Vihreiden puoluejohdolta ja ministereiltä on turha odottaa vastausta suoraan kysymykseen. / LEHTIKUVA
Vihreät puhuu jatkuvasti asian vierestä – Purra: ”Kun hyvyyttä käytetään pahojen keinojen kautta, vihreillä ei ole työkaluja”
Eduskunnassa tänään käytävästä välikysymyskeskustelusta saatiin esimakua jo aiemmin iltapäivällä, kun perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra ja vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne kohtasivat MTV:n uutislivessä. Oppositiojohtaja Purran ja hallitusta edustavan Harjanteen yhteishaastattelu kulki samoilla laduilla, kuin aiemminkin: vaikutelma oli jälleen, että molemmat puhuvat täysin eri asioista.
Keskustelussa oli välikysymys, jonka perussuomalaiset, kokoomus, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt tekivät, ja jonka aiheena on Suomen varautuminen siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen.
Riikka Purra pyrki avaamaan yleisesti taustoja ja syitä välikysymykselle. Purra mainitsi aluksi, että yksi välikysymyksen tavoite on saavutettu jo nyt.
– Olemme kuulleet, että hallitus ei ole mitenkään varautunut massasiirtolaisuuteen hybridioperaationa. Tietysti pyrimme nyt kirittämään hallitusta pikaisiin lainsäädäntömuutoksiin, eli erityisesti hätätilapykälien tuomiseen lakiin.
Purra mainitsi, että hallitukselta saadut kommentit ovat tähän saakka olleet erittäin ristiriitaisia.
– Samasta puolueesta on tullut täysin erilaisia arvioita, jopa sama ministeri on antanut eri päivinä erilaisia arvioita siitä, minkälaisia mahdollisuuksia Suomella on torjua hybridioperaatioita. Meidän lainsäädännössämme mahdollisuuksia ei ole, joten oppositio nyt vaatii niiden pikaista mukaan tuomista.
Harjanne selitti sitä sun tätä
Puolan ja Valko-Venäjän rajalla parhaillaan eskaloituva kriisi, jossa ihmismassat pyrkivät Valko-Venäjältä EU:n puolelle on Suomessa jo yleisesti tunnistettu hybridioperaatioksi. Saksalaismedia Weltin mukaan Suomi on tällä hetkellä Saksan ohella rajalla olevien laittomien siirtolaisten pääkohde.
Vihreiden Atte Harjanne ei kuitenkaan ollut tunnistavinaan kansanedustajakollega Purran esille nostamaa ongelmaa – tai sitten Harjanne vain oli tehnyt päätöksen kieltäytyä ymmärtämästä, mistä on kyse ja mistä puhutaan.
Harjanteen puheet kiertelivät ja kaartelivat siellä täällä asian vieressä, mutta asiaan ei oikein päästy.
– Keinoja on, ja niitä on käyty keskustelun tiimellyksessä läpi ja sen lisäksi hallituksen suulla on todettu, että sinänsä on ihan perusteltua perata läpi, että pitääkö niitä keinoja ottaa lisää. Tässä on nyt hyvin tärkeää huomata se asia, että kun puhutaan hybridivaikuttamisesta, me puhutaan laajasta keinovalikoimasta yrittää horjuttaa, hämmentää ja ohjata yhteiskunnan toimintoja jonkun toisen etujen mukaisesti.
Perussuomalaiset vaatii lakiin vastaavat hätätilapykälät kuin Norjassa, Tanskassa ja Itävallassa jo on, ja joiden nojalla voidaan tarvittaessa lopettaa ottamasta vastaan turvapaikkahakemuksia laajan maahantulon yhteydessä.
Harjanne kuitenkin piti välikysymystä ”huolestuttavana”.
– Tää on siksi vähän huolestuttava, että se vie fokuksen siihen, että onko meillä tietynlainen lainsäädäntöelementti olemassa, ikään kuin se meidän varautuminen, valmistautuminen ja kyky vastata turvallisuudesta olisi kiinni tästä – se ei ole, Harjanne väitti.
Vihreiden linjaukset irti todellisuudesta
Harjanne siis esitti yllättäen, että vastaavassa tilanteessa kuin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla nyt, jossa laajoja ihmismassoja pyrkii painostustarkoituksessa ylittämään valtion rajan, soveltuva vastatoimi ei olisikaan se, että pääsy valtion alueelle estetään.
– Ei ole niin kuin yhtä vastatoimea, siihen vastataan koko yhteiskuntana ja siihen on paljon erilaisia työkaluja ja keinoja, Harjanne väläytti todellisuudesta irtaantuneita linjauksiaan.
Purra, joka on maahanmuuttoasioista vastaavan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, huomautti Harjanteelle, että hän tuntee asiaa koskevan lainsäädännön.
– Tiedän, että sisäministeriössä on tehty esimerkiksi laajamittaisen maahantulon varautumisen hanke, mutta valitettavasti siinä käsiteltävä varautuminen tai valmistautuminen ei ole sitä, mitä me tällä välikysymyksellä haemme.
– Siinä mietitään, miten vastaanotto järjestetään, miten ihmiset saadaan Suomeen ja mahdollisimman pikaisesti turvapaikkaprosessiin. Me tavoittelemme kuitenkin nyt sitä, että Suomi pystyy väliaikaisesti lopettamaan turvapaikkahakemusten vastaanottamisen, mikäli Suomea uhataan hybridioperaatiolla ja laajamittaisella maahantulolla, kuten nyt Valko-Venäjän ja EU:n rajoilla tapahtuu.
Kansainväliset sopimukset eivät estä sulkemasta rajaa
Vihreiden johtavat poliitikot, muun muassa äitiyslomalle juuri jäänyt edellinen sisäministeri Maria Ohisalo sekä kansanedustaja Iiris Suomela ovat toistuvasti esittäneet, että Suomen on pidettävä aina raja auki ja jätettävä mahdollisuus saapua Suomeen jättämään turvapaikkahakemuksia.
Vihreät perustelevat näkemystään ihmisoikeuksilla ja kansainvälisillä sopimuksilla, jotka heidän mukaansa estävät Suomea sulkemasta rajaa. Tosiasiassa kansainväliset sopimukset eivät ole este sulkea rajoja.
Maikkarin haastattelussa Harjanne esitti puolueelleen tyypillistä, kevyttä, ylimalkaista ja ilmassa leijuvaa ihmisoikeuspuhetta. Harjanne myös väitti, että kaikki laajamittainen maahantulo ei olisikaan hybridivaikuttamista.
Purra osoitti vihreiden tilannevaikeuden, joka on se, että vihreiden mielestä minkäänlainen laaja maahantulo ei ole ongelma.
– Vihreät eivät näe kehitysmaista saapuvasta laajasta siirtolaisuudesta seuraavan ongelmia, joten myös sen arviointi, onko kyseessä hybriditoiminta vai ei, on ylipäätään vihreille vaikeaa.
– Viimeksi, kun Turkki viime vuonna kohdisti vastaavaa toimintaa suhteessa Kreikkaan, silloinen vihreä sisäministeri (Ohisalo) ei pitänyt sitä hybridioperaationa.
Tilanteen tunnistaminen vihreille mahdotonta
Harjanne vastasi samaan ylimalkaiseen ja epämääräiseen tyyliinsä.
– Kun on kyse maahanmuutosta, itse asiassa se, että me korostetaan maahanmuuton ongelmia – siihen liittyy yhteiskunnallisia haasteita, kukaan ei sitä kiellä – mutta sen korostaminen ja uhkakuvien maalaaminen, se itse asiassa tekee tästä vaikuttamisesta tehokkaampaa ja luo sille tilaa.
Purra vastasi, että hän ei ole yllättynyt siitä, että tilanteen tunnistaminen ja tilannekuvan luominen on vihreille mahdotonta.
– Teille on mahdotonta tunnistaa näitä asioita, koska maahanmuutto ei koskaan ole teille ongelma. Tässä kohtaa me emme kuitenkaan voi oikein puhua solidaarisuudesta tai kansainvälisistä sopimuksista, koska niitä ei ole luotu tilanteeseen, jossa kehitysmaista saapuu suuria määriä siirtolaisia länsimaihin, globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen.
Purra tarkensi, että sopimusjärjestelmää ei ole luotu kansainvaelluksia varten.
– Sopimukset on tarkoitettu vainoa pakeneviin yksittäisiin ja pieniin määriin ihmisiä. Toisaalta sopimukset eivät tunnista hybridioperaatioita. Ongelma on juuri tässä: kun hyvyyttä käytetään pahojen keinojen kautta, vihreillä ei ole enää työkaluja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hybridioperaatio varautuminen väärinkäyttö Iiris Suomela Sisäministeriö Atte Harjanne lainsäädäntö turvapaikkajärjestelmä Siirtolaiskriisi kansainväliset sopimukset ideologia Maria Ohisalo Rajavalvonta Riikka Purra vihreät perussuomalaiset hallitus Välikysymys maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”
Hallitus vastaa perussuomalaisten välikysymykseen keskiviikkona – Purra: ”Toivottavasti Suomi ei enää koskaan tämän kauden jälkeen saa vihreää sisäministeriä”
Kansainvälisen oikeuden professori myötäili perussuomalaisia: Lakiin voidaan säätää hätätilapykälät laajamittaisen maahantulon varalta
Vuoden 2015 siirtolaiskriisin toistuminen on todellinen uhka – Purra: “Itsenäisellä valtiolla on velvollisuus suojata itseään ja päättää, kuka saa tulla sen alueelle ja kuka ei
Hallitus ei pysty takaamaan rajaturvallisuutta – Leena Meri: “Sopiva turvapaikanhakijoiden määrä on nolla”
Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”
Immonen: Kansainvälisten sopimusten nyrjähtänyt tulkinta on uhka suomalaisten turvallisuudelle
Mäkelä: Välikysymys tarpeen, koska hallitukselta ei saa vastauksia kysymyksiin eikä lupauksia toimenpiteistä turvallisuusuhan korjaamiseksi
Peltokangas: Suomen kansa ei tarvitse keskenään riitelevää hallitusta sisäistä turvallisuuttaan heikentämään
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää