

LEHTIKUVA
Vuonna 2015 Ruotsiin tuli 160 000 turvapaikanhakijaa – 21 000 käy töissä
Turvapaikanhakijoiden työnsaanti Ruotsissa on ollut haastavaa. Vain kolmannes vuonna 2015 maahantulleista ja oleskeluluvan saaneista yli 16-vuotiaista oli työllistynyt vuonna 2019. Ruotsin tilastokeskus on tehnyt selvityksen SVT:n toimeksiannosta.
Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana Ruotsiin tuli 160 000 turvapaikanhakijaa ja 100 000 on saanut oleskeluluvan. Heistä 67 500 on yli 16-vuotiaita. Kolmannes tästä ryhmästä eli runsaat 21 000 henkilöä ansaitsi vuonna 2019 yli 96 000 kruunua (9 427 euroa) ja tilastoitiin siten työllisiksi.
Työllistymisen alaraja on vuosipalkaksi niukanlainen länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Selvityksessä ilmaistaankin, että työllisiksi lasketuilla voi olla muitakin tuloja. Muiden tulojen lähdettä ei mainita, joten niillä tarkoitettaneen myös erilaisia yhteiskunnan tukia.
Työttömyys on kroonista
Muut kaksi kolmannesta oleskeluluvalla maassa olevista elävätkin sitten käytännössä täysin tukien varassa, opiskelevat tai ansaitsevat tuloja, joita ei tilastoida. Selvityksessä ei puututa pimeään työntekoon. Tämä ilmeisesti vaatisi oman selvityksensä.
– Pakolaisten sijoittuminen työmarkkinoille kestää kauan. Tällaista se on ollut 40 vuotta ja nyt korona on vielä vaikeuttanut tilannetta. Tilanne tuskin tulee muuttumaankaan nopeasti ja otaksun, että viiden vuoden kuluttua tilanne on edelleen sama, arvioi kansantaloustieteen professori Mats Hammarstedt SVT:n uutisissa.
SVT pyysi Ruotsin tilastokeskusta poimimaan esiin kaikki henkilöt, jotka olivat hakeneet turvapaikkaa Ruotsista vuonna 2015 ja joilla oli tilapäinen tai vakituinen oleskelulupa. Tarkoituksena selvittää se, millä ihmiset elättivät itsensä tuoreimman tilaston mukaan eli vuonna 2019.
SVT pyysi tietoja myös perheenyhdistämisten myötä maahan tulleista ja heidän työllisyystilanteestaan, mutta se ei ollut Maahanmuuttoviraston tilastointitapaan liittyvistä syistä mahdollista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mats Hammarstedt krooninen työttömyys tukien varassa elävät työvoiman ulkopuoliset Ruotsin Tilastokeskus työnsaanti SCB tilastointi pimeä työvoima tukipalvelut tuloraja Työmarkkinat työllistyminen oleskelulupa Perheenyhdistäminen Turvapaikanhakijat pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hallitukselle taas uusi syy väittää, ettei suomalaisille työ kelpaa, joten tarvitaan maahanmuuttoa

Hallitus tahtoo työllistää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet Suomeen – Purra: ”Korona tarjosi vihervasemmistolle keinon saada hanke läpi vähin äänin”

Halla-aho: Turvapaikkajärjestelmämme pahimmat viat ovat avokätisyys ja hyväuskoisuus – ”Punavihreä hallitus pahentaa näitä ongelmia”

Hallitus kasvattaa alaikäisinä Suomeen tulleiden tukia – Rantanen: ”Kriisinkin keskellä turvapaikanhakijoille esitetään lisää etuja”

Hallitus helpottaa turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta – Purra: Vihreää politikointia, jonka muut hallituspuolueet siunaavat

Perussuomalaiset tyrmää turvapaikanhakijoiden siirtämisen välittömästi työmarkkinoille: ”Ei työhalujakaan juuri ole, koska saman rahan saa notkumalla kauppakeskuksissa”

Islamistipuolue uhkaa Ruotsia sisällissodalla mikäli ruotsidemokraatit pääsevät valtaan – peruu nyt puheitaan

EU:n sisäministerit eivät saaneet kasaan sopua siirtolaispaketista

Ruotsin ex-pääministeri vaatii rajoja maahanmuutolle ja karenssia uusruotsalaisten etuuksille: ”Tänne on voinut tulla kuka hyvänsä ja se on kestämätöntä”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää