PS ARKISTO
Wihonen: Onko normaali yritystoiminta nykyolosuhteissa mahdollista?
Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen yrittäjien työmarkkinatuesta.
Koronasta kärsivien yrittäjien työmarkkinatuki lakkasi kuun vaihteessa. Yrittäjät ovat tiedotusvälineissä ja yksityisissä yhteydenotoissa jakaneet huoliaan omasta toimeentulostaan. Esimerkiksi Maaseudun Tulevaisuus uutisoi 30.11: ”Monet pienyrittäjät ovat kauhuissaan tilanteesta, sillä työmarkkinatuki on ollut heidän lähes ainoa tulonlähteensä kriisin aikana.”
– Korona on iskenyt varsinkin pienyrittäjien toimintaan tapahtuma-, ravitsemus- ja matkailualoilla. Vaikka rokotukset ovat edistyneet, ei helpotusta ole tautitilanteessa nähty ja nyt uusi koronavariantti aiheuttaa huolta. Erityisesti matkailun kannalta uudet rajoitukset ja uhkakuvat tekevät toiminnan erittäin vaikeaksi, Jussi Wihonen kertaa nykytilannetta.
Koronakriisi näyttää jatkuvan vielä pitkään
Wihonen ihmettelee ministeri Tuula Haataisen linjausta asian suhteen:
– Työministeri Haatainen totesi koronapassin helpottavan yritysten paluuta normaaliin toimintaan. Koronatilanteen kehittyessä huonompaan suuntaan ja koronapassin käytännön ratkaisujen ja käyttöönoton viivästyessä voitaneen kuitenkin todeta, ettei ajankohtainen tilanne mahdollista ”paluuta normaaliin toimintaan”. Koronan vaikutus yhteiskuntaan ja yritystoimintaan näyttää jatkuvan vielä pitkään.
Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Wihonen tiedustelee hallitukselta, aikooko se tarkastella nopealla aikataululla yrittäjien työmarkkinatuen jatkamista. Wihonen kysyy myös, näkeekö hallitus ajankohtaisen tilanteen ja rajoitusten mahdollistavan yritysten normaalin toiminnan ja miten hallitus aikoo tukea yrityksiä koronapandemiatilanteen huonontuessa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronavariantit yrittäjien työmarkkinatuki koronapassi koronarokotukset tapahtuma-ala matkailuala ravintola-ala koronarajoitukset koronapandemia koronakriisi korona Jussi Wihonen kirjallinen kysymys yrittäjät Maaseudun Tulevaisuus Tuula Haatainen pienyrittäjät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Orpo uskoo koronapassin laajentamiseen, Purra ei: ”Poliitikoille helppo väline, jolla voidaan sanoa, että jotain on tehty”
Euroalueen hintojen nousu kaikkien aikojen ennätykseen – omikron-koronamuunnos voi lisätä poliittisten päätösten myötä tuotannon pullonkauloja
Koronapassin saatavuudessa lukuisia ongelmia ja epäkohtia – Mäkelä: Digitaalisten palvelujen ulkopuolella olevat kansalaiset joutuvat kohtuuttomaan asemaan
Koronatilanteessa synkkä käänne, uusia rajoituksia tulossa – Juvonen: Jokaisen toiminnalla on nyt merkitystä – ”Voi edelleen pohtia maskin käyttöä, käsihygieniaa ja etäisyyttä muihin”
Yrittäjiä pitää tukea koronakriisissä ja työttömyysaalto torjua – Elomaa: “Talouden alasajo ei voi jatkua loputtomiin”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää