LEHTIKUVA
Ylen hallintoneuvoston PS-jäsenet Immonen ja Ronkainen: Tiukka linja toimittajien ylilyönteihin
Ylen uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty Jouko Jokinen, joka oli esittäytymässä eilisessä Yleisradion hallintoneuvoston kokouksessa.
Hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet kansanedustaja Olli Immonen ja kansanedustaja Jari Ronkainen ovat sitä mieltä, että viimeistään nyt on Ylen aika uudistua.
Uutisoinnin oltava tasapuolista
Muutosta toivotaan ainakin toimittajien mediakäyttäytymiseen ja uutisoinnin tasapuolisuuteen.
– Uudella päätoimittajalla on työsarkaa edessään. Viime aikoina erityisesti yksittäisten toimittajien ulostulot mm. sosiaalisessa mediassa ovat herättäneet rajua keskustelua. Toivon, että päätoimittaja linjaa ohjeet nykyistä tarkemmin ja puuttuu tiukasti ylilyönteihin, sanoo Ronkainen.
– Ylen uutisissa aika ajoin esiintyvä poliittinen puolueellisuus on hyvin kyseenalaista. Tämä kävi viimeksi ilmi Ylen uutisoidessa Saksan liittopäivävaaleista ja paheksuessa avoimesti Vaihtoehto Saksalle -puolueen poliittista linjaa ja menestystä vaaleissa. Ylen olisi aika toteuttaa hallintoneuvoston strategiaa ja sen arvoja tasapuolisesta ja riippumattomasta tiedonvälityksestä, kertoo Immonen.
Ei Aamulehden linjaa Yleen
Jokinen valittiin Yleen Aamulehden päätoimittajan paikalta. Immonen ja Ronkainen ovat epäileviä sen suhteen, minkälaista journalismia Jokinen ryhtyy toteuttamaan.
– Emme voi hyväksyä sitä, mikäli Jokisen Aamulehdessä vetämä linja ollaan siirtämässä Yleisradioon. Hänen päätoimittaja-aikanaan lehden uutisointi ja kirjoitukset etenkin liittyen maahanmuuttoon tai monikulttuurisuuteen olivat hyvin arvovärittyneitä, Immonen toteaa.
– Aika näyttää miten uusi päätoimittaja tulee työssään onnistumaan. Hallintoneuvoston jäseninä tulemme seuraamaan tilannetta hyvin tarkkaan. Tarvittaessa palaamme asiaan tulevissa hallintoneuvoston kokouksissa, kertoo Ronkainen.
Jokinen ja sukupuolineutraalit tittelit
Jokisen ollessa vielä päätoimittaja muutama viikko sitten, Aamulehti ilmoitti runsaasti keskustelua herättäneestä linjauksestaan ottaa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit.
Yleisradion hallintoneuvosto ei puutu Ylen journalistiseen sisältöön, mutta päättää yhtiön strategiasta ja valvoo sen toteuttamista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Oikeistopopulistinen, äärioikeistolainen vai suorastaan uusnatsipuolue – median liioittelussa Saksan AfD:n nimittelyssä ei ole äärtä eikä rajaa
Ylen uutistenlukija pimahti espoolaismiehelle Twitterissä: “Leimasi minut lastenhakkaajaksi”
Miksi Yleisradio käyttää jatkuvasti puolueellisia asiantuntijoita uutislähetyksissään eikä mainitse näiden taustoja?
Näin meitä vedätetään: Vihervasemmistolainen media syöttää omia mielipiteitään uutisina
Vihapuhetta MTV:n Twitter-tilillä: Yhdysvaltain presidenttiä kutsuttiin idiootiksi ja toivottiin potkuja tehtävästä
Voiko Yleen luottaa? Käyttää puolueellisia asiantuntijoita, salailee rahankäyttöään, saa usein moitteita Julkisen sanan neuvostolta
Ylen hallintoneuvoston perussuomalainen jäsen: Ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi veisi kansalaisilta verorasitteen pois – “Halukkaat voisivat maksaa Ylen tämänhetkisestä paatoksesta”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää