussuomalaisista hieman erilaisia tulkintoja. Hän sätti toisessa Jälkiviisaiden jaksossa perussuomalaisia minuuttitolkulla syvästä ihmisvihasta.
"Ihmisviha, natsipuolue, juutalaisviha, syvä ihmisviha, ihmisviha, rasisti, ihmisviha, ihmisviha"
Näin arvioi #perussuomalaiset-puoluetta @yleuutiset'n ehdottoman puolueeton jälkiviisas @JanErola, jonka viisaita näkemyksiä onkin kuultu #Jälkiviisaat-ohjelmassa vuodesta 2000. pic.twitter.com/wqLRpxu1S8
— Matias Turkkila (@MatiasTurkkila) February 5, 2021
Kuten aina, Ylen juontajat hymistelevät vieressä. Kritiikki ei kuulu konseptiin.
Jan Erola kököttää Jälkiviisaissa kuin tatti. Hän on toiminut ohjelman vakiovieraana ohjelman koko olemassaolon ajan, useimmiten latelemassa itsestäänselvyyksiä. Yleisradioyhtiö, jonka tehtävä on lain mukaan tarjota ”monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja”, tarjoaa viikosta ja vuodesta toiseen SDP:tä ja muuta vasemmistoa tukevaa poliittista agitaatiota. Yle käyttää Erolaa äänitorvenaan, koska hän lausuu juuri niitä sanoja, joita poliittinen vasemmisto niin kovasti rakastaa.
Puolueellisuus tihkuu läpi, räikeästi. Yleisradio tarjoilee vasemmistotoimijoille valtavan viestintäplatformin ja estää vasemmistoa koskevan kritiikin.
Jälkiviisaiden lisäksi poliittista sisältöä tuutataan kaikista kanavista. Jatkuvasti, joka päivä. Pahimmillaan tuputus on vaalien alla. Ja innokkain aivopesu kohdistuu nuorisoon.
Mitä medialle oikein tapahtui?
Viestintäyrittäjä Katleena Kortesuon tuoreen kirjan kannessa esitetään kysymys: ”Journalimin kuolema – Mitä medialle oikein tapahtui?”
Kortesuon mukaan median kritiikittömyys Sanna Marinia kohtaan ”tihkuu kiusallisella tavalla läpi”.
Milloin media kertoo Marinin ”johtaneen upeasti joukkojaan edestä”, milloin hän on “tehnyt historiaa”, milloin hänen hiustyylistään vedetään yhtäläisyysmerkkejä koronan voittamiseen.
Kortesuo nostaa esimerkiksi myös Maria Petterssonin siekailemattoman Jälkiviisaat-hypetyksen.
Aggressiiviset Marin-fanit nujertavat kritiikin
Hehkutuksen vastaparina on Marin-fanien joukko, joka puolustaa suojattiaan aggressiivisesti. Heidän vihansa äärellä joutui taipumaan jopa Venäjä-trollien piinaama Jessikka Aro, jota Venäjän sotatoimia tukevan Johan Bäckmanin joukkiot eivät koskaan saaneet vaikenemaan.
Jessikka Aro kertoo Kortesuon kirjassa, kuinka hänet huudettiin nurin:
”Mä tviittasin sen ja tein ehkä kärjekkään kommentin: ”ihmeellistä että löytyy aikaa naistenlehdissä poseeraamiselle mutta ei EU-kirjeenvaihtajille”. Tää oli toiminnan kritisoimista, eikä mennyt mitenkään hänen henkilöönsä. Mä jouduin canceloimaan itseni ensimmäistä kertaa. Edes Venäjän trollit eivät ole saaneet mua canceloimaan itseäni kertaakaan. – – Minut leimattiin naisvihaajaksi.
Mä loppujen lopuksi poistin sen tviitin, koska mä en jaksanut sitä hirviömäistä viestittelyä itseäni kohtaan. Ja mä lopulta jopa pyysin anteeksi [nauraa], ihan kauheeta.
Siinäkin Sanna Marin viestinnässään on onnistunut. Hänellä on tällainen oma niin sanottu pieni trolliarmeija, joka leimaa kaikki kriitikot. Pääministerin toiminta on maailman eniten kritisoitava asia. Se, miten Sanna Marin kohtelee lehdistöä, on hänen toimintaansa leimaava asia. Sitä pitää saada kritisoida ilman, että tulee itse leimatuksi.”
Sama suomeksi: istuvaa hallitusta tukevat aggressiiviset metelöitsijät huutavat toimittajan hiljaiseksi.
Yle ei enää edes yritä peitellä puolueellisuuttaan
Olemme tulleet tilanteeseen, jossa Yleisradiota käytetään poliittisen vaikuttamisen keskeisenä välineenä. Toimintaa ei edes yritetä peitellä. Yhtiö vaalivaikuttaa monin eri tavoin, ja mitä lähemmäs vaaleja kuljetaan, sen räikeämmäksi Ylen touhu käy. Tämä on kansanvallan kannalta kestämätöntä. Vaalisuosikkien valinta ei voi olla median tehtävä. Vaalien teemojen ohjailu ei voi olla Yleisradion tehtävä.
Missään tapauksessa ei käy päinsä, että Yleisradio kieltäytyy käsittelemästä omia suosikkipoliitikkojaan kriittisesti.
Ylen on toteutettava sitä tehtävää, joka sille on kansakunnan työnjaossa määrätty.
MATIAS TURKKILA
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anniina Luotonen Jessikka Aro Jarmo Viljakainen Jan Erola Yleisradio Katleena Kortesuo Johan Bäckman Jouko Jokinen Maria Ohisalo Miapetra Kumpula-Natri Maria Pettersson Sanna Marin Atte Jääskeläinen Li Andersson Juha Sipilä Matias Turkkila
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vuonna 2016 Yle hehkutti tutkimusta, jonka mukaan pakolaisiin satsattu raha palautuisi tuplana takaisin viidessä vuodessa – toisin kävi

Puoluesihteeri Luukkanen: Sanna Marinin pitäisi nyt hoitaa pääministerin työtään!

Pääministeri Marin singahti Yhdysvaltoihin maailman eliitin salaperäiseen Bilderberg-kokoukseen – kansa moittii avoimuuden puutteesta, Yle hehkuttaa innokkaasti

Yle hurskastelee ”samanaikaisen kuulemisen periaatteella”: Demariministeri sai yksinään selitellä hoitajien pakkotyölakihanketta – Tehy-pomo heitettiin pois keskustelusta

Yle kokkasi kasaan sakeaa mielikuvapropagandaa: Yhdisti kuvamanipuloinnilla ja vihjailulla nuoren vaihto-opiskelijan ääriajatteluun

Yleisradion aamuohjelmassa natsiteltiin ja halvennettiin tv-dokumenttisarjan nuoria naisia – kenen pussiin Yle pelaa?

Yle näkee “rakenteellista rasismia” Ukrainan pakolaisten kohtelussa

Yle jututti vihreitä “asiantuntijoita” ja julisti, miksi polttoaineveroa ei pidä laskea – asiantuntijoiden taustoista ei tietenkään kerrota mitään

Hallintoneuvoston PS-edustajat: Yle osoittaa puolueellisuutensa vaatiessaan laajalle levinneen videon poistamista – ”Jäi kiinni housut nilkoissa eivätkä selittelyt enää auta”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.