PS ARKISTO
Yksikään hallituspuolue eikä kokoomus halua alentaa polttoaineveroa – Purra muistutti karuista tosiasioista: Suomen välttämätöntä luopua tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035
SuomiAreenan puoluejohtajapaneelissa tänään nähtiin selviä eroja suhtautumisessa energian, erityisesti liikkumisen hintoihin. Vihervasemmistohallitus sai median järjestämässä äänestyksessä tukea oppositiosta kokoomukselta, joka haluaa pitää polttoaineverotuksen korkealla tasolla. Vain perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti, että ylikunnianhimoisuus ilmastoasioissa vaikuttaa monella sektorilla kustannuksiin, jotka lopulta tulevat Suomen ja suomalaisten maksettavaksi.
SuomiAreenan puoluejohtajapaneelissa tänään puoluejohtajilta kysyttiin, ketkä kannattavat polttoaineveron alentamista.
Odotetusti Petteri Orpon johtama kokoomus asettui tukemaan hallitusta, sillä kokoomus ei halua alentaa polttoaineverotusta.
Suomalaiset maksumiehinä
Perussuomalaiset esitti jo syksyllä alennusta polttoaineverotukseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti, että Suomen on välttämätöntä luopua tavoitteesta olla hiilineutraali vuonna 2035, kun jopa Euroopan unioni tavoittelee hiilineutraaliutta vasta vuonna 2050.
– Suomi haluaa siis olla 15 vuotta kunnianhimoisempi. Ylikunnianhimoisuus ilmastotavoitteissa vaikuttaa nyt monella sektorilla moniin kustannuksiin, jotka lopulta tulevat suomalaisten maksettavaksi. Erityisesti se vaikuttaa yrityksiemme kustannuskilpailukykyyn suhteessa tärkeimpiin kilpailijamaihimme, kuten Ruotsiin ja Saksaan, Purra sanoi.
Tärkeimmät asiat ensin
Purra havainnollisti tilannetta esimerkillä.
– Jos ajatellaan, että Saksan hiilineutraaliustavoite on vuodessa 2050, mutta maassa on järkevästi otettu uudelleen käyttöön kivihiilivoimaloita. Se valitettavasti lisää päästöjä, mutta tärkeimmät asiat on ajateltava ensin.
– Saksa valitettavasti on energiakriisissä ja näyttää siltä, että Suomikin sinne menee, mutta silloin täytyy varmistaa, että kotitalouksille on mahdollisimman hyvin saatavissa lämpöä ja energiaa.
Purra huomautti, että Euroopassa on meneillään sota resursseista Ukrainan ja Venäjän välillä.
– Meidän täytyy huolehtia ensin tästä eli tärkeimmästä ja ilmastotoimista vasta sen jälkeen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka energiakriisi hiilineutraalisuustavoite lämmityskustannukset tärkeysjärjestys polttoaineverotus veronmaksajat kotitaloudet Riikka Purra Eurooppa Petteri Orpo Suomi perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ranne: Suomen ei pidä joutua Saksan energiapoliittisten töppäysten maksajaksi
Kovat ajat ovat edessä – Purra: Hallituksen on välttämättä luovuttava hiilineutraalisuustavoitteestaan
Perussuomalaiset vaatii hallitusta torjumaan miljardien tulonsiirrot Saksalle
Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”
Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita
Purra: Suurin suomalaisiin metsiin kohdistuva uhka tulee EU:sta, ilmastovaatimukset menneet liian pitkälle – ”Peli pitää viheltää poikki”
Ansaitsetko yli 2 500 euroa kuukaudessa? SDP kehottaa suomalaisia myymään omaisuuttaan sähkölaskujen maksamiseksi
Vihreä ideologia jyrää järjen Saksassa jopa energiapulan uhatessa – ydinvoimasta luovutaan ideologisista syistä
Antikainen: Pommi tulossa – hallitus aikoo nostaa polttoaineveroa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.