LEHTIKUVA
Yhdysvaltalaiset aseet ja ammukset jäivät Talibanin käsiin – tutkimusjohtaja uskoo vakaasti aseistuksen päätyvän terroristijärjestöille
Yhdysvallat käytti miljardeja dollareita varustaakseen Afganistanin turvallisuusjoukkoja. Miehistö muun muassa myi palveluaseitaan Talibanille antautuessaan suosiolla. Nyt Talibanilla on käsissään mittava ase- ja ammusarsenaali. Niiden arvellaan päätyvän lopulta Isisin ja al-Qaidan kaltaisille terroristijärjestöille, Politico uutisoi.
Yhdysvaltalaiset veronmaksajat ovat kustantaneet järeän määrän sotakalustoa Afganistaniin. Mukana on helikoptereita ja hävittäjiä, joista on vähäisempi huoli. Kalusto tarvitsee huoltoa ja varaosia, ja ne loppuvat Afganistanissa aikanaan. Toiseksi tällainen kalusto vaatii käyttäjiltään paljon.
Sen sijaan rynnäkkökiväärit, niiden ammukset, käsikranaatit ja jopa pimeänäkölaitteet huolettavat tiedusteluun ja turvallisuuteen erikoistuneen konsulttiyhtiö The Soufan Groupia.
Asebasaareita terroristeille
Yhtiön tutkimusjohtaja Colin Clarke kertoo, että tavallisesti tällaisen sotasaaliin saatuaan asekauppa ei ala välittömästi. Hallinto tarvitsee aseistusta itse järjestyksen ylläpitämiseen.
Hän huomauttaa, etteivät edes yhdysvaltalaiset tiedä, minkä verran aseita ja ammuksia on vartioimattomina erilaisissa varastoissa pitkin Afganistania. Nämä tarvikkeet voivat päätyä useillekin tahoille. Hallinto saa asekaupalla tärkeää rahoitusta toimintansa pyörittämiseen.
– Olen täysin vakuuttunut, että osa näistä tarvikkeista päätyy al-Qaidan ja sen kaltaisten järjestöjen käsiin, Clarke toteaa.
Aseita ja ammuksia on jo nyt todennäköisesti terroristijärjestöillä Afganistanin kaaottisen tilanteen jälkeen. Näin uskoo aseiden seurantaan perehtynyt Conflict Armament Research.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Meri: Keitä Afganistanista ollaan hakemassa? – “Suomella ei ollut aiemminkaan tapana hakea lomailijoita – ei ainakaan sotilasoperaation avulla”
Purra: Turvapaikkajärjestelmä toimii oudosti – ”Maahan tuodaan sotilaiden turvaamana Suomesta turvapaikan saaneita ihmisiä, ovat lähteneet Afganistaniin lomailemaan”
Itävaltakin Purran linjalle: ”Ei enää ainuttakaan pakolaista Afganistanista”
Karu tilinpäätös Afganistanista – Huhtasaari: “Hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa”, Junnila ei usko suursotien jälkipyykin pesun kiinnostavan tämän jälkeen
Taliban tuli ja otti vallan – mikä muuttuu Afganistanissa?
Talibaneille jäivät amerikkalaisten modernit aseet – enää puuttuvat kyky, varaosat ja polttoaine
Huippumullah linjaa talibanien oikeuskäytäntöjä: ”Seuraamme islamia ja lakimme perustuvat Koraaniin”
Kyle Rittenhouse Tucker Carlsonin haastattelussa: “Kyse oli oikeudesta puolustaa itseään”
Talibanien medialinjaus: Naiset pois tv-sarjoista ja draamoista Afganistanissa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää