

PS ARKISTO
Vihreät visioivat ilmastosiirtymästä, jossa reaalitalous, infra ja energiapohja muuttuvat – Ranne peräänkuuluttaa järkevyyttä: ”Ilmastotoimet eivät saa köyhdyttää kansaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne totesi Ylen A-Talkissa eilen, että vaikka ilmastonmuutos on tosiasia, hätätilan julistaminen on turhaa kiireen alleviivaamista. -Kiireessä yleensä tehdään harkitsemattomia päätöksiä, ja sellaistahan me emme halua.
Pitäisikö Suomeen julistaa ilmastohätätila? Jos vihreiltä kansanedustajilta kysytään, niin totta kai. Vihreät ovatkin äsken vaatineet pääministeri Sanna Marinia julistamaan ilmastohätätilan omalla ilmoituksellaan. Ilmastohätäily kuitenkin iskee kiilaa hallituspuolueiden välille, sillä keskusta ei tue ilmastohätäilyä.
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne esitti Ylen A-Talk-ohjelmassa eilen, että hätätilan julistaminen olisi ensi sijassa viestinnällinen teko.
– Se olisi tapa ilmaista, että päättäjät ymmärtävät ilmastokriisin vakavuuden. Eli pitäisi viestiä että nyt ollaan vakavissaan, Harjanne sanoi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne totesi, että vaikka ilmastonmuutos on tosiasia, hätätilan julistaminen on turhaa kiireen alleviivaamista.
– Vastaavasti kiireessä yleensä tehdään harkitsemattomia päätöksiä, ja sellaistahan me emme halua. Kiireessä ei mietitä asioita loppuun asti, kuten Suomessa vaikka sähköistämisen osalta. Jos rahat pannaan kiinni sähköautoihin ja niiden latauspisteisiin, niin se on välivaiheen teknologiaa. Mihin Suomi joutuu, jos me nyt miljarditolkulla investoimme, niin yksilötasolla kuin julkisellakin sektorilla ratkaisuun, joka voi olla jo huomenna vanhentunutta?
Yle kutsui taas poliittisesti sopivat keskustelijat
Ranne sanoi, että ilmastopäätökset kyllä tulevat – kun niiden oikea aika on koittanut. Pakottaminen ja verotukselliset keinot ovat silti väärä ratkaisu.
– Ilmastollekaan ei ole hyväksi se, että tehdään nykyteknologian käyttäminen mahdottomaksi, Ranne sanoi.
A-Talkiin oli jälleen rakennettu Ylen poliittista agendaa tukeva kattaus keskustelijoita asetelman ollessa 3-1 ilmastohätäilijöiden hyväksi. Ohjelmassa hätätilan puolelle asettuivat myös Sitran johtava asiantuntija Outi Haanperä ja ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.
Erinomainen vieras ohjelmassa olisi ollut esimerkiksi entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola, jonka väitöskirjassa on etsitty syitä sille, miksi ilmastopolitiikan saavutukset ovat jääneet vaisuiksi mittavista satsauksista huolimatta.
Korhola olisi arvatenkin esittänyt loogisia ja päteviä, mutta ilmastohätäilyn kannalta epämiellyttäviä argumentteja ja tämä kyllä tiedetään Ylessä hyvin. Tästä syystä Korholaa ei kutsuta Ylen ohjelmiin puhumaan ilmastopolitiikasta.
Haanperän mielestä hätätilajulistus auttaisi tunnistamaan asian kiireellisyyden ja yhteisen tilannekuvan jakamisen.
Ranne huomautti Haanperälle, että Kiina ei ole julistanut minkäänlaisia ilmastohätätiloja, vaikka Kiina on maailman johtava ilmastopahis ja saastuttaa ylivoimaisesti eniten kaikista maista.
– Kiina on julistanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuonna 2060. Silti Kiinassa korvataan vanhaa teknologiaa uudella vähitellen, ajan kanssa. Toisin kuin meillä, eli nyt Suomessa halutaan toimia kiireellä ja tehdä samalla arki mahdottomaksi, Ranne sanoi.
USA:lle ja Kiinalle kilpailukykyetua
Ollikainen esitti, että ilmastotoimet pitäisi priorisoida ensimmäiseksi, ja samalla pitäisi esittää konkreettinen, aikataulutettu toimenpideohjelma.
Ranne huomautti, että toimenpiteissä pitäisi huomioida myös toimien vaikuttavuus ja järkevyys sekä vaikutukset Suomen ja EU:n talouden kannalta. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta USA ja Kiina ovat ratkaisevassa roolissa, Suomen merkitys taas on käytännössä olematon.
– Nythän USA:lle ja Kiinalle annetaan jopa kilpailukykyetua, kun he etenevät maltillisemmin. Suomessa kansalle isketään luu kurkkuun ja ilmastotoimilla heikennetään kilpailukykyä.
Harjanne sanoi pitävänsä Kiinan tavoitetta hiilineutraaliudesta vuoteen 2060 mennessä uskottavana huolimatta siitä, että konkreettiset keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat jääneet kertomatta.
Ranne toisti, että Kiina etenee kohti tavoitetta maltillisella aikataululla.
– Siellähän ei ole tavoitteena olla hiilineutraali kymmenen vuoden päästä vaan vasta 2060. Jos verrataan tätä Suomen tilanteeseen, niin vihervasemmiston politiikka, jossa sijoitetaan keskeneräiseen teknologiaan, heikentää Suomen kilpailukykyä. Kiina sen sijaan katsoo, miten he itse pystyvät kehittämään teknologian valmiiksi ja vasta sitten satsaavat siihen.
Joka kotiin kerrottava hallituksen ilmastotoimien hinta
Ranne totesi, että valmistava teollisuus on jo pääosin siirtynyt pois Euroopasta ja Suomesta. Ranne painotti, että jos Suomessa halutaan luoda innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja, yrittämisen ja työnteon pitää olla kannattavaa.
– Ihmisille palkasta käteen jäävän osan tulee olla suurempi kuin se tällä hetkellä on. Nythän me ensin verottamalla vaikeutamme elämämme ja sitten kuvittelemme, että verokiilaa kasvattamalla olisimme kilpailukykyinen maa, jossa syntyy uusia tuotteita ja työpaikkoja.
Harjanne visioi suuresta siirtymästä, jossa reaalitalous, infrastruktuuri ja energiapohja muuttuu pois fossiilisesta energiasta.
– Jos näin ei tapahdu, kaikki häviävät, Harjanne esitti.
Ranne kysyi, onko olemassa varoja siirtymän toteuttamiseen. Ranteen mukaan uuteen teknologiaan olisi järkevää siirtyä vasta sitten, kun se on valmista ja ihmisillä on siihen varaa. Ranne myös painotti, että suunnitellut ilmastotoimet heikentävät kansalaisen ostovoimaa.
– Muutokset, kuten hiilivapaa terästuotanto, vaativat valtavasti sähköntuotantoa. Onko meillä siihen varaa? Me joudutaan uusimaan koko infra ja kuka on maksaja?
– Joka kotiin olisikin hyvä lähettää lappu, jossa kerrotaan, kuinka kalliiksi hallituksen ilmastopolitiikka tulee, mitä se tarkoittaa asumisen, ruokailun ja liikkumisen kannalta. Loppupeleissä veronmaksaja aina kustantaa kaiken, Ranne muistutti.
Hallitus tarraa kiinni ilmastotavoitteisiin
Marinin hallituksen itsepäisenä linjana on, että kaikista ilmastotavoitteista pidetään kiinni, myös koronakriisin aikana. Mutta onko ilmastotoimia mahdollista toteuttaa niin, etteivät toimet ole ristiriidassa talouden ja työllisyyden kanssa?
Ranne suhtautui epäilevästi.
– Ei ole nähtävissä, mistä uusia työpaikkoja syntyisi. Hyvä jos nykyisetkään saadaan pidettyä, kansanedustaja sanoi ja huomautti samalla vihreän elvytyksen ja hallituksen ilmastotavoitteiden sisäisestä mahdottomuudesta.
– Hallitus haluaa vähentää hiilijalanjälkeä. Toisaalta halutaan samalla taloudellista kasvua. Tämä on ristiriitaista. Korona on ollut hyvä osoitus siitä, että kun kulutus laskee, vaikka vain vähän, niin seurauksena on paljon työttömyyttä. Juuri tästä syystä on tärkeää olla kiirehtimättä ja harkita huolellisesti, mihin rahat laitetaan.
Sitran asiantuntija Haanperä myönsi, että Ranteella oli pointti.
– Oli hyvä, että nostit tuon ristiriidan asian ytimeen. Koronakriisin aikana päästöt ovat tippuneet, koska talous on ollut pysähtyneessä tilassa. Tästä on aiheutunut valtavaa kärsimystä ja työttömyyttä. Tätä me emme halua.
Infran uudistamiseen ei ole varaa
Harjanteen mielestä hyvinvointi voi kasvaa, vaikka päästöt samalla laskevat radikaalisti.
– Se toimii niin, että meidän energiatalous ei perustu fossiilisiin polttoaineisiin.
Ranne tivasi Harjanteelta, kuka infran uudistamisen lopulta maksaa.
– Meillä ei ole tulossa tänne niin paljon investoijia, että voisimme uudistaa koko energiantuotantomme ja liikkumisinfran.
Ranne painotti, että yksittäisillä kotitalouksilla ja kunnilla ei ole varaa hallituksen ilmastotavoitteisiin pääsemisen edellytyksenä oleviin investointeihin.
– Ilmastotoimet eivät saisi köyhdyttää kansaa. Siksi täytyy aina miettiä, kenen pussille me olemme menossa, parantavatko toimet kilpailukykyä ja tuovatko ne toimet suomalaisille jotain hyvää. Hallituksen nykyinen ilmastopolitiikka syö euroja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- köyhdyttäminen sähköistäminen infra ilmastohätätila Atte Harjanne ilmastohysteria USA kustannukset päästötavoitteet kotitaloudet Investoinnit Sanna Marin Lulu Ranne Kiina Kunnat vihreät perussuomalaiset hallitus Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Hallitus nostaa suomalaisten liikkumis- ja asumiskustannuksia ilmastopolitiikan varjolla

Helsinki julisti ”ilmastohätätilan” – Raatikainen: ”Moraaliposeerausta ja tiedostavien äänestäjien kosiskelua”

Junnila: Vihreä uudelleenrakennus näkyy ja kuuluu – porukkaa ajetaan kilometritehtaalle

Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Mäkelä: Puheet kuuden tunnin työpäivistä tai polttoaineiden hinnan korotuksista on lopetettava välittömästi – “Viimeinen niitti investoinneille ja teollisuuden työpaikoille”

Tavio muistutti päästövähennystavoitteiden kanssa intoilevaa ministeri Harakkaa: Hallitus on jo tehnyt historiallisen suuret polttoaineveron korotukset

Hallitus korotti polttoaineveroa keskustan tuella – Halla-aho muistuttaa, että ilmastointoilussakin on syytä säilyttää suhteellisuudentaju

PS: Hallituksen energia- ja ilmastopolitiikka vaarantaa Suomen teollisuuden

Ympäristövaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen ilmastopolitiikka unohtaa kansallisen edun
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa
Kevään kuntavaaleissa SDP:n listoilla on ainakin neljä ay-järjestön istuvaa tai entistä puheenjohtajaa. Teollisuusliiton puheenjohtaja, sekä viime talven poliittisten lakkojen ”ruuvin kiristäjänä” tunnettu Riku Aalto asettuu ehdolle Vantaalla. Myös monet SAK:laisten liittojen rivijäsenet ovat asettuneet ehdolle demarien tai vasemmistoliiton listoilta.