LEHTIKUVA
Vuonna 2016 Yle hehkutti tutkimusta, jonka mukaan pakolaisiin satsattu raha palautuisi tuplana takaisin viidessä vuodessa – toisin kävi
Vielä kuusi vuotta sitten ajan henki oli hieman toisenlainen kuin nyt. Viime vuosikymmenen puolivälissä mitä älyttömimmät maahanmuuton mahtavuutta ja taloudellista hyötyä hehkuttavat julistukset ja viestit menivät läpi valtamediassa – erityisen usein Ylen ja Helsingin Sanomien alustoilla.
Vuonna 2015 Suomen rajan ylitti ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, yhteensä 32 476 henkilöä. Sittemmin tilanne Suomessa on tasaantunut, mutta tulijoista moni on jäänyt Suomeen, heidän joukossaan myös tuhansia kielteisen päätöksen saaneita henkilöitä.
Kuten tiedetään, kun tulijan on onnistunut päästä Suomen rajan yli, käytännössä Suomesta ei enää tarvitse poistua, sillä kielteisen päätöksen jälkeen on mahdollista valittaa tai hakea turvapaikkaa uusilla perusteilla, jolloin hakemusralli jää vuosiksi pyörimään. Jos uusia hakemuksia ei jaksa tehtailla, toinen vaihtoehto on häipyä kadoksiin viranomaisten tutkasta, sillä Suomessa voi hyvin piileskellä.
Maahanmuuton kulunkeja halutaan peitellä
Perussuomalaiset ovat jo 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä saakka pitäneet esillä haitallisen maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia veronmaksajille.
Nykyisin edes tiedostavimmat monikulttuuri-intoilijat eivät enää pyri kiistämään maahanmuutosta aiheutuvia kustannuksia, joskin tarkat rahamääräiset summat usein halutaan peitellä.
Suomeen kohdistuvasta humanitaarisesta maahanmuutosta seuraa jättilasku veronmaksajille, koska tulijat työllistyvät huonosti ja monen toimeentulo jää loppuelämäksi yhteiskunnan tulonsiirtojen varaan.
Yle ja hesari tarjoilevat älyttömyyksiä
Vielä vuonna 2016 ajan henki oli toisenlainen, ja tuolloin mitä älyttömimmät maahanmuuton mahtavuutta ja hyötyä hehkuttavat julistukset ja viestit menivät läpi valtamediassa – erityisen usein Ylen ja Helsingin Sanomien alustoilla.
Reilut kuusi vuotta sitten Yle antoi alustoillaan laajaa näkyvyyttä Open Political Economy Network -ajatushautomon raportille, jossa väitetään pakolaisten ”hyödyttävän uusien asuinmaittensa talouksia monilla tavoin”. Raportin laatija, OPEN:n perustaja Philippe Legrain on EU- komission puheenjohtajan entinen talousneuvonantaja.
Todellisuudesta irrallaan olevaa fantsuttelua
Monikulttuurin ihanuutta hehkuttava Ylen jutun otsikko on lähes klassikkoainesta. Otsikossaan Yle väittää, raportin tietoihin perustuen, että ”Pakolaisiin satsattu raha palautuu nopeasti ja lähes kaksinkertaisena”.
Jutun ingressissä Yle fantsuttelee yhtä isosti: ”On iso harhaluulo, että pakolaiset olisivat länsimaille taakka. Jokainen euro saadaan takaisin miltei kaksinkertaisena jo viidessä vuodessa”, tekstissä lukee.
Raportin laatijan Legrainin todellisuudesta irrallaan olevan väitteen mukaan jokainen pakolaisiin satsattu euro muka palautuu tuplana takaisin. ”Yhden euron investointi tuottaa miltei kaksi euroa”, Ylen jutussa sanotaan.
Humanitaarisella maahanmuutolla miljardien hintalappu
Kesällä 2022, yli kuusi vuotta raportin ja Ylen jutun jälkeen on vaikea nähdä esimerkkejä siitä, miten humanitaariseen maahanmuuttoon satsattu raha olisi palautunut kaksinkertaisena yhteiskunnalle. Toisenlaisesta todellisuudesta havaintoja on runsaasti: Suomen valtiolla on viime vuosina ollut enemmän velkaa kuin koskaan aikaisemmin, eikä velkaantumista voi laittaa yksinomaan koronan tai Venäjän sotatoimien syyksi.
Perussuomalaisten entinen kaupunginvaltuutettu Pauli Vahtera on myös aiemmin laskenut humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamat kustannukset Suomelle. Vahteran varovaisen laskelman perusteella maahanmuuton hintalappu on vähintään 3,2 miljardia euroa vuodessa.
Mikäli Ylen jutussaan lainaaman raportin tiedot pitäisivät paikkansa, yhteiskunnalle palautuisi maahanmuuton vuoksi takaisin 6,4 miljardia vuodessa. Näin ei kuitenkaan näytä käyneen.
Ajatuspaja Suomen Perusta on myös tehnyt useita tutkimuksia maahanmuuton kustannuksista. Vuonna 2019 julkaistu tutkimus osoittaa, että jokaisen Suomeen saapuvan humanitaarisen maahanmuuttajan elinkaarikustannukset yhteiskunnalle ovat lähes miljoona euroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- humanitaarinen maahanmuutto veronmaksajat siirtolaiset työllistyminen kustannukset tulonsiirrot Helsingin Sanomat Philippe Legrain Turvapaikanhakijat Sosiaaliturva Yle pakolaiset Pauli Vahtera Suomen Perusta Velkaantuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset tyrmäsi kyselytunnilla hallituksen unelman saada laittomasti maassa olevat jäämään Suomeen: ”Kutsuhuuto haittamaahanmuutolle, joka maksaa miljardeja”
Mitä ihmettä? Suomalainen media vihjailee valkoisen pakolaisen auttamisen olevan rasismia (video)
Purra: Pakolaisuuksia on todella erilaisia
Hallitus ottaa miljardeja uutta velkaa, kohdistaa varoja vääriin kohteisiin – perussuomalaiset hakisi säästöjä maahanmuutosta: ”Eurooppa ei kykene ratkaisemaan Afrikan ja Lähi-idän ongelmia”
Liberaali maahanmuuttopolitiikka kylvää tuhoa Pohjoismaissa – ”Ongelmat eivät poistu vaikenemalla”
Professori laski auttamiskertoimen: Afganistanista Suomeen tulleen pakolaisen kustannuksilla voitaisiin auttaa lähialueella 50 ihmistä, muista kriisimaista tulevilla luku vielä tätäkin suurempi
Ylen pääuutinen hehkuttaa, että vaikka ukkonen jyrähti, Sanna Marin ei säikähtänyt – mikä mediassa oikein on vialla, ja miksi Yleisradio rakentaa Marin-kulttia?
“I’m 17 and I can prove it” – hallitus haluaa lisää ankkurilapsia
Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää