Viimeinen vapaaehtoisjärjestöjen meripelastusalus jäi jumiin Sisiliaan ympäristö- ja turvallisuuspuutteiden vuoksi

06.02.2019 |02:28

Hollannin lipun alla seilannut Sea Watch 3 -alus ei saanut lähtölupaa sisiliaissatamasta. Viranomaisten mukaan aluksessa todettiin ympäristö- ja turvallisuuspuutteita, jotka pitää korjata ennen aluksen lähtöä satamasta. Aluksen miehistön mukaan kyse on poliittisesta pelistä. Asiasta uutisoi Reuters.

Alus sai lopulta rantautumisluvan, kun joukko eurooppalaisia maita suostuivat vastaanottamaan aluksen 47 siirtolaista. Italia oli toimittanut välttämättömät tarvikkeet alukselle ennen rantautumista.

Aluksen oli määrä palata lähelle Libyaa.

Italian liikenneministeri Danilo Toninellin mukaan aluksen ei pitäisi edes suorittaa aktiivisesti meripelastustehtäviä, koska alus on rekisteröity huvijahdiksi.

Reutersin mukaan Sea Watch 3 -alus on ainoa Libyan lähistöllä vartioiva vapaaehtoisjärjestöjen alus. Moni alus on lopettanut toimintansa Välimerellä sen jälkeen, kun Italiaan nimettiin uusi hallitus.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
6.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
7.
Suomen uutiset logo

Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?

22.01.2025 |19:24
8.
Suomen uutiset logo

Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin

23.01.2025 |08:34

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää