YK varoittaa: Terrorismin uusi aalto mahdollinen ennen vuodenvaihdetta

04.08.2019 |19:32

Tilapäinen hiljaisuus terrorismin ympärillä saattaa rikkoutua vuoden loppuun mennessä. Ääri-islamistiset liikkeet muodostavat edelleen merkittävän turvallisuusuhan taannoisista takaiskuista huolimatta. Näin varoittavat Yhdistyneiden kansakuntien asiantuntijat Guardianin uutisanalyysissa. Terroristit kokoavat rivejään ja syyt, jotka johtivat kalifaatin syntyyn, ovat edelleen olemassa.

ISIS-kalifaattiin Syyriaan ja Irakiin matkusti eri puolilta maailmaa 30 000 taistelijaa, jotka saattavat edelleen sinnitellä hengissä. He voivat liittyä al-Qaidan tai jonkun muun terroristijärjestön riveihin tai he voivat astua jo valmiiksi radikalisoituneiden ryhmien johtoon kotimaissaan. Näin ennustavat YK:n jäsenmaiden tiedustelupalvelut.

Euroopasta kalifaattiin matkusti 6 000 henkilöä. Kolmannes heistä on kuollut ja kolmannes on palannut lähtömaihinsa. Osa repputaistelijoista on edelleen entisen kalifaatin alueella Yhdysvaltain tukemien kurdijoukkojen vankileireillä.

Terroristeilla ehkä jopa 300 miljoonan dollarin kassa

ISIS-järjestön vaarallisuus kumpuaa siitä, että sillä on edelleen 50-300 miljoonan dollarin kalifaatin ajoilta periytyvä kassa käytettävissä propagandaan ja mahdollisiin iskuihin. Varoja on jo käytetty verkkoyhteisöjen, ”virtuaalisen kalifaatin” tukemiseen. ISIS haluaa olla johtava terrorismin tuotemerkki maailmassa.

YK:n asiantuntijoiden keskeinen huolenaihe on vankiloissa tapahtuva ääri-islamistinen radikalisoituminen, jota ruokkivat köyhyys, syrjäytyminen, turhautuminen ja väkivalta. Toimenpiteet radikalisoitumisen kitkemiseksi eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Vaarallisimmat, taistelujen kovettamat terroristit istuvat edelleen tuomioitaan ja muodostavat vakavan uhan yhteiskunnalliselle turvallisuudelle rangaistusjärjestelmän sisällä ja sen ulkopuolella, YK:n raportissa muotoillaan.

Uusia iskuja ennen vuodenvaihdetta

– Kun aika on taas kypsä, ISIS tulee ohjeistamaan ja järjestämään iskuja globaalisti. Niiden järjestön nimissä tehtyjen hyökkäysten lisäksi, joita jo tapahtuu monin paikoin ympäri maailmaa. Kuten kirkko- ja hotelli-isku pääsiäisenä Sri Lankassa, josta terroristijärjestön johto ei ollut etukäteen tietoinen. Suvanto hyökkäyksissä ei täten välttämättä kestä enää kauaa, ei välttämättä edes vuoden 2019 loppuun, todetaan YK:n raportissa.

Huomattava osa raportista keskittyy kuvaamaan ääri-islamististen järjestöjen nousua Afrikassa. ISIS etsii erityisen voimallisesti ja väkivaltaisesti jalansijaa Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa yhteiskunnallinen tilanne on muun muassa tappavan Ebola-taudin takia valmiiksi sekava.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää