
Lehtikuva
Pormestariehdokas Joakim Vigelius: Kaupungissa pitää pystyä kulkemaan kaikilla kulkuneuvoilla – ”Autot kuuluvat Tampereelle”
Perussuomalaisten pormestariehdokas Tampereella, kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo, että jatkossa Tampereella tulee saada veronmaksajan euroille parempaa vastinetta priorisoimalla menoja. Vigelius korostaa myös päätöksenteon priorisointia eli sitä, minkä asioiden parissa päättäjät toimivat, mihin käytetään aikaa ja mihin käytetään energiaa.
Perinteisesti SDP:llä on ollut vahva asema Tampereella, tosin vuoden 2021 vaaleissa SDP ja kokoomus olivat kannatukseltaan Tampereella lähes tasoissa suurimpina puolueina.
Tampereen pormestariksi pyrkivä kansanedustaja Joakim Vigelius toteaa, että mikäli SDP jatkaa suurimpana Tampereella, tarkoittaa se jatkossakin yhä lisää vasemmistoliberaalia identiteettipolitiikkaa ja valtuuston puuhastelua toissijaisten asioiden parissa.
Tampereella myös kokoomus ja SDP löytävät usein toisensa poliittisissa kysymyksissä huolimatta siitä, millaisia näkemyksiä ennen vaaleja on esitetty.
– Konkreettisimmin se näyttäytyy siten, että kuudesta suuresta kaupungista Tampereella on toiseksi korkein kunnallisveroprosentti heti Oulun jälkeen. Eli Tamperetta alempi kunnallisveroprosentti on Helsingissä, Turussa, Espoossa ja Vantaalla.
Sinivalkoista kaupunkipolitiikkaa Tampereelle
Vigelius harmitteleekin sitä, että Tampereen kuntatalous on edelleen alijäämäinen huolimatta siitä, että etelän kasvukeskuksista kaupungin veroprosentti on jo kaikkein epäedullisin.
– Suunta on ollut tämä kokoomuslaisten pormestarien ja kokoomuslaisten valtuutettujen sekä sosiaalidemokraattien kanssa.
Vigelius peräänkuuluttaa Tampereelle sinivalkoista kaupunkipolitiikkaa, ja sitä onkin luvassa perussuomalaisten saadessa enemmän valtaa.
– Itse näen, että perussuomalaisten tehtävä sekä valtion tasolla että kunnissa on miettiä priorisointia eli asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen. Eli mikä on niille omille kuntalaisille ihan aidosti tärkeintä, mikä näkyy heidän arjessaan? Mistä on apua heille, ja mikä on sitten toissijaista? Mikä on vain rasite heidän kukkaroilleen tai omalle arjelle ja sen sujuvuudelle?
– Tätä priorisointia me koetamme näissä kuntavaaleissa ajaa voimakkaasti Tampereella, ja toivoisin, että me löytäisimme myös kokoomuksen kumppaniksi sen sijaan, että he lähtevät demareiden matkaan. Verotuskysymyksessä voitaisiin nähdäkseni hyvin ajatella, että perussuomalaiset ja kokoomus löytäisivät yhteistä linjaa, eli että veroja ei koroteta.
Autoilijankin näkökulma on huomioitava
Helsingissä autolla liikkuminen on tunnetusti raskasta, koska autoilua haittaavia ”Sinnemäen sumppuja” on joka puolella. Mutta tilanne ei ole kovin paljon parempi Tampereella, Vigelius huomauttaa. Erilaisten ilmastotavoitteiden ja päästövähennystavoitteiden toimeenpano on aiheuttanut monenlaisia haittoja liikenteelle.
– Tampereen keskustassa autolla liikkuminen on tehty hyvin vaikeaksi. Osin se liittyy tietysti siihen, että meille on tullut ratikka, joka on osittain vaatinut sitä, että tiettyjä tienpätkiä on suljettava tai muutettava joukkoliikenneväyliksi.
– Mutta meillä on myös tietoisesti, erityisesti näiden ilmastotavoitteiden ja päästövähennystavoitteiden takia, pyritty esimerkiksi vähentämään kaistoja ja parkkipaikkoja ja lisäämään autoilun maksuja ihan vain siksi, että nyt halutaan liikenteen päästöjä alemmalle tasolle. Tätä ei siis suinkaan tehty siksi, että ne liikennejärjestelyt parantaisivat tavallisen tamperelaisen autoilijan tai perheellisen ihmisen arkea.
Vigelius toteaa, että perussuomalaiset voisi Tampereella hyvinkin paljon helpottaa autoilijan elämää. Tosin myös kokoomuksen tukea tarvittaisiin.
– Autoilijan näkökulmaa on nyt huomioitava. Kaupungissa pitää pystyä kulkemaan kaikilla kulkuneuvoilla. Ei siis pelkästään kävellen, joukkoliikenteellä ja pyörällä, vaan myös autot kuuluvat Tampereelle.
Tamperelaisten rahoja ei tule lähettää Gazaan
Vigelius korostaa, että priorisointi kuntapolitiikassa tarkoittaa paitsi taloudellista priorisointia myös päätöksenteon priorisointia, eli sen, minkä asioiden parissa päättäjät toimivat, mihin käytetään aikaa ja mihin käytetään energiaa.
Vigelius moittii sitä, että päätöksenteon keskittymistä epäolennaiseen hölmöilyyn on nähty erityisen paljon suurissa kaupungeissa, eli Tampereella, Turussa, Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.
– Itse muistan Tampereelta monia valtuustoaloitteita, joissa on ollut hyvin voimakas ideologinen hömppähenki. Tampereella on esitetty sateenkaarisiltoja, Pride-ratikoita ja kymmenien tuhansien eurojen lähettämistä Gazaan, siis tamperelaisten veronmaksajien eurojen lähettämistä Gazaan, Vigelius ihmettelee.
Gaza-aloitteen allekirjoitti noin puolet valtuutetuista, mutta perussuomalaisten tukea esitykselle ei tullut.
Vigelius korostaa, että humanitaarinen apu Gazaan ei kuulu Tampereen tehtäviin eikä tamperelaisen veronmaksajan maksettavaksi, koska resursseista on pulaa jo omien kaupunkilaisten huoliin vastaamisessa.
Perussuomalaiset pormetariehdokkaat keskustelussa
Kevään kuntavaaleissa äänestäjille on tarjolla kolme erinomaista perussuomalaista vaihtoehtoa pormestariksi: elinkeinoministeri Wille Rydman Helsingissä sekä kansanedustajat Joakim Vigelius Tampereella ja Vilhelm Junnila Turussa.
Kaikki kolme lupaavat kuntatason politiikkaan selkeää priorisointia ja veronmaksajan edun huomioimista. Pormestariehdokkaat katsovat myös, että kuntatasolla tulee tukea valtakunnallisen maahanmuuttopolitiikan linjaa.
Perusasiaa-ohjelmasarjan uudessa jaksossa perussuomalaiset pormestariehdokkaat pöyhivät kotikaupunkiensa haasteita ja niitä outojakin kaupunkilaisten arjen sujumiseen vaikuttavia päätöksiä, joihin on saatava tolkkua.
Suomen Uutiset
Lue myös
Pormestariehdokas Vilhelm Junnila: Perussuomalaiset on veronmaksajan puolella – ”Me emme halua kuitata kaiken maailman investointihankkeita, woke-maailmanparannusta ja samalla nostaa veroja”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sinivalkoinen kaupunkipolitiikka pormestarivaalit veronmaksajien rahat ideologinen hömppä Joakim Vigelius päästövähennystavoitteet ilmastotavoitteet priorisointi identiteeettipolitiikka Wille Rydman Autoilu Maahanmuuttopolitiikka Vilhelm Junnila Tampere SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Tampereen Perussuomalaisilta kritiikkiä Orpon veropuheille – pormestariehdokas Vigelius: ’’Uhkana on, että vaalien jälkeen sinipuna korottaa yhdessä kuntien verotusta’’
Pääministeri Petteri Orpo tylytti viikonloppuna muiden puolueiden verolinjoja STT:n haastattelussa. Pääministerin mukaan muut puolueet ’’nostavat kätensä liian helposti pystyyn’’ ja korottavat veroja sen sijaan, että kuntien taloutta tasapainotettaisiin muuten.

Perussuomalaisilta ei Tampereen kunnallisveron korotukselle: ’’Tamperelaisten verotus on jo nyt suurten kaupunkien kärkeä’’
Tampereen valtuuston 150-vuotisjuhlakokouksessa perussuomalaiset esitti säästölinjaa ja ettei kunnallisveroa korotettaisi. Perussuomalaisten ponsiesitys hävisi äänestyksen äänin 10-57.

Tampereen valtuusto päätti nostaa poliitikkojen palkkioita – Vigelius: ’’Veronmaksaja ei hyödy millään tapaa’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantain kokouksessaan luottamushenkilöille maksettavien palkkioiden korottamisesta. Esitys hyväksyttiin valtuustossa äänin 52–9. Kaikki perussuomalaisten valtuutetut äänestivät esitystä vastaan. Tyhjää äänesti kuusi valtuutettua eri ryhmistä.

Pormestariehdokas Joakim Vigelius: Tampereesta ei saa tulla uutta Malmöä tai Itäkeskusta
Tampereen Perussuomalaiset on valinnut perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Joakim Vigeliuksen pormestariehdokkaakseen. Vigelius kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että kokoomus on tehnyt Tampereella virheitä ja muodostanut epäpyhän allianssin SDP:n, vihreiden ja jopa vasemmistoliiton kanssa. Vigelius lupaa olla vastavoima nykyiselle kaupunkipolitiikalle.

Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”
Elinkeinoministeri Wille Rydman kehottaa kuntapäättäjiä pidättäytymään ulkopolitikoinnista ja pysymään omalla tontillaan. - Kunnan tulee keskittyä oman toimivaltansa asioihin – siis kuntalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja palveluiden varmistamiseen. Se, että kaupunginvaltuutetut askaroivat ulkopoliittisten tai kansainvälisten kysymysten parissa, on kaikki pois kunnan varsinaisten tehtävien hoitamisesta, Rydman sanoo.
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Päivän pointti: Antti Lindtman sanoo vaalitentissä, ettei halua enempää humanitaarista maahanmuuttoa, kunnes puolueen raskaan sarjan kuiskaaja ilmoittaa, että kyllä haluaa – mistä oikein on kyse?

Luonnonvarakeskus ei vastannut määräajassa kansanedustajan tietopyyntöön susitietojen ristiriitaisuuksista – Antikainen: Salaileeko Luke jotakin?
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Vihreät ajavat järjettömässä autovihassaan alas Helsingin katuverkostoa – ”Ei kiusattaisi enää autoilijaa”, vetoaa varatuomari

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Keskusta ja SDP karsivat terveyspalveluita kovalla kädellä Keski-Suomessa – ”Demarit olivat valmiita vielä rajumpiin palveluverkoston leikkauksiin”
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää