Artikkeli kuva

Demokraattiehdokas Hillary Clintonilla oli vauhti päällä vielä presidenttikisassa, mutta nyt sekä Clintonin että puolueen vauhti on hiipunut. / LEHTIKUVA

Yhdysvaltain demokraattisella puolueella paha ongelma: “Kansa ei tiedä arvojamme”

13.09.2017 |17:49

Yhdysvaltain politiikkaa satunnaisesti seuraava voi saada käsityksen republikaanisen puolueen hajaannuksesta, mikä aiheutuisi presidentti Donald Trumpin uudenlaisesta politiikasta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että myös demokraatit kärsivät hajaannuksesta. Hillary Clintonin vaalitappio ja laitavasemmistolaisen Bernie Sandersin Clintonilta syömä äänestäjäkunta ovat repineet puolueeseen varsin syviä haavoja.

Demokraattisesta puolueesta muistelmakirjaa kirjoittava historoitsija Michael Kazin täräyttää varsin suorasukaisesti sen, mikä on hänen mielestään puolueen ongelma.

– Ongelma, joka Hillary Clintonilla ja demokraateilla oli, ettei kansa oikein tiennyt meidän arvojamme, Kazin analysoi viime vuoden presidentinvaalikampanjaa.

Clinton jakoi sumeilematta marraskuun vaalitappion syitä ympäriinsä tuoreessa kirjassaan Mitä tapahtui. Oman kampanjaleirinsä lisäksi vaalitappio johtui Clintonin mukaan niin Sandersista ja jopa johtavista demokraattisen puolueen jäsenistä, kuten varapresidentti Joe Bidenista.

Trumpia vastaan ilman omaa ohjelmaa

Kazinin mukaan puolueen tulisi tarjota äänestäjille selkeä ja jopa tiukka vaihtoehto. Ohjelmassa tulisi näkyä konkreettisia korjaustoimia. Hän pitääkin presidentti Barack Obaman työministeri Tom Perezin visioita hyvinä, mutta ympäripyöreinä.

Perez on tuoreena puolueen johtajana kehottanut puolueen tarjoavan ohjelmassaan teknologiseen infrastruktuurin rakentamista ja jalkautumista aivan jokaiseen kylään ja pitäjään.

Hätä alkaa olla todellista. Perez summasi puolueen vaikutusvallan vähenemistä presidentinvaalitappion lisäksi. Hän listasi puolueen menettäneen viime aikoina yli 900 alueparlamenttipaikkaa osavaltioissa, paikkamenetykset senaatissa, kuvernöörien vaalitappiot ja demokraattisen puolueen virkamieskunnan ohenemisen.

Puolueella on toki yksi yhdistävä tekijä: Trumpin näkyvä vastustaminen. Obaman kampanjoita tehtaillut Mitch Stewartin mielestä demokraattien tulisi löytää äänestäjien mielet: mikä poliittinen ohjelma saisi väen äänestämään heitä.

Stewart summaa puolueen tilan varsin ytimekkäästi.

– Tämä ei ole yksin ulkoministeri Clintonin ongelma. Tämä on demokraattisen puolueen ongelma, Stewart muotoilee.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää