UN, Needpix
YK-tutkimus varoittaa Isis-palaajista: “omissa piireissään erittäin korkea status ja uskottavuus” – radikalisoivat vastaanottajamaiden ääriryhmiä
Kaikki terroristiset vierastaistelijat eivät ole jatkaneet terroristista toimintaansa palattuaan, mutta jotkut palaajista ovat olleet erittäin suuria uhrimääriä vaatineiden iskujen takana, kertoo YK:n turvallisuusneuvoston raportti. Isis-alueilta palanneilla henkilöillä saattaa olla monenlaisia rooleja terroristijärjestöjen toiminnassa, kuten uusien taistelijoiden värvääminen. Uhkakuvat saattavat toteutua myös pitkälläkin viiveellä. Naisten roolia näissä uhkakuvissa ei pidä vähätellä.
YK:n turvallisuusneuvoston terrorismin vastaisen komitean raporttien mukaan melko harvat Eurooppaan palanneet vierastaistelijat ovat aiheuttaneet suoraa uhkaa. Mutta ne, jotka ovat, ovat olleet todella vaarallisia. Lisäksi palaajat ovat olleet tärkeässä roolissa uusien terroristiryhmien luomisessa ja vahvistamisessa sekä tulevien terroristien radikalisoimisessa ja värväämisessä.
Kokeneempia, tappavampia ja verkostoituneempia
Raportin mukaan nyt Isis-alueelta palaamassa oleva vierastaistelijoiden aalto on erilainen aiempiin terroristiryhmiiin verrattuna. Tutkimusten mukaan se on suurempi, globaalimpi ja monimuotoisempi ikä- ja sukupuolijakaumaltaan kuin koskaan ennen. Myös palaajien taistelukokemus on laaja-alaista. Kaikki tämä tekee uhkien hallinnasta vaikeampaa ja monimutkaisempaa.
YK:n raportin mukaan käytännössä kaikki Isis-alueelle lähteneet ovat altistuneet vakavalle väkivallalle, kuten päiden katkomisen katselemiselle. Monilla on myös taistelukokemusta ja he ovat saaneet koulutusta aseiden ja räjähteiden käyttämiseen.
Tilannetta pahentaa se, että vierastaistelijat ovat Isis-alueella muodostaneet maailmanlaajuisia verkostoja keskenään. Niinpä tutkijat ennustavat, että palaavien vierastaistelijoiden uusi aalto on kokeneempi, tappavampi ja verkostoituneempi kuin koskaan ennen.
Palaajien uudet roolit
Isis-alueelta palaavien kokemusten ja osaamisen monimuotoisuus tarkoittaa, että he voivat hakeutua monenlaisiin rooleihin Eurooppaan palattuaan. Terrorisminvastaisen komitean raportin mukaan mahdollisia rooleja on ainakin viisi.
1. Marttyyri: kaatuminen taistelussa tai itsemurhaiskussa.
2. Veteraani: kokenut vierastaistelija lähtee jatkamaan taistelua jollakin muulla alueella.
3. Värvääjä: kotimaahan palaaja rekrytoi uusia taistelijoita.
4. Kotiutuja: palaaja luopuu terroristisesta toiminnasta ja pyrkii elämään normaalia elämää.
5. Terroristi: palaaja ryhtyy suunnittelemaan ja toteuttamaan terrori-iskuja omassa asuinmaassaan.
Osa jo palanneista on osoittautunut äärimmäisen vaarallisiksi terrori-iskujen tekijöiksi ja suunnittelijoiksi. Vaikka tällaiset tapaukset ovat verrattain harvinaisia, viranomaisten on erittäin vaikea arvioida ketkä palaajista edustavat uhkaa radikalisoijina, värvääjinä tai terroristiryhmien jäseninä.
Edes vankeusrangaistus ei auta – vankilassakin voi rekrytoida
Tutkimusten mukaan Isis-alueelta palaavien aiheuttama uhka on pitkän aikavälin ongelma. Monissa maissa palaajat on pyritty saattamaan rikosvastuuseen toiminnastaan vierastaistelijana. Mutta vaikka rikokset pystyttäisiin todistamaan, mikä ei läheskään aina onnistu, edes vankeusrangaistus ei poista uhkaa, vaan ainoastaan lykkää sitä. Vankilaympäristö tarjoaa jihadisteille ihanteellisen mahdollisuuden värvätä uusia jäseniä ja verkostoitua rikollisten kanssa.
Esimerkiksi Tanskan turvallisuuspalvelu PET on arvioinut, että palaajien aiheuttama uhka saattaa pysyä “nukkuvana” hyvinkin pitkään, mutta aktivoitua jonkin “laukaisevan tapahtuman” seurauksena.
Naisista suurin osa vielä palaamatta
Isis-alueelta palasi tuhansia vierastaistelijoita jo ennen islamilaisen valtion sotilaallista tappiota. Miesten osuus jo palanneista on huomattavasti suurempi kuin naisten.
Arvioiden mukaan Isis-alueelle matkusti vajaa 7000 naista. Heistä vain alle kymmenesosa, eli reilut 600 naista on palannut.
Naiset toimivat Isis-järjestössä monissa eri tehtävissä. Osa on osallistunut väkivallantekoihin, kun taas osa on toiminut vain tukitehtävissä, kuten moraalisääntöjen ylläpitäjinä, värvääjinä, propagandan levittäjinä ja ennen kaikkea seuraavan Isis-sukupolven synnyttäjinä. Monet naisista ovat saattaneet syyllistyä rikolliseen toimintaan, mutta sen todistaminen on erittäin vaikeaa.
Naiset voivat toimia värvääjinä jatkossakin
Kaikilla Isis-alueilta palanneilla – myös naisilla – on omissa piireissään erittäin korkea status ja uskottavuus. Heitä kohtaan tunnetaan kunnioitusta, joka auttaa radikalisoimaan ja värväämään uusia jäseniä terroristiryhmiin.
Kuten esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo, osa Isis-naisista on jo ennen Syyriaan lähtöään ollut avainrooleissa Suomen radikaaleissa muslimiverkostoissa. Kysymys kuuluu, tulevatko nämä naiset lopettamaan terrorismiin liittyvän toimintansa Suomeen palattuaan, vai jatkavatko he arvostettuina esikuvina uusien jihadistien radikalisoimista ja rekrytoimista.
Palaajia voidaan tietenkin pyrkiä tarkkailemaan, mutta se on kallista. Esimerkiksi Australian turvallisuusviranomaiset arvioivat, että yhden palaajan valvonta saattaa maksaa miljoonia euroja vuodessa.
Supo: myös naiset ja lapset voivat olla turvallisuusuhka
Ilta-Sanomat uutisoi, että Suojelupoliisin mukaan Isis-kalifaattiin muuttaneet naiset ja siellä kasvaneet lapset voivat muodostaa turvallisuusuhan palattuaan Suomeen. Supon mukaan Irakin ja Syyrian konfliktialueelta palaavat henkilöt todennäköisesti lisäävät Suomeen kohdistuvaa terrorismin uhkaa.
– Arvioimme, että alueelta mahdollisesti palaavat naiset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat jälleen kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, kommentoi Suojelupoliisin viestintäasiantuntija Minna Passi IS:lle.
Vaikka Isisin toiminnassa mukana olleet naiset ovat Supon mukaan lähinnä osallistuneet erilaiseen tukitoimintaan, kuten värväykseen, propagandan tuottamiseen ja rahoitukseen, osa on saattanut syyllistyä vakaviinkin rikoksiin.
– Myös aseellinen toiminta on ollut mahdollista. Naisilla on myös ollut keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa.
Supo on samoilla linjoilla YK:n raportin kanssa todetessaan, että mahdolliset uhkakuvat voivat toteutua pitkälläkin viiveellä, varsinkin lasten osalta.
– Jos integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei onnistu, on mahdollista, että myös heistä muodostuu ajan oloon turvallisuusuhkaa, Passi toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Minna Passi Islamilainen valtio radikalisaatio vierastaistelijat jihadismi Supo Irak Suojelupoliisi ISIS Syyria Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Immonen: Hallituksen salailua Isis-perheiden tuomiseksi Suomeen ei voi hyväksyä
Irakissa naisten mitta täyttyi shiiapomon öykkäröinnistä – yritti estää naisten ja miesten yhteiset mielenosoitukset
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".