Artikkeli kuva

Huhtasaaren vaalimainoksia tärveltiin eri puolella Suomea. Kuva on Janakkalasta.

Vihapuheesta vihatekoihin – Jyväskylässä oli 29 Huhtasaaren vaalimainosta, niistä 12 joutui vandalismin kohteeksi

30.01.2018 |23:20

Jyväskylän Perussuomalaiset asetti 29 Laura Huhtasaaren vaalimainosta kaupungin osoittamiin telineisiin. Vaalipäivän iltaan mennessä 12 niistä oli revitty tai turmeltu, kirjoittaa Jyväskylän Perussuomalaisten puheenjohtaja Jarmo Nahkamäki Uuden Suomen blogillaan.

Lukuun sisältyvät myös uudelleen liimatut ja korjatut julisteet. Tapauksia voi olla vielä useampiakin, mutta nämä ovat puheenjohtajan tiedossa. Keskusvaalilautakunnan sihteerin tiedossa ei ole, että muiden puolueiden mainoksia olisi rikottu.

– Näiden vaalien aikaan oli myös puhetta vihapuheesta mitä se sitten lieneekään. Onko nämä teot sitten ns. vihatekoja, Nahkamäki pohtii.

Tapauksista on tehty rikosilmoitus ja juttu Keskisuomalaiseen.

– Yhdistyksemme korjasi mainoksia pääosin omin kustannuksin ja vaivoin. Tällaisten tekojen tuomitseminen olisi nyt paikallaan. Vahingonteosta maksimirangaistus on vuosi vankeutta, Nahkamäki muistuttaa.

Suomen Uutiset on aiemmin kirjoittanut Huhtasaaren vaalimainoksiin kohdistetusta ilkivallasta Helsingissä ja muualla Suomessa.

 


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää