

LEHTIKUVA
Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi
Itävallan terrori-iskussa poliisin luotiin menehtynyt 20-vuotias Kujtim F. vapautui vankilasta viime joulukuussa nuoren ikänsä vuoksi, itävaltalainen Kronen Zeitung uutisoi. Hän oli aikeissa lähteä Syyriaan taistelemaan terroristijärjestö Isisin riveihin. Hänen vanhempansa ovat syntyneet Pohjois-Makedoniassa.
Ei pidetty enää uhkana
Kujtim pysäytettiin Turkissa, mistä hänet palautettiin Itävaltaan. Hänet tuomittiin huhtikuussa 2019 lähes kahdeksi vuodeksi vankeuteen terrorismilakien nojalla. Häntä ei kuitenkaan pidetty enää uhkana, mikä joudutti hänen pääsyään ehdonalaiseen vankeuteen joulukuun alussa.
Kujtim vannoi uskollisuutta Isisille vai hetkeä ennen iskun alkua. Hän poseerasi aseistautuneena sosiaalisessa mediassa.
Yksi epäilty pidätetty Linzissä
Poliisi on tehnyt lukuisia pidätyksiä iskuun liittyen. Uhriluku on kasvanut viiteen ja haavoittuneita on toistakymmentä. Maan hallitus on julistanut kolmen vuorokauden suruajan.
Poliisi on ollut vaitonainen iskusta tiedottamisessa, sillä ainakin yhden epäillyn oletetaan olevan vielä pakosalla ja hän voi hyötyä poliisin tiedotuksista. Yksi epäilty on pidätetty Linzissä. Pidätystilanne sujui ilman vastarintaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Brittilehti: ”Ruotsista tuli maahanmuuttajamafian terrorisoima gangstereiden paratiisi – poliisi ja poliitikot kädettömiä rikollisten edessä”

Islamistinen veitsi-isku Dresdenissä – Isis-kannattaja oli tullut turvapaikanhakijana Saksaan

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus vaikeni Pariisin terrori-iskusta – ”Aiotteko karkottaa islamistiset ääriajattelijat?”

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Malesian ex-pääministeri: ”Muslimeilla on oikeus tappaa miljoonia ranskalaisia”

Nizzan terrori-iskun jälkeinen retoriikka kovenee – nyt puhutaan jo ideologiasodasta

Perussuomalaiset: Hallitus pahentaa turvallisuusuhkaa, jonka islamismi aiheuttaa

Halla-aho: Islamilaisten terroritekojen tekijät saavat suojelua ja hyväksyntää omilta yhteisöiltään

Poliisit ja konepistoolit turvaavat Tukholman keskustan joulurauhaa – konkreettinen terroriuhka Ruotsissa joka toinen päivä
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää