

PS ARKISTO
VTV löysi ongelmia järjestöavustusten myöntämisessä – Rantanen: ”Avustusrahat tulevat samoille järjestöille kuin Manulle illallinen ja hankehumppa pyörii”
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) viime viikolla julkaiseman raportin mukaan rahapelituotoista myönnettyjen avustusten läpinäkyvyyttä, valvontaa ja tuloksellisuuden edellytyksiä tulee kehittää. Raportti kuvaa, kuinka avustukset kohdentuvat varsin vakiintuneelle saajajoukolle, kuinka valvonta on osin puutteellista ja kuinka vaikuttavuus ei ole riittävästi ohjannut tukien saamisen arviointia.
Veikkausvaroilla rahoitettuja avustuksia arvostellut perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen kokee raportin oikeuttavan perussuomalaisten kritiikin.
– VTV:n raportti vahvistaa sen, mistä perussuomalaiset ovat puhuneet vuosikaudet. Avustusrahat tulevat samoille järjestöille kuin Manulle illallinen ja hankehumppa pyörii. Avustusten tarve tulee arvioida uudelleen ja rahojen käyttö on otettava tarkempaan syyniin, erityisesti nykyisessä taloustilanteessa.
Poliittisten toimijoiden suojatyöpaikkoja
Valtionavustuslaki määrittelee avunsaamisen yleiset edellytykset, kuten sen, että tarkoituksen tulee olla yhteiskunnallisesti hyväksyttyä, ja että avustuksen antamisen on oltava perusteltua tavoitteiden kannalta.
– Avustuksien ehdoksi on asetettava jokin selkeä tavoite tai tulos, johon pyritään. On esimerkiksi varsin erikoista, että valtio, jossa on yleinen asepalvelus, rahoittaa Aseistakieltäytyjäliittoa. Nykytilanteessa olisi syytä arvioida uudelleen myös esimerkiksi Vantaan Venäläisen klubin lähes 770 000 euron valtionavustus. Monissa järjestöissä on kyse myös poliittisten toimijoiden suojatyöpaikoista, eikä avustusjärjestelmä nykyisellään ole kovin terveellä pohjalla, Rantanen kertoo.
Maahanmuuttajat puuhastelevat järjestökentällä
Osassa järjestötoimintaa myös valvonta on vaikeaa. Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myöntää, että ”vain alle puolessa arvioiduista avustuskohteista toiminnan tulokset perustuvat kerättyyn tietoon” ja näissäkin yhteys toiminnan varsinaisiin tavoitteisiin jää usein todentamatta.
– Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää lukuisia vähemmistöryhmien kotoutumiseen pyrkivien järjestöjen valtionavustuksia. Rahasummat ovat vuosien varrella kasvaneet, mutta kotoutumisen vaikuttavuus ei voi perustua siihen, että maahanmuuttajat puuhastelevat järjestökentällä. Valtiolla tulisi olla selkeät mittarit tuloista ja työllisyydestä, kielenosaamisesta sekä nuhteettomuudesta. Jos tulokset eivät parane, ei rahaakaan kannata käyttää, Rantanen perustelee.
Järjestörahoja suojellaan leikkauksilla
Jatkossa Veikkauksen edunsaajajärjestöille jaetut voittovarat tuloutetaan valtion kassaan ilman korvamerkintää avustusten saajista ja järjestöjen rahoitus tulee tavanomaisen budjettivalmistelun piiriin. Edunsaajien nykyinen tulotaso on turvattu kolmen vuoden siirtymäkaudella.
– Tässä talous- ja velkaantumistilanteessa on järjetöntä suojella järjestörahoja leikkauksilta. Päinvastoin, juuri nyt koko järjestökenttä tulisi asettaa riippumattoman selvityksen alle ja karsia kaikki, millä ei ole yhteyttä lakisääteisiin tai yleishyödyllisiin palveluihin, Rantanen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtionavustuslaki yleishyödylliset palvelut Vantaan Venäläinen klubi puuhastelu Aseistakieltäytyjäliitto järjestöt selvitys valtion menot valvonta Veikkaus STEA julkiset avustukset VTV maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomalaisista järjestöistä tuli julkisen rahan kerjäämisen ammattilaisia – ”Kansalaistoiminnan tarkoituksena ja ainoana toimintamuotona ei saisi olla rahan hankkiminen valtiolta”

Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille yli miljoona euroa STEA-rahaa – Suomalaisuuden Liitolle ei heru euroakaan valtiolta

STEA-avustuksia nauttiville järjestöille iski ahdistus – ministeri Saarikko riensi apuun: Järjestöjen kassavajetta paikataan vaikka velkarahalla

PS-kansanedustajat kysyvät STEA-avustuksista: ”Onko huumeidenkäytön opastaminen avustusperusteiden mukaista toimintaa?”

Perussuomalaiset: Kansalaisjärjestöjen rahoitus vapaaehtoismallin suuntaan – ”Toiminta ei voi jatkossa olla pääosin tai pelkästään julkisten avustusten varassa”

Julkisella rahalla seksuaalikasvatusta tarjoavan Sexpon pomoa syytetään raiskauksesta ja salakatselusta

Yhteiskunnalta 100 miljoonan tuet syrjäytymisen ehkäisemiseksi – rahojen kohtalo suurelta osin epäselvä

Selvityshenkilö perkaamaan järjestöavustuksia – tavoitteena leikata kolmannes
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Purra vaalitentissä: “Maahanmuuttajille itselleen tulee huomattavasti suurempi vastuu siitä, että kotoutuu yhteiskuntaan”
Uusimmat

Toimi Kankaanniemi: Vastuunkanto Suomesta leikkasi kannatusta

Tynkkynen: Takkiin tuli nyt, mutta lopussa kiitos seisoo

Purra kannusti kiitospuheessaan kenttäväkeä ja valoi uskoa tulevaan
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää