

LEHTIKUVA
Vihreiden johtoon kerosiininkatkuinen sarjareissaaja – Atte Harjanteen lentolomailulle irvaillaan taas
Vihreiden varapuheenjohtajaksi noussut Harjanne on noussut myös julkisuuden valokeilaan. Netti ei unohda kenenkään vanhoja syntejä, joten Harjanteen lukuisille lomalennoille irvaillaan taas.
Poliitikkoja arvostellaan usein siitä, että he puhuvat yhtä mutta tekevät toista. Helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne sai eniten ääniä vihreiden varapuheenjohtajavaalissa ja on näin ollen vahvin ehdokas sisäministeri Maria Ohisalon äitiysloman tuuraajaksi.
Uuden roolin myötä myös Harjanteen aiempi toiminta on joutunut tarkempaan syyniin. Twitterissä esimerkiksi Marko Kettunen muistuttaa Harjanteen puheiden ja tekojen ristiriidasta viinien ulosmyynnin suhteen. Vuosi sitten keväällä Harjanne oli vahvasti ravintoloiden puolella kannattamassa viinien ulosmyyntiä, mutta eduskunnassa hän kuitenkin äänesti tätä vastaan.
“Paljon lentänytkin voi tehdä ilmastopolitiikkaa”
Tamperelainen Riku Ranta on samaa mieltä: Harjanteen kohdalla puheet ja teot eivät voisi kovin paljon enempää erota. Ranta läväyttää pöytään pari vuotta sitten netissä kiertäneen meemin, jossa irvaillaan vihreiden kaksinaismoralismille.
Lisäksi Harjanteen kohdalla puheet ja teot ei vois ihan hirveesti enempää erota🙄 pic.twitter.com/xHhL6BRHrY
— Riku Ranta (@Riku_Ranta) September 13, 2021
Meemikuvan yläreunassa on joukko Harjanteen ilmastoiskulauseita. Niiden alla on vaikuttava kokoelma Harjanteen Instagram-sivuilta poimittuja matkakuvia. Näyttää siltä, että Atte on ehtinyt lennellä ympäri maailmaa kadehdittavan monessa eksoottisessa lomakohteessa.
Kun meemi tuli esille ensimmäisen kerran, Atte Harjanne puolustautui blogissaan sanomalla, että “paljon lentänytkin voi tehdä ilmastopolitiikkaa”. Hän kertoi sittemmin vähentäneensä lentämistään ja kompensoineensa aiheuttamiaan päästöjä. Hän on todennäköisesti myös vähentänyt eksoottisten kaukolomakuvien laittamista Instagramiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastokriisi Nyt on pakko ilmastopäästöt päästöleikkaukset Atte Harjanne Instagram Lentäminen Maria Ohisalo Ilmastonmuutos vihreät
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Touko Aalto eroaa tehtävästään – nujersivatko vihreiden kohut puheenjohtajan?

Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Aggresiivinen väkijoukko ryntäsi Iiris Suomelaa kohti – vai ryntäsikö? Tilanteen nähnyt toimittaja kertoo tapahtumasta

Kukaan ei tiedä, millä meriiteillä ja ansioilla 23-vuotias opiskelija on nostettu ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustajaksi
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää