Yle: Niinistön kannatus laskee, Huhtasaari kolmantena

05.01.2018 |15:14

Tuoreen Ylen presidentinvaalikyselyn mukaan Sauli Niinistön kannatus on laskenut kahdeksan prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta. Niinistö johtaa kolme viikkoa ennen vaaleja galluppeja edelleen ylivoimaisesti, mutta toinen kierros ei ole vielä mitenkään poissuljettu vaihtoehto.

Niinistön kannatus oli nyt 72 prosenttia, Vihreiden Pekka Haaviston 11 ja Perussuomalaisten Laura Huhtasaaren 5 prosenttia. Haavisto ja Huhtasaari nostivat molemmat kannatustaan prosenttiyksiköllä.

Kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen on nyt ensimmäistä kertaa mukana Ylen mittauksessa. Neljän prosentin kannatuksella Väyrynen meni heti neljänneksi kaksi kertaa Keskustan Matti Vanhasta suuremmalla kannatuksella.

Väyrynen on Huhtasaaren ohella ainoa euro- ja maahanmuuttokriittinen ehdokas, mutta kyselystä päätellen Väyrynen ei vienyt Huhtasaaren ääniä.

Sdp:n, Keskustan, Vasemmistoliiton ja Rkp:n ehdokkaiden yhteinen kannatus on 8 prosenttia. Näiden neljän puolueen eduskuntavaalikannatus on viimeisessä Ylen kannatusmittauksessa 49 prosenttia.

Toinen kierros on vielä mahdollinen

Politiikan asiantuntijoiden käsitys kuitenkin on, että vaalikampanjan kiihtyessä puolueuskollisuus kasvaa ja asetelma tasoittuu.

Analytiikkayhtiö Accuscore ennusti joulun alla, että vaalit ratkeavat vain niukasti ensimmäisellä kierroksella. Iltalehden mukaan Accuscoren simulaatio ennustaisi Niinistölle vain 52,4 prosenttia äänistä.

Accuscore ei tee omia kannatuskyselyjään, vaan käyttää muiden tuottamaa kyselyaineistoa ja simuloi niistä oman ennusteensa. Simuloinnista käytetään muun muassa tietoja edellisten vaalien äänestämisestä. Eduskuntavaaleissa 2015 Accuscore ennusti Perussuomalaisten loppukirin, jota tutkimuslaitokset eivät viimeisissä mittauksissaan tunnistaneet.

Ylen kyselystä käy ilmi myös se, mistä ehdokkaat kannatuksensa saavat. Huhtasaaren kannatus tulee käytännössä kokonaan perussuomalaisilta, joista tosin joka kolmas on Niinistön takana. Haavisto ei saa kuin 40 prosenttia vihreiden äänistä, koska enemmistö vihreiden kannattajista aikoo äänestää Niinistöä. Sen sijaan 31 prosenttia Vasemmistoliiton kannattajista aikoo äänestää Haavistoa.

Henkilökeskeisyys hallitsee vielä

Ennakoimattomuutta tämänkertaisissa vaaleissa voi lisätä se, että poikkeuksellisen suuri osa suomalaisista joutuu äänestämään vähiten huonoa ehdokasta jo ensimmäisellä kierroksella. Vaalikoneiden mukaan arvokonservatiivisia ehdokkaita on vain Huhtasaari ja Väyrynen, eikä yksikään ehdokas profiloidu oikeistolaiseksi.

Vain Rkp:n Nils Torvalds kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka Naton kannattajia on Suomessa tuoreen tutkimuksen mukaan 22 prosenttia. Torvalds saa gallupeissa prosentin kannatuksen.

Ennakoimattomuutta voi lisätä sekin, että ehdokkaiden kannatus näyttää vielä tässä vaiheessa seurailevan ennemminkin henkilöihin liittyviä mielikuvia kuin poliittisia mielipiteitä.

Suomalaisista peräti 40 prosenttia on MTV:n vaalikoneen mukaan lähimpänä Perussuomalaisten Huhtasaaren mielipiteitä, kun Huhtasaaren kannatus nyt on viisi prosenttia. Sdp:n Haataista kone ehdottaa joka neljännelle, vaikka Haataisen kannatus on vain kolme prosenttia. Vastaavasti Niinistön kanssa samanmielisiä on MTV:n vaalikoneen tehneistä vain kymmenen prosenttia, vaikka kannatus nyt julkaistussa Ylen kyselyssä oli yhä yli 70 prosenttia.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää