Artikkeli kuva

Viime hetken kampanjointia Twitterissä. / Twitter

Yhdysvallat äänestää presidentinvaaleissa jännittyneissä tunnelmissa

03.11.2020 |19:06

Äänestyspaikat ovat auenneet Yhdysvaltain itärannikolla presidentinvaalien varsinaisena vaalipäivänä. Ensimmäisiä osavaltiokohtaisia tuloksia on odotettavissa aamuyöstä keskiviikkona Suomen aikaa. Republikaanien Donald Trumpin ja demokraattien Joe Bidenin kisa ratkaistaan vaa’ankieliosavaltioissa kuten Pennsylvaniassa ja Floridassa.

Äänestys Yhdysvaltain presidentienvaalien varsinaisena vaalipäivänä on käynnistynyt.

Vastakkain kisassa ovat istuva presidentti, republikaanien Donald Trump ja hänen haastajansa, demokraattien ex-varapresidentti ja senaattori Joe Biden.

Presidentti Trump päätti oman kampanjansa 14 kampanjatilaisuudella viimeisen kolmen vaalipäivän aikana. Maanantaina Trump kampanjoi vielä vaa’ankieliosavaltioissa Pohjois-Carolinassa, Pennsylvaniassa, Wisconsinissa ja Michiganissa. Kampanjakiertue päättyi Michiganin Grand Rapidsiin.

“Uskon että tulemme voittamaan kaiken”, Trump kertoi tuhatpäiselle tukijajoukolleen.

Vaalivalvojaisia Trump aikoo viettää Valkoisessa talossa.

Trumpin haastaja Biden kampanjoi myös Pennsylvaniassa viime metreille saakka. Viimeisistä kampanjatilaisuuksista Biden siirtyi kotiosavaltioonsa Delawareen seuraamaan ääntenlaskentaa.

Mielipidemittaukset ovat näyttäneet Bidenille johtoasemaa. Vuoden 2016 ennusteet ovat kuitenkin kaikilla osapuolilla tuoreessa muistissa. Tuolloin altavastaaja Trump voitti vaalipäivään asti gallup-johtoa pitäneen demokraattien Hillary Clintonin lopulta selvin luvuin.

Poikkeuksellinen vaalivuosi päättyy jännittyneissä tunnelmissa

Vaalivuosi Yhdysvalloissa on ollut poikkeuksellinen. Kampanjointia ovat varjostaneet koronaviruspandemia ja maan sisäiset jännitteet ja levottomuudet. Poliittinen polarisaatio maassa on ollut korkealla.

Käytännössä vaalikampanjoista onkin tullut mielipiteenmittaus nimenomaan siitä, kuinka äänestäjät suhtautuvat istuvaan presidenttiin Donald Trumpiin. Vaalien perinteisemmät asiakysymykset, kampanjateemat ja ohjelmat ovat jääneet vaalikeskusteluissa selvästi taka-alalle.

Molemmat kampanjat ovat myös vihjanneet toisen osapuolen yrityksistä varastaa vaalitulos itselleen. Kummankaan osapuolen ei ainakaan odoteta myöntävän omaa vaalitappiotaan erityisen helposti tai nopeasti.

Joissain osavaltioissa myös kansalliskaarti on hälytetty valmiuteen ja kauppoja on jouduttu suojaamaan ryöstelyltä ja mellakoinnilta mahdollisten vaalilevottomuuksien vuoksi.

Ennakkoääniä annettu 100 miljoonaa kappaletta

Koronavirustilanteen vuoksi ennakkoääniä ja postiääniä on annettu näissä vaaleissa huomattavasti tavallista enemmän.

Viimeisimpien tietojen mukaan lähes 100 miljoonaa ääntä on annettu ennakkoon ennen varsinaista vaalipäivää. Vertailun vuoksi: tämä on lähes 75 prosenttia vuoden 2016 presidentinvaalien koko äänimäärästä.

Äänestysvilkkauden näissä vaaleissa odotetaankin nousevan poikkeuksellisen korkealle.

Vaa’ankieliosavaltiot ratkaisevat

Yhdysvalloissa presidentin nimittää maan perustuslain mukaan niin sanottu valitsijamieskokous. Voittoon tarvitaan 270 valitsijamiestä 538:sta. Valitsijamiehet taas määräytyvät vaalituloksen ja osavaltion koon mukaan kaikista 50 osavaltiosta: suuremmista osavaltioista saa suuremman määrän valitsijamiehiä.

Johtuen vaalitavasta ja puolueiden kannatuksen osavaltiokohtaisista voimasuhteista vaalien tulos ratkaistaan tyypillisesti niin sanotuissa vaa’ankieliosavaltioissa, jotka eivät ole selvästi kummankaan puolueen hallinnassa.

Tällaisia osavaltioita ovat nyt esimerkiksi Arizona, Florida, Michigan, Pennsylvania, Texas sekä Wisconsin. Esimerkiksi väkimäärältään suuresta Floridasta on jaossa voittajalle 29 valitsijamiestä. Näiden osavaltioiden ääntenlaskenta onkin analyytikkojen mielenkiinnon kohteena vaaliyön aikana.

Ensimmäisiä tuloksia odotettavissa aamuyön tunteina Suomen aikaa

Odotettavissa on, että varsinaisen vaalipäivän äänet saadaan laskettua saman päivän aikana, mutta viimeisten postiäänten käsittelyssä menee pidempään.

Selvä vaalitulos suuntaan tai toiseen saattaisi selvitä jo aamuyöstä Suomen aikaa. Mahdollista on kuitenkin sekin, että tuloksen selviäminen venyy merkittävästi pidempään. Erityisesti jos osavaltiokohtaiset tulokset ovat tiukkia, ovat molempien puolueiden asianajajat myös valmiina haastamaan tapaa, jolla ääniä lasketaan tai hyväksytään.

Myös kongressista äänestetään

Presidentinvaalien kanssa samaan aikaan äänestetään myös Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen ja senaatin paikoista.

Demokraattipuolueen odotetaan pitävän edustajainhuoneen enemmistön hallussaan. Tämän lisäksi demokraatit yrittävät nyt saada myös senaatin enemmistön itselleen.

Kongressivaaleilla on merkittävää vaikutusta myös siihen, miten seuraava presidentti pystyy toteuttamaan omaa ohjelmaansa.

Yhdysvaltain seuraavan presidentin virkaanastujaiset on määrä tapahtua 20. päivä tammikuuta 2021.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää