

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Wihonen: Onko yrittämisen jatkuva rajoittaminen oikeasuhtaista?
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen yrittäjien asemasta koronapandemian ja rajoitusten keskellä.
Kansanedustaja Jussi Wihosen mukaan koronarajoitukset ovat vaikeuttaneet merkittävällä tavalla monen yrityksen toimintaa viimeisten kahden vuoden aikana.
– Erityisesti ravintola- ja matkailualalla yleisö- ja aukiolorajoitukset eivät mahdollista taloudellisesti kestävää toimintaa. Monet yritykset ovat pandemian aikana nähneet pientä helpotusta kesäisin, mutta normaaliin toimintaan ei ole juuri pystytty palaamaan, Wihonen toteaa.
Käsittelyt keskitetty ja odottelu kuukauden mittainen
Yrittäjille on tarjottu erilaisia tukia, mutta esimerkiksi väliaikainen yrittäjien työmarkkinatuki lakkautettiin marraskuussa vedoten siihen, että koronapassin avulla päästään normaaliin toimintaan.
– Ei mennyt kauaa, kun koronatilanteen todettiin heikentyneen ja palattiin jälleen rajoitusten aikaan. Nyt on jälleen nähty, että rajoituksia jatketaan ilman selvää kuvaa toiminnan jatkamisesta, Wihonen kuvaa parin viime kuukauden tilannetta.
Nyt työmarkkinatukea ollaan palauttamassa, mutta moni yrittäjä on joutunut tässä välissä olemaan käytännössä ilman tuloja. TE-toimistojen ja Kelan kautta on saatavilla muun muassa toimeentulotukea, mutta tällä hetkellä käsittelyajat ovat ruuhkautuneet ja päätöksissä kestää liki kuukauden, jopa ylikin. Ja tukia saadakseen yrittäjät joutuvat jopa ajamaan yrityksen toiminnan alas.
– Saamassani kansalaispalautteessa ihmetellään, miksi esimerkiksi Pohjois-Karjalan alueen tuenhakijoiden päätöksiä käsitellään Uudenmaan TE-keskuksessa. Nopeampaan käsittelyyn keskittäminen ei selvästi ole ainakaan johtanut, Wihonen sanoo.
Yrittäjien mielenterveys koetuksella
– Ymmärretäänkö hallituksessa, mikä hinta rajoituksilla käytännössä on? Yritysten ja yhteiskunnan toimintaa ollaan hyvin herkästi valmiita rajoittamaan, mutta rajoitusten purkamisella ei tunnu olevan minkäänlaista kiirettä. Rajoituksia jatketaan ilman, että tarjotaan selkeitä mittareita ja perusteluita siitä, miten rajoitukset käytännössä vaikuttavat eri toimialoilla, Wihonen ihmettelee.
– Julistetaan uusia tukitoimia, mutta käytännössä tämä tarkoittaa lisää odottelua, paperityötä ja lisää odottelua. Kaiken tämän aikaa yrittäjät joutuvat katsomaan, kun kulut juoksevat ja tuloja ei ole.
Wihosen mukaan riskit kuuluvat yrittämiseen, mutta yksikään yritys tai yrittäjä ei ole voinut varautua siihen, että toiminta käytännössä kielletään mielivaltaisesti lyhyellä varoitusajalla ilman minkäänlaista kuvaa siitä, milloin toimintaa voi jatkaa.
Onko rajoitustoimien hintaa punnittu?
Kirjallisessa kysymyksessään Wihonen tiedustelee hallitukselta, miten se aikoo tehostetusti ja nopeutetusti tukea koronarajoitusten takia hätään joutuneita yrittäjiä ja turvata heidän toimeentuloaan. Hän haluaa tietää myös, miten toimeentulohakemusten käsittelyn keskittäminen Pohjois-Karjalasta Uudenmaan TE-toimistolle on nopeuttanut käsittelyaikoja ja voivatko hakijat olettaa, että hakemuksia käsiteltäisiin nopeammin kuin kuukaudessa.
Lisäksi Wihonen perää hallitukselta ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeriöltä vastausta siihen, onko rajoitustoimien aiheuttamien haittojen vaikutusta ja hintaa yrityksille ja yhteiskunnalle punnittu ja ovatko voimassa olevat rajoitukset olleet oikeasuhtaisia ja vaikuttavia estääkseen omikron-variantin leviämistä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omikron koronavariantit yrittäjien työmarkkinatuki käsittelyajat koronapassi koronatilanne yrittäjien tukeminen matkailuala ravintola-ala koronarajoitukset TE-toimistot koronapandemia Pohjois-Karjala Jussi Wihonen kirjallinen kysymys Toimeentulotuki mielenterveys Kela Uusimaa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Euroalueen hintojen nousu kaikkien aikojen ennätykseen – omikron-koronamuunnos voi lisätä poliittisten päätösten myötä tuotannon pullonkauloja

Kansanedustaja Lundén: Ravintolarajoituksista aiheutuvat tappiot minimoitava ja korvattava – “Monen ravintolayrittäjän toimintaedellytykset ovat heikoissa kantimissa”

Liikunnan merkitystä ei saa aliarvioida koronarajoituksista päätettäessä – Elomaa: Kuntosalit eivät ole koronalinkoja

Demareilla taas näppinsä pelissä: Ravintolat ahdingossa koronarajoitusten vuoksi, vasemmiston hallitsema yhtiö shoppailee alan yrityksiä itselleen – ja jakaa vaalitukea

Ronkainen: Miksei koronarajoituksista luovuta, kun kunnatkaan eivät enää noudata eristyskäytäntöjä?

Rekkakuskien ”vapauden kulkue” matkalla pääkaupunkiin – koronarajoitusten vastustamisesta kasvoi kansanliike Kanadassa

THL samaa mieltä perussuomalaisten kanssa: Ei kannata koronapassia – Marinin hallituksen ministerien reaktio: Syvä hiljaisuus
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää