Artikkeli kuva

DISNEY/Flickr

Wokettava Disney-toimari tuputti seksuaalisisältöä lapsille, yhtiön arvo laski sata miljardia – potkuthan siitä tietenkin tuli, ja osake ampaisi nousuun

22.11.2022 |12:43

Koko perheen viihdejätti Disney antoi potkut wokettamisesta tunnetulle toimitusjohtajalleen. Sunnuntaina yhtiö tiedotti, että Bob Chapekin tilalle nousee tämän edeltäjä, yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Bob Iger. Chapekin noin kaksi vuotta kestäneen Disneyn toimitusjohtajauran aikana yhtiöstä tuli maailmanlaajuisesti woke-kapitalismin ikoni, ja se ajautui riitoihin Floridan osavaltion johtavien poliitikkojen kanssa. Woke-toimitusjohtaja tuli myös yhtiölle kalliiksi. Disneyn asiakkaista tuli tyytymättömiä, ja yhtiön tuloksellisuus sekä osakekurssi laskivat. Uutiset woke-toimitusjohtajan vaihtamisesta puolestaan käänsivät yhtiön kurssin nousuun keskellä New Yorkin pörssin laskupäivää.

Disney on antanut potkut toimitusjohtaja Bob Chapekille. Sunnuntaina yhtiö tiedotti, että hänen tilalleen tulee aikaisemmin vuosina 2005-2020 yhtiötä luotsannut Bob Iger. Tiedotteen mukaan Iger on suostunut toimimaan Disneyn toimitusjohtajana seuraavat kaksi vuotta hallituksen mandaatilla “asettaakseen strategisen suunnan kohti uutta kasvua”.

Ilmoitus tuli suurena yllätyksenä sitä vasten, että Chapekin johtajasopimus uusittiin vasta heinäkuussa hallituksen yksimielisellä päätöksellä. Tätä ennen Chapek oli ehtinyt toimia yhtiön toimitusjohtajana vasta reilut kaksi vuotta.

Chapekin johtajakaudella Disneystä tuli nk. woke-kapitalismin ikoni. Yhtiö ajautui riitoihin Floridan kuvernööri Ron DeSantisin kanssa, kun se lähti harjoittamaan woke-henkistä yritysaktivismia. Disney vastusti äänekkäästi Floridan osavaltion lakia, joka kieltää kouluja ja päiväkoteja opettamasta lapsille nk. gender-ideologiaa ja seksuaaliasioita.

Disney vei politikointinsa niin pitkälle, että se julisti yrityksen tehtäväksi kumota kyseisen lain. Joukko Disneyn työntekijöitä järjesti poliittisen marssitapahtuman, jossa he pukeutuivat sateenkaaren väreihin ja kantoivat sateenkaari-iskulauseita sisältäneitä kylttejä. Työntekijät huusivat kaduilla “Sanokaa homo!”.

Hiljattain irtisanottu toimitusjohtaja Chapek hehkutti aiemmin kokoavansa sisällöntuotantoon keskittyneen työryhmän “hyvän puolesta” edistääkseen sateenkaariliikkeen teemoja.

Disneyn johtava tuottaja tunnusti yhtiönsä kokouksessa edistävänsä avoimesti sateenkaariagendaa lasten animaatioissa. “Johtomme on toivottanut tervetulleeksi minun avoimen homoagendani”, ilmoitti Disneyn tv-ohjelmien johtava tuottaja Latoya Raveneau videolla, jonka journalisti Christopher Rufo oli saanut haltuunsa. “Pystyin missä tahansa vain lisäämään queerismiä… kukaan ei voinut estää minua, eikä kukaan yrittänytkään.”

DeSantis varoitti Disneytä lähtemästä kulttuurisotaan. Republikaanien hallitsema Floridan osavaltiokongressi poisti Disneyltä oikeuden itsenäiseen, n. 100 neliökilometrin suuruiseen veroalueeseen. Alueella sijaitsee mm. Disney World.

Go woke, go broke

Huhtikuussa kyselytutkimus osoitti, että yli 68 prosenttia äänestäjistä ilmoitti haluttomuudesta olla Disneyn asiakas, jos se ottaa asiakseen edistää seksuaali-ideologista sisältöä lapsille. Yli 69 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa valmis etsimään “perheystävällisempiä vaihtoehtoja” Disneylle.

Kun Disney on puuhastellut kulttuurisodan ja poliittisten agendojen kanssa, sen ydinliiketoiminta on kärsinyt. The Hollywood Reporter -lehti muistuttaa, että loppuvuodesta yhtiö lopetti rekrytoinnit ja valmistautui irtisanomisiin karsiakseen menojaan. Myös yhtiön tappiot striimauspalveluissa ovat kasvaneet ja vaikeuttaneet tuottotavoitteisiin pääsemistä. Uuden toimitusjohtajan aikana yhtiön arvo laski 260 miljardista dollarista 167 miljardiin.

Disneyn osake on laskenut tänä vuonna 40 prosenttia. Maanantaina New Yorkin pörssissä oli laskupäivä, mutta Disney teki poikkeuksen. Kun uutinen toimitusjohtajan vaihtamisesta tuli julki, osake ampaisi kahdeksan prosentin nousuun.

Yhtiön politisoitumista seurannut journalisti Christopher Rufo twiittasi tuoreeltaan:

“Tulee mielenkiintoista nähdä, aikooko itsekin vasemmalle kallellaan oleva Iger jatkaa politisoitumista. Pidän yhteyttä kontakteihini yhtiön sisällä seuratakseni, miten sisäinen kulttuuri kehittyy.”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää