Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestäjiä huolettavat talous ja terveys – uusi murhe nousi viiden huolestuttavimman asian joukkoon

28.08.2020 |09:42

Tutkimuslaitos Pew Research Center tiedusteli yhdysvaltalaisilta äänestäjiltä näiden suurimpia huolenaiheita. Kärjessä tulivat talous ja terveys, mikä tuskin yllättää koronapandemian keskellä. Myös väkivaltarikokset huolestuttavat isoa joukkoa amerikkalaisista.

Yhdysvaltain kahden suurpuolueen presidenttiehdokkaiden kannattajien keskuudessa murheiden lista on perin erilainen. Molempien ehdokkaiden huolet yhdistyvät selkeästi vain korkeimman oikeuden tuomarien nimityksissä ja ulkopolitiikan suunnasta. Lisäksi aselakien tila on melko lähellä toisiaan.

Mellakat pelottavat

Pew Researchin tutkimuksessa esiin nousee väkivaltarikoksiin kohdistuva huoli. Neljä vuotta sitten kyseinen huoli ei mahtunut kymmenen suurimman huolenaiheen mukaan.

Yhdysvalloissa on mellakoitu lukuisissa suurkaupungeissa polttamalla, ryöstelemällä ja ammuskelemalla. Ihmishenkiä on menetetty mellakoiden yhteydessä.

Väkivaltarikokset ohittivat muun muassa ulkopolitiikan suunnan ja ilmastonmuutoksen huolenaiheissa. Ulkopolitiikka seuraa kuudentena väkivaltarikoksia, kun ilmastonmuutos on huolenaiheena vasta sijalla yksitoista.

Republikaanien ehdokkaaksi nimetty istuva presidentti Donald Trump on luvannut palauttaa lain ja järjestyksen maahan. Samaa viestiä on kertonut hänen varapresidenttiehdokas Mike Pence. Pence tavoittelee Trumpin tavoin jatkokautta.

Huolissa on eroja

Demokraattipuolueen ehdokkaan Joe Bidenin kannattajat ovat eniten murheissaan terveydenhuollosta, koronaviruksesta ja etnisestä epätasa-arvosta.

Vähiten kahdentoista suurimman huolen yhteislistalta Bidenin kannattajia huolettavat abortit, maahanmuutto ja väkivaltarikokset. Kaksi jälkimmäistä päätyivät tasatulokseen.

Trumpin kannattajien suurimmat murheet ovat talous, väkivaltarikokset ja maahanmuutto. Kolme pienintä murhetta ovat puolestaan ilmastonmuutos, etninen epätasa-arvo ja tuloerot.

Huolissa on merkittäviä eroja ehdokkaiden välillä. Pew Researchin neljä vuotta sitten tekemään kyselyyn verrattuna ehdokkaiden eli Trumpin ja demokraattipuolueen Hillary Clintonin äänestäjien murheiden lista muistutti selkeästi enemmän toisiaan. Tuolloinkin talous oli suurin murhe. Toisena ollut terrorismi on jäänyt nyt kahdentoista suurimman murheen ulkopuolelle.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää