Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

2. luetuin

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36

Yleisradion hyytävä hiljaisuus SDP-kansanedustaja Kimmo Kiljusen skandaalilausunnoista suomenvenäläisille on herättänyt talven mittaan huomiota sosiaalisessa mediassa. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kimmo Kiljusta koskevasta jutusta vaatien Yleltä perusteellisempaa aiheen käsittelyä.

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen iskeytyi ulkopoliittisen myrskyn silmään marraskuun lopussa, kun julkisuuteen levisi hänen kommenttinsa itärajan avaamisesta sekä kritiikki Suomen hallitusta kohtaan.

Kiljunen oli aiemmin lokakuussa sanonut tuolloin videoidussa tapaamisessa suomenvenäläisten kanssa muun muassa, että Suomen ja Venäjän raja pitäisi avata henkilöliikenteelle. Hän sanoi myös, että suomalaiset iltapäivälehdet tekevät Suomessa ”tosi raskasta hybridivaikuttamista”.

Kiljusen puheet olivat harkitsemattomia. Hän myös kehuskeli pääsevänsä käsiksi ”semmosiin tietoihin, mitä normaalilla kansanedustajalla ei ole”. Kiljunen kritisoi Suomen hallitusta ja uhosi, että ”hallituksen vaihtaminen” saattaisi tuoda vauhtia itärajan avaamiseen. Kiljunen myös erikseen mainitsi perussuomalaiset syyksi sille, että ”mitään ei tule tapahtumaan”. Puheessaan Kiljunen myös mainitsi nimeltä meppi Eero Heinäluoman sekä kansanedustaja Maria Guzeninan, joiden Kiljunen esitti ajattelevan hänen itsensä kanssa samalla tavalla.

Kun Kiljusen puheet tulivat julki, hän joutui eroamaan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä marraskuun lopussa. Venäjä-lausunnot eivät olleet valiokunnan lausuntoja saati sen virallisen linjan mukaisia.

Kiljusen puheet syöttö lapaan Venäjän johdolle

Ilmoittaessaan vetäytymisestään Kiljunen siteerasi Vladimir Leniniä lauseella ”elämä on puolellamme”.

Kiljunen myös totesi, että hän ei halua vastailla kenenkään kysymyksiin. Hätäiseltä kuulostava heitto on otettu ilmeisen tosissaan valtionyhtiö Yleisradion toimituksessa, koska Yle ei totta tosiaan ole sen koommin vaivautunut esittämään jatkokysymyksiä Kiljuselle, hänen nimeltä mainitsemilleen puoluetovereille saati SDP:n puoluejohdolle.

Yleisradio julkaisi tuoreeltaan lyhyet uutiset ensin Kiljusen kommenteista, hänen erostaan ulkoasianvaliokunnasta sekä harkitsemattomien kommenttien leviämisestä maailmalle. Kiljusen lausunnot olivatkin kuin syöttö lapaan Venäjän hallinnolle, joka on aiemmin kuvannut rajasulkua ”russofobisena” tekona.

Yle ei hätyyttele SDP-puoluepomo Lindtmania

Yleisradion Kiljus-uutisointi näyttää pääosin loppuneen 9. joulukuuta 2024 yle.fi-sivustolla julkaistuun juttuun, jossa kerrotaan Kiljusen siirtymisestä sairauslomalle.

Uutisen jatkokysymykset, jatkojutut sekä Ylelle hyvin tyypillinen, arkiviikon A-studion iltalähetyksissä ja aamuohjelmissa usein nähtävä aiheen ”uutisvellominen” vaihtuvien asiantuntijoiden ja sivustakatsojien kommentteineen loistavat tyystin poissaolollaan Kiljusen tapauksessa.

Kiljusen Venäjä-lausunnoissa on kuitenkin aineksia ulkopoliittiseen skandaaliin, jopa vastuukysymyksien pohtimiseen. Eläkkeellä oleva hovioikeudenneuvos, emeritusprofessori Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan Kiljusen tapauksesta ja toteaa, että aikaisempaan oikeuskäytäntöön perustuen Kiljunen olisi pantava syytteeseen maanpetoksesta.

Tavalliselle kansalaiselle tilanne näyttää siltä kuin Yle tekisi kaikkensa sen eteen, että Kiljusen tapaus unohdettaisiin, mikä Yleisradiolta onnistuu vaikkapa täyttämällä Yle-portaalin etusivu UMK-kilpailun yksityiskohtaisella seurannalla tai Savonlinnan kaupunkipolitiikan käänteillä.

SDP:n puoluejohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman on saanut huokaista helpotuksesta, sillä Yle ei ole tivannut häneltä kommentteja Kiljusen puheista eikä siitä, millaista ulkopoliittista vahinkoa Kiljunen on saanut aikaan.

Täydellinen hiljaisuus

Yleisradion hyytävä vaikeneminen ja uutisaiheen peittely on herättänyt talven mittaan huomiota myös sosiaalisen median kanavilla. Perussuomalaisten joensuulainen valtuutettu Outi Mara kyllästyi odottelemaan Yleisradion toimia, ja hän on joulukuusta saakka jakanut X-tilillään kuvakaappausta Kiljusta koskevasta Suomen Uutisten jutusta.

– Tästä päivästä lähtien postaan tämän kuvan niin monta kertaa, että Yle, tuo verorahoitteinen tiedonantajamme, käsittelee asian, Mara kirjoittaa.

Tänään 4. maaliskuuta Mara laskee olevan menossa jo päivä 76 samalla asialla, mutta tuloksetta. Mara sanoo peräänkuuluttavansa reagointia nimenomaan Yleisradiolta.

– Täydellinen hiljaisuus, Mara ihmettelee.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06
Suomen uutiset logo

Antikainen: Itärajan kautta tulleita turvapaikanhakijoita syyllistynyt vakaviin rikoksiin – vihervasemmisto haluaa pitää heitä hätääkärsivinä, kutsuu Suomeen lisää ja vastustaa edelleen rajalakia

29.01.2025 |17:50

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää