Torstain kyselytunnilla nähtiin erikoinen näytelmä, joka johti Pettei Orpon häkeltymiseen.
Gallup-suosiossa alaspäin syöksyvän kokoomuksen toiminnassa alkaa näkyä selviä hermostumisen merkkejä. Kun tostaina tiskiin lämähtivät uudet, kokoomuksen ykkössijaa vakavasti uhkaavat luvut, puolue alkaa panikoida.
Konkreettinen esimerkki paniikin hiipimisestä nähtiin eduskunnan kyselytunnilla. Kokoomus käytti kysymysvuoronsa jengiväkivallasta puhumiseen ja varoitteluun Ruotsin tiestä. Muuten hyvä, mutta keskimääräinen kymmenvuotiaskin tietää, että molemmat aiheet ovat perussuomalaisten ominta aluetta. Jos kokoomus puhuu maahanmuuton aiheuttamasta väkivallasta, se hyödyttää ainoastaan perussuomalaisia. Samalla kokoomus asemoi itsensä altavastaajaksi, mikä näkyy ulospäin.
Eipä siis ihme, että kun kokoomus oli omat teesinsä ääni väristen veisannut, perussuomalaiset antoivat palaa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) löi vastapalloon niin , että eduskuntasali alkoi lopulta nauraa tilanteen absurdiudelle. Riemastuneita kasvoja nähdään ministeriaitiota myöden.
Junnila paukuttaa: “Kaikki kuuntelijat ja katselijat varmasti tietävät millainen on ollut perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen linja, mutta nyt vaalien alla kokoomus esittää jälleen kovaa poikaa. Mutta muistakaa, Aleksander Stubb, heidän entinen puheenjohtajansa mainitsi, että Ruotsi on yksi turvallisimmista maista koko maailmassa. Silloin sisäministerinä toiminut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että turvapaikanhakijoiden motiivien arvostelu on rasismia. Silloin puhuttiin arvopohjasta, emmekä mekään mahtuneet heidän kanssaan samaan hallitukseen. Arvoisa hallitus, näettekö tekin tämän kokoomuksen vaalibluffin läpi” (lainaus IS:stä).
Petteri Orpon pelisilmä pettää usein nopeissa tilanteissa, ja niin käy jälleen. Sen sijaan, että hän olisi jättänyt asian sikseen, hän nousee puolustautumaan. Tämä on päivän virhe numero kaksi. Orpo yrittää peitellä kokoomuksen täyskäännöstään vetoamalla Junnilan puheen tyyliseikkoihin. Kun muuta ei enää voi, Orpo kutsuu Junnilan armotonta tykitystä “pohjanoteeraukseksi”.
Vähän sama kuin olisi moittinut Junnilaa kravaatin väristä.
Katso videovelho Sebastian Tynkkysen (ps.) videokoostesta tapauksen olennaiset puheenvuorot. Huomaa Jussi Halla-ahon huvittunut ilme, kun hän kuuntelee tuskaisena sinnittelevää Petteri Orpoa: