Yle: Päätös Jyväskylän yt-neuvotteluista yllätti poliitikot

01.10.2013 |14:23

Keskisuomalaiset kansanedustajat saivat tiedon Jyväskylän kaupungin yt-neuvotteluista yllätyksenä. Kansanedustajat hämmästelevät yllättävää toimintatapaa Yle Keski-Suomen haastattelussa.

Yle Keski-Suomen kansanedustajatenttiin osallistuneet Mauri Pekkarinen (kesk.), Sinuhe Wallinheimo (kok.), Aila Paloniemi (kesk.) ja Susanna Huovinen (sd.) arvostelevat kovin sanoin Jyväskylän kaupungin tapaa aloittaa yt-neuvottelut. Edustajien mukaan valtuustoryhmillä ei ollut yt-neuvottelujen alkamisesta mitään tietoa. Myös perussuomalaisten jyväskyläläinen kansanedustaja Kauko Tuupainen sai tiedon kaupungin jopa 900 työntekijän vähennyksistä perjantaina vasta Perussuomalaisen haastattelussa.

Pekkarinen: Outoa, ettei läpivalaistu

Pekkarinen hämmästelee poliittisen keskustelun puutetta.

– Ilman, että ryhmiä läpivalaistiin, lätkäistiin päälle yt-neuvottelut. Pidän sitä vähän outona. Kyllä minun mielestäni olisi pitänyt käydä jonkinlainen poliittinen keskustelu. Jonkunlaiseen yt-menettelyyn olisi varmasti joka tapauksessa jouduttu. Nyt on merkittävää se, miten Jyväskylän kaupungin poliittisen saneerausoperaation ja valtakunnan tason miljardin euron kuntien tehtävien karsiminen mätsäävät yhteen yt-menettelyn kanssa, Pekkarinen sanoo.

Kokoomuksen Wallinheimo on samoilla linjoilla.

– Kyllä myös poliitikoille olisi voinut antaa enemmän päätäntä- tai harkintavaltaa. Toimintatavat hiukan arveluttavat, mutta ei kaikki mene aina niin kuin Strömsössä, Wallinheimo toteaa.

 

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää