Voidaanko korona nujertaa Vasara ja tanssi -strategialla?

Maailmalla on jo viikkoja käyty kiivasta keskustelua siitä, mikä olisi paras strategia koronapandemian pysäyttämiseksi. Joidenkin mielestä erilaisia rajoituksia on tehty jo liikaakin ja niiden aiheuttamat taloudelliset tappiot ovat liian kovat. Toiset taas ovat sitä mieltä, että koronan vastustamiseksi on tehty liian vähän ja kaikki toimenpiteet on tehty liian myöhään. Amerikkalainen ohjelmistoyrittäjä Tomas Pueyo esittää Vasara ja tanssi -nimisen strategian, joka perustuu siihen, että heti kärkeen tehdään kovia toimenpiteitä: koronavirusta isketään kuin vasaralla. Sen jälkeen alkaa tanssi: tarkka tasapainottelu normaalin arjen ja välttämättömien viruksen torjuntatoimien välillä.

Yhdysvaltalainen ohjelmistoinsinööri Tomas Pueyo on julkaissut perinpohjaisen analyysin siitä, miten koronavirusepidemiaa vastaan tulisi taistella. Hän kutsuu strategiaansa nimellä Vasara ja tanssi. Suomen Uutiset julkaisee suomenkielisen tiivistelmän Pueyon pitkästä artikkelista.

Artikkelin ydinsanoma on seuraava: “Rankat koronaviruksen torjuntatoimenpiteet pitää aloittaa niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ne kestävät vain joitakin viikkoja, eivät kuukausia. Mikäli jälkihoito tehdään huolellisesti, jälkikäteen ei tule suurta tartuntahuippua. Kaikki tämä voidaan toteuttaa kohtuullisin yhteiskunnallisin kustannuksin ja samalla säästää miljoonia ihmishenkiä. Mutta jos näihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, kymmenet miljoonat saavat tartunnan ja monet heistä kuolevat. Samassa rytäkässä kuolevat myös kaikki muut tehohoitoa tarvitsevat, sillä terveydenhoitojärjelmä tulee romahtamaan.”

Tämänhetkinen tilanne

Juuri nyt tilanne on se, että monet maat ovat viimeisen viikon sisällä siirtyneet koronaepidemian vähättelystä tiukkoihin rajoitustoimiin. Terveydenhoitojärjestelmä on kovilla monissa maissa.

Todettujen koronatartuntojen määrät ovat lähteneet eksponentiaaliseen kasvuun useissa maissa. Espanjassa, Saksassa, Ranskassa ja USA:ssa on jo todettu enemmän tartuntoja kuin Italiassa oli siinä vaiheessa, kun siellä aloitettiin laajat sulkutoimenpiteet. Lisäksi maailmassa on 16 muuta maata, joissa on jo todettu enemmän tartuntoja kuin Wuhanissa oli siinä vaiheessa, kun siellä laitettiin koko kaupunki kiinni.

KAAVIO 2 Koronavirustapaukset maittain. Kuva: Tomas Pueyo.

Koronatartuntoja on tähän mennessä todettu enimmäkseen rikkaissa teollisuusmaissa. Ehkä kehitysmaat ovat toistaiseksi välttyneet pandemialta, koska ne eivät ole yhtä hyvin kytköksissä muihin maihin kuin teollisuusmaat, tai ehkä viruksen levinnäisyyttä kehitysmaissa ei vain tiedetä puutteellisen testauksen vuoksi, mutta harva maa tulee pitkän päälle välttymään koronaepidemialta.

Mitä voimme tehdä?

Eri maissa on tähän mennessä toteutettu monenlaisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi: on julistettu poikkeustiloja, suljettu kouluja ja päiväkoteja, rajoitettu ihmisten ulkonaliikkumista, siirrytty etätyöhön ja kehotettu ihmisiä ottamaan sosiaalisesti etäisyyttä toisiinsa. Lisäksi on otettu käyttöön erilaisia matkustusrajoituksia ja suljettu rajoja ei-välttämättömältä liikenteeltä.

Tomas Pueyo käsittelee artikkelissaan ensin aiemmin esitettyjä perusstrategioita koronaepidemian suhteen. Toimintavaihtoehdot ovat:

1. Ei tehdä mitään
2. Lievennetään epidemiaa ja madalletaan käyrää
3. Pyritään rajoittamaan ja eristämään epidemia.

Kaiken ytimessä on R eli tartuttavuusluku

Keskeinen käsite eri toimintastrategioita tarkasteltaessa on R-luku eli tartuttavuusluku. Sillä mitataan viruksen kykyä tartuttaa ihmisiä. Luku kertoo, kuinka monta muuta ihmistä yksi sairastunut voi tartuttaa väestössä.

Epidemian alkuvaiheessa (päivänä nolla) R0-luku kertoo, kuinka monta muuta ihmistä yksi sairastunut voi todennäköisesti tartuttaa, kun kenelläkään ei ole immuniteettia eikä mitään vastatoimia ole tehty. Normaalisti tämä luku on jossain kahden ja kolmen välillä, eli epidemiaan valmistautumattomassa maassa jokainen tartunnan saanut tartuttaa keskimäärin kaksi tai kolme muuta ihmistä.

Niin kauan kuin R-luku on yli yhden, tartuntojen määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Virusepidemiaa torjuttaessa tartuttavuusluku pyritään laskemaan alle yhden, jolloin epidemia alkaa hiipua.

Strategia 1: Ei tehdä mitään

Tämä strategia tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että epidemian leviämisen estämiseksi ei tehdä juuri mitään. Tämä johtaisi siihen, että yllättävän suuri määrä ihmisiä kuolee.

Esimerkiksi USA:n tapauksessa tämä tarkoittaisi pahimmillaan, että sairaalahoidossa olisi 14 miljoonaa ihmistä samaan aikaan ja noin 10 miljoonaa ihmistä kuolisi. Lievemmässä skenaariossa vain neljäsosa amerikkalaisista saisi tartunnan ja kuolleisuus olisi neljän prosentin sijasta vain 0,6 prosenttia, jolloin tuloksena olisi vain puoli miljoonaa kuollutta. Tomas Pueyo arvioi, että “ei tehdä mitään” -toimintamallissa USA:n kuolinluvut asettuisivat jonnekin näiden kahden skenaarion, eli puolen miljoonan ja kymmenen miljoonan kuolleen välimaille.

Erityisongelmaksi nousee se, että terveydenhoitojärjestelmä ylikuormittuu.

KAAVIO 4 Sairaalahoitoon joutuneiden määrä (vaalean siniset raitapalkit) vs tehohoitoon joutuneiden määrä (vaalean sininen alue). Kuva: Tomas Pueyo

Vaaleansiniset palkit kuvaavat sairaalahoitoon joutuvien määrää. Tummempi sininen alue kuvaa tehohoitoa tarvitsevia potilaita. Punainen katkoviiva kuvaa sairaaloiden resursseja tehohoitopaikoissa ja hengityskoneissa mitattuna. Kaavio kuvaa USA:n tilannetta, mutta sama pätee muihinkin maihin: tehohoitoa vaativien koronapotilaiden määrä tulee olemaan useiden kuukausien ajan paljon suurempi kuin käytettävissä olevien hengityskoneiden määrä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tehohoitopaikkoja ei riitä kenellekään muille tehohoitoa tarvitseville. Edes tavallista hoitoa muihin sairauksiin on vaikea saada koronaepidemian aikana.

Jotain on siis pakko tehdä. Toimintavaihtoehdot ovat epidemian lievittäminen tai sen mahdollisimman tiukka rajoittaminen ja eristäminen. Molemmissa vaihtoehdoissa pyritään madaltamaan tartuntojen kasvun käyrää, mutta hieman eri tavoin.

Strategia 2: Lievennetään epidemiaa ja madalletaan käyrää

Tämän strategian ydinajatus on, että koronaepidemiaa ei voida estää ilman rokotetta ja lääkkeitä, joten nyt on vain pyrittävä lievittämään sitä ja pitämään tartuntakäyrä mahdollisimman matalana, jotta terveydenhoitojärjestelmä ei ylikuormitu.

Haittapuolena on kuitenkin se, että tartuntakäyrää ei saada kevyillä keinoilla niin matalaksi, etteikö tehohoidon kapasiteettiraja ylittyisi moninkertaisesti, kuten edellä kuvattiin. Käyrä loivenee, mutta levenee, mikä johtaa siihen, että tehohoidon ylikuormitus kestää paljon kauemmin kuin “ei tehdä mitään” -vaihtoehdossa.

Tähän toimintamalliin liittyy myös ajatus laumasuojan hankkimisesta koko väestölle. Laumasuojan idea on se, että koska rokotetta ei vielä ole olemassa, immuniteetti pyritään hakemaan sen kautta, että viruksen jo sairastaneet ovat immuuneja virukselle. Mikäli tällainen immuniteetti muodostuu riittävän monelle, koko väestö on turvassa epidemian uusiutumiselta.

Laumasuojan hakeminen voi kuitenkin kaatua siihen, että riittävän pitkäaikaista immuniteettia ei synnykään, tai että virus mutatoituu niin paljon, että kerran sairastamalla saatu immuniteetti ei auta. Koronaviruksen tiedetään mutatoituneen moneen kertaan jo nyt, ja mitä enemmän tartunnan saaneita on, sitä enemmän on mahdollisuuksia mutaatioihin.

Strategia 3: Tukahdutetaan epidemia

Tässä strategiassa epidemian leviämistä pyritään heti alussa rajoittamaan tiukoilla toimenpiteillä. Onnistuessaan tämä toimintatapa tarkoittaa, että kuolonuhrien määrä liikkuu kymmenien miljoonien sijasta vain kymmenissä tuhansissa.

Tiukoilla liikkumisrajoituksilla ja eristystoimenpiteillä pyritään katkaisemaan tartuntojen määrän eksponentiaalinen kasvu. Jos toimet tehoavat, myöskään terveydenhoitojärjestelmä ei romahda, jolloin kaikki tehohoitoa tarvitsevat myöskin saavat sitä. Tällöin kuolleisuus jää alhaiseksi.

Hallitukset kuitenkin epäröivät tiukkojen rajoitusten käyttöönottoa, koska pelkäävät niitä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia, joita yhteiskunnan sulkeminen jopa kuukausiksi tuo tullessaan. Lisäpelkona on se, että jos rokotetta ei saada kehitettyä, epidemia palaa myöhemmin.

Tomas Pueyon mukaan tärkeintä on kuitenkin voittaa aikaa, jotta epidemiaan voidaan valmistautua paremmin hankkimalla riittävä määrä testaus- ja suojavälineita ja hengityskoneita. Aikaa tarvitaan myös lääkehoidon ja rokotteen kehittämiseen.

Wuhanin esimerkki osoittaa, että viruksen leviäminen voidaan todellakin katkaista käyttämällä erittäin tiukkoja karanteenitoimenpiteitä. Epidemian alussa Wuhanin R-luvuksi laskettiin peräti 3,9. Jokainen tartunnan saanut tartutti siis keskimäärin neljä muuta. Kaupungin sulkemisen ja karanteenitoimien jälkeen R-luku laski 0,32:een. Tällä hetkellä Wuhanin kaupungissa ja sitä ympäröivässä 60 miljoonan asukkaan maakunnassa ei esiinny lainkaan uusia koronatartuntoja.

Strategia 4: Vasara ja tanssi

Yleisimmät liikkumisrajoituksiin ja karanteeniin liittyvät huolenaiheet ovat:

– kuinka kauan tämä oikeasti kestää?
– miten kalliiksi tämä tulee?
– tuleeko kaikesta huolimatta uusi kasvupiikki tartunnoissa?

Tomas Pueyon käsitteellistämä Vasara ja tanssi -strategia perustuu siihen, että epidemiaa isketään ikäänkuin vasaralla päähän heti kun se näyttää ruman naamansa jossakin. Tavoitteena on saada R-luku niin lähelle nollaa niin nopeasti kuin mahdollista. Kun tämä on saavutettu, liikkumisrajoituksia voidaan lieventää. Jälkimmäistä vaihetta Pueyo kutsuu tanssiksi: se on tasapainottelua rajoitusten ja yhteiskunnan normaalin toiminnan välillä, kunhan vain R-luku pysyy yhden alapuolella.

Positiivisena esimerkkinä Tomas Pueyo ottaa esille Etelä-Korean, jossa oli aluksi pahin koronaepidemia Kiinan ulkopuolella. Etelä-Korea sai kuitenkin tilanteen hallintaan hyvin nopeasti, muutamassa viikossa. Keinoina olivat laajamittainen testaaminen, tartuttajien kontaktien jäljitys, matkustusrajoitukset, pakkokaranteenit ja vapaaehtoinen eristys. Toimenpiteet kohdistettiin niihin henkilöihin, joiden epäiltiin tai tiedettiin kantavan virusta, joten koko yhteiskuntaan kohdistuvia koulujen tai ravintoloiden sulkemisia ei tarvittu.

Muutkin Kaukoidän teollisuusmaat, kuten Taiwan ja Singapore, ovat panostaneet koronaviruksen torjunnassa teknisiin keinoihin, kuten laajaan testaamiseen, lentokentillä tehtyihin kuumemittauksiin ja tartuttajien kontaktien tarkkaan jäljitykseen.

Vasara-osuus voidaan toteuttaa monenlaisella keinovalikoimalla. Periaatteessa se tarkoittaa äärimmäisen tiukkoja liikkumisrajoituksia ja karanteeneja mahdollisimman hyvin kohdistettuina. Riittävän varhaisessa vaiheessa toteutettu laaja testaus auttaa kohdistamaan toimenpiteet oikein, jolloin esimerkiksi kouluja ei välttämättä tarvitse sulkea koko maassa. Vastaavasti, jos testaaminen laiminlyödään, vasaraa joudutaan sitten antamaan lisää jollain muulla tavalla myöhemmin.

Joka tapauksessa tiukimpien rajoitusten jakson pituuden tulisi olla vain viikkoja, ei kuukausia. Sen jälkeen alkaa tanssi. Tämä tarkoittaa pidempää jaksoa, jolloin pyritään palauttamaan yhteiskunnan toiminta mahdollisimman normaaliksi, mutta kuitenkin siten, että R-luku pysyy yhden alapuolella.

Kuten alussa todettiin: Jos R-luku on yli yhden, tartuntojen määrä kasvaa rajusti. Jos R on alle yhden, epidemia hiipuu. Tätä on tanssiminen. Jos se onnistuu, tanssi päättyy viruksen kuolemaan.

KAAVIO 13. Vasara ja tanssi (engl: Hammer and Dance). Kuva: Tomas Pueyo

Kyse on tasapainottelusta normaalin elämän ja viruksen torjumisen välillä. Jossakin päin maata saattaa puhjeta paikallisia epidemioita, jolloin siellä pitää soveltaa tiukempia rajoituksia.

Massatestit auttavat tunnistamaan viruksen kantajat jo ennen kuin heillä on oireita, jolloin heidät voidaan eristää. Mitä paremmin ihmiset oppivat tunnistamaan oireet ja noudattamaan hygienia- ja etäisyysohjeita, sitä vähemmän he levittävät virusta.

Poliitikkojen kannalta kyse on erilaisten toimenpiteiden kustannustehokkuuden arvioimisesta, kuten monessa muussakin asiassa. Koulujen ja yritysten sulkemisella on sosiaalisia ja taloudellisia kustannuksia, joita pitää verrata sulkemisen tuottamaan hyötyyn. Laajamittainen testaaminen maksaa, mutta sillä voidaan vastaavasti välttää uusia tartuntoja ja säästää tehohoidon kustannuksissa.

Pueyon työtä on kyseenalaistettu julkisuudessa muun muassa siksi, koska hänellä ei ole terveydenhuollon tutkintoa. Hänen kirjoitussarjansa koronasta on kuitenkin herättänyt sen verran julkista kiinnostusta, tukea ja tunnustusta, että aivan mitättömin ansioin ei nyt olla liikkeellä.