Yhdysvaltalainen Fox News nousi kesällä koko television suurimmaksi kanavaksi
Kesäkuun alusta lähtien konservatiivinen Fox News -uutiskanava ei ole enää ainoastaan suurin uutiskanava, vaan myös katsotuin televisiokanava. Sen emoyhtiö on 21st Century Fox.
Fox Newsin keksimääräinen prime time -yleisö oli tuoreen mittauksen mukaan 3,451 miljoonaa.
Vertailun vuoksi: NBC:llä yleisöä oli 3,155 miljoonaa ja ABC:llä 2,690 miljoonaa.
Koronavirusuutisten dominoidessa uutistarjontaa Fox Newsin tulosta voi pitää merkittävänä, sillä esimerkiksi suositut urheilulähetykset ovat olleet lähes täysin katkolla.
Kanavan mainetta ovat ravistelleet myös kohut. Niistä viimeisimpänä washingtonilaisen toimittajan Ed Henryn potkut seksuaalisen häirintäsyytöksen vuoksi. Lisäksi juontaja Tucker Carlsonin BLM-liikettä arvostelleet ulostulot ovat aiheuttaneet mainosboikotteja kanavalle.
Fox News odottaa katsojamäärien pysyvän korkealla myös tulevaisuudessa syksyn vaalilähetysten ansiosta. Suosiota voivat toki horjuttaa kilpailijoiden tarjoamat tv-sarjat ja urheilulähetykset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Uskomaton video New Yorkista – kaksi poliisiautoa jyrää tarkoituksella mielenosoittajien väkijoukkoon
Ex-päätoimittaja Atte Jääskeläinen tyrmää ministeri Harakan hankkeen harkinnanvaraisesta tuesta medialle: ”Median ei tule olla riippuvainen hallitusten poliittisista voimasuhteista”
Veteraanitoimittaja, Reporadio-kirjailija Jarmo Viljakainen: Yleisradiossa edelleen voimakas punavihreä suuntaus, hallituksen myötäily on vallannut tilan – ”kiistäminen kuuluu kuvioon”
Harvard-opiskelijan omituinen video toi potkut – uhitteli niille, jotka sanovat “All Lives Matter”
Uusi kansalaisaloite leikkaisi Ylen budjetin kolmasosaan nykyisestä
Punavihreä feminismi valtasi Yleisradion – Päivi Räsänen kehottaa kansalaisia antamaan suoraa palautetta Ylelle: ”Kannattaa olla yhteydessä ja vaatia tasapuolista sisältöä”
Ne vuodet, joina kommunistit rakensivat Ylestä taisteluvälinettä – Reporadio sensuroi oikeistolaisia ja julisti räikeän puolueellisesti “tiedostamista”, “muutosta” ja “aatteellista heräämistä”
BBC:n uusi johtaja haluaa palauttaa toimituksen puolueettoman imagon – kieltää toimittajiaan politikoimasta Twitterissä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.