LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vihreiden jarrutus suden kannanhoidollisessa metsästyksessä tulossa tiensä päähän – ”Maalaisjärki näyttää lopulta voittavan”
Kansanedustaja Ari Koposen mielestä susi kuuluu suomalaiseen luontoon, mutta ei pihapiiriin, ihmisasumusten sekaan tai läheisyyteen eikä lasten kouluteiden varrelle. Hallituksessa tätä ei ole haluttu susien aiheuttamista tuhoista huolimatta ymmärtää, eikä suden kannanhoidollista metsästystä ole lainsäädännössä sallittu.
– Kansalaiset laajasti sen sijaan ymmärtävät tilanteen vakavuuden. Suden kannanhoidollista metsästystä puoltava kansalaisaloite keräsi vajaassa viikossa 50 000 allekirjoitusta ja vajaassa kuukaudessa reilusti yli 60 000, Ari Koponen kertoo.
Huoli väestön ja kotieläinten turvallisuudesta
Kansalaisaloitteen taustalla on huoli maaseudulla asuvan väestön ja heidän kotieläintensä turvallisuudesta, suden maaseudun elinkeinoille aiheuttamista vahingoista sekä halu turvata suomalaisen, erityisesti koiran kanssa tapahtuvan, metsästyksen jatkuminen. Aloitteen tarkoituksena ei ole johtaa suden poistamiseen Suomen luonnosta.
– Kysymys on ennen kaikkea suden aiheuttamien vahinkojen vähentämisestä ja suden ihmisarkuuden palauttamisesta ja nyt vihdoin näyttää, että oltaisiin menossa kohti suden kannanhoidollista metsästystä täällä Suomessakin, Koponen sanoo.
Vihreiltä puuttuu ymmärrys arjesta
Kansalaisaloitetta koskeva valiokuntakäsittely on valmistunut. Maa- ja metsätalousvaliokunta lähes yksimielisesti mietinnössään toteaa, että kannanhoidollinen metsästys on mahdollistettava. Valiokunta kuuli laajasti kansalaisaloitteen tekijöiden edustajia niin metsästyskoirajärjestöistä, maatalouden tuottajajärjestöistä ja metsästäjäjärjestöstä. Lisäksi valiokunta on kuullut aloitteen johdosta viranomaisia, ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjä, tutkijoita, maakuntien ja kuntien viranomaisia sekä riistahallinnon toimijoita.
– Vihreiltä puuttuu vieläkin pitkän ja seikkaperäisen selvityksenkin jälkeen ymmärrys susialueilla elävien ihmisten arjesta, vaikka lähes poikkeuksetta valiokunnan saamissa lausunnoissa katsotaan, että suden kannanhoidollinen metsästys on osa EU:n luontodirektiivin mahdollistamaa keinovalikoimaa. Tämä linja vaatii Suomelta aktiivista vaikuttamistyötä Euroopan unionin pöydissä, Koponen painottaa.
Valiokunnan suden kannanhoidollista metsästystä puoltava mietintö etenee seuraavaksi eduskunnan täysistuntoon ja äänestykseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- susialueet pihapiiri kotieläimet petoeläimet kannanhoito maa- ja metsätalousvaliokunta Ari Koponen Turvallisuus vihreät Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Vihreiden susikannat kertovat, että ymmärrys maaseudun arjesta puuttuu – Antikainen: Susi kuuluu luontoon mutta ei ihmisten pihapiiriin
Ympäristövaliokunnan Perussuomalaiset: Metsästyskulttuuria ei pidä heikentää kansallispuistojen perustamisen varjolla
Huhtasaari: On käsittämätöntä, että joudumme anelemaan Brysselistä lupaa sille, miten hoidamme petoeläinkantojamme
Sudet puhuttivat kansanedustajia – Tynkkynen esitteli lakialoitteensa pihasusiongelmaan puuttumiseksi
Kiusanteko valituksilla metsästysluvista on saatava kuriin – ”Valituksia tehtailee pieni porukka, jonka ainoa motiivi vaikuttaa olevan kiusanteko”
Hallitus on epäonnistunut metsästyksen edellytysten turvaamisessa – Simula: “Surullista sinänsä, että metsästys halutaan jatkuvasti asettaa vastakkain luonnonsuojelun kanssa”
Maa- ja metsätalousvaliokunnassa poikkeuksellinen erävoitto vihervasemmiston ulosmarssista huolimatta – Simula: Susipykälä etenee sittenkin
Suomen Perusta: Suomen rooli EU:n mallioppilaana ja vihreä virkamiesvalta uhkaavat suomalaista metsästystä
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.