PS ARKISTO
Vihreään ilmastorahastoon leikkaus
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) on linjannut, että Suomen osallistuminen Vihreään ilmastorahastoon laskee neljäkymmentä miljoonaa euroa.
– Leikkaus tehdään kehitysyhteistyöbudjetin säästöjen vuoksi ja leikkauksen suuruus on 40 % verraten aiempaan Marinin hallituksen linjaan, Ville Tavio toteaa.
Suomen osuus laskee säästön myötä sadasta miljoonasta eurosta kuuteenkymmeneen miljoonaan. Rahoitus kohdistuu vaiheittain vuosille 2024–2028.
Rahoitusta pohdittu useissa maissa
Suomi on yksi niistä maista, jotka ovat olleet mukana Vihreän ilmastorahaston (Green Climate Fund, GCF) rahoittamisessa sen alusta alkaen. Rahaston toisen lisärahoituskierroksen rahasummia on viime aikoina pohdittu eri maissa. Suomen tekemä leikkaus GCF:n lisärahoituksessa on prosentuaalisesti suurempi kuin yhdelläkään muulla Euroopan valtiolla.
Orpon hallituksen ohjelma linjaa ilmaston olevan yksi kehityspolitiikan painopisteistä Suomelle jatkossakin, minkä vuoksi ilmastorahoitusta jatketaan kehitysyhteistyöbudjetin puitteissa.
Vihreä ilmastorahasto on YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja Pariisin ilmastosopimuksen virallinen rahoitusmekanismi. Syksyllä järjestetyssä GCF:n rahoituslupauskokouksessa luvattujen rahoitusmäärien yhteenlaskettu summa eri mailta on yli 8,5 miljardia euroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmastorahoitus Sanna Marinin hallitus Kehitysyhteistyö Pariisin ilmastosopimus YK Ville Tavio leikkaukset Suomi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Valtiovarainministeri Purra: Velkaannumme yli 11 miljardia euroa lisää ensi vuonna – ”Näin emme voi jatkaa”
Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Vain hyvinvoiva Suomi voi olla kokoaan suurempi – ”Lähden siitä, että Suomi on suomalaisten turvapaikka pahassa maailmassa”
Puheet luontokadosta ovat vahvasti liioiteltuja – tutkimustieto ei tue median pelottelua
PS-Nuoriso: Toivomme hallituksen pitävän jatkossakin autoilevan veronmaksajan puolia
Talouselämä pelottelee jättilaskulla – maksajiksi kelpaavat polttomoottoriautolla ajavat suomalaiset
Suomen ilmastotoimien “romahdus” perustui Marinin hallituksen aikaiseen dataan ja vihreän konsulttifirman arvioon nykyhallituksen toimista
Nieminen: Ansiotulojen pitää olla tukia suurempia
Ville Tavio: Suomi seisoo Ukrainan rinnalla ja tukee myös suomalaisyritysten osallistumista Ukrainan jälleenrakentamiseen
Kehitysyhteistyön sopeutukset tarkentuvat – vähennyksiä muun muassa monenkeskiseen yhteistyöhön ja humanitaariseen apuun
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää