LEHTIKUVA
Vieraskielisten virta pääkaupunkiseudulle jatkuu – kanta-asukkaat muuttavat muualle
Vieraskielisten määrä pääkaupunkiseudulla jatkoi vankkaa kasvuaan myös vuonna 2020. Metropolin valoihin tultiin erityisesti EU:n ulkopuolelta. Kotimaisia kieliä puhuvat sen sijaan karistivat pääkaupunkiseudun pölyt jaloistaan jopa ennätyksellistä vauhtia.
Tilastokeskuksen raportin mukaan vuonna 2020 pääkaupunkiseudulle muutti ulkomailta ja Suomesta 6 752 henkilöä enemmän kuin alueelta lähti pois. Kokonaisnettomuutto sisältää muuttovoiton muualta Suomesta ja ulkomailta. Vieraskielisten määrä lisääntyi Helsingissä ja kehyskunnissa 8 297 henkilöllä. Kotimaisten kielten taitajat taas äänestivät jaloillaan 1 545 henkilön voimin.
Maan sisäisessä muuttoliikkeessä pääkaupunkiseutu painui tappiolle. Espoon muuttotappio oli suurin 70 vuoteen ja Helsingissäkin pahin sitten vuoden 2005.
Muuttotappio johtui kotimaista kieltä puhuvista
Pääkaupunkiseudun maansisäinen muuttotappio johtui yksinomaan kotimaisia kieliä puhuvista. Kotimaankielisten nettomaassamuutto pääkaupunkiseudulle oli 2 129 muuttoa tappiollinen, kun vieraskielisissä vastaava luku oli Tilastokeskuksen mukaan 1 889 muuttoa ”voitollinen”.
Koko Suomen saama muuttovoitto koostui suurelta osin EU:n ulkopuolelta muuttaneista. Vuonna 2020 Suomi sai 13 730 henkilöä muuttovoittoa EU:n ulkopuolelta, edellisvuonna vastaava voitto oli yli 14 000. Muuttovoitto EU-maista kasvoi edellisvuoden vajaasta 2 000:sta 4 146 muuttajaan.
Kaikkialta maailmasta muutetaan jo kaikkialle Suomeen
Suomeen muutti 1 855 Venäjän kansalaista enemmän kuin täältä muutti pois. Irakin kansalaisten osalta luku oli 1 189 henkilöä plussan puolella. Kolmanneksi suurin maahanmuuton voitto tuli Suomen kansalaisista, etenkin Suomen kansalaisten suuren paluumuuton myötä.
Kansainvälisessä muuttoliikkeessä kaikki maakunnat saivat muuttovoittoa. Sen huomioon ottaminen vähentää maassamuutossa muuttotappiollisten maakuntien määrää jonkin verran. Nettomaahanmuuton ja nettomaassamuuton summa oli tappiollinen seitsemässä maakunnassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kotimaankieliset nettomaahanmuutto muuttotappio pääkapunkiseutu muuttovoitto maastamuutto vieraskieliset maakunnat Irak Espoo Venäjä Helsinki maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho videopuheenvuorossaan: Helsingin muuttuminen globaaliksi sosiaalitoimistoksi on tapahtunut kokoomuksen johdolla
Helsingin johtoon pyrkivä Halla-aho tahtoo kaupungista viihtyisän ja turvallisen omille asukkailleen – antaa kritiikkiä nykyiselle pormestarille: ”Maahanmuutto on hänelle sokea piste”
Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – “Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”
Asuntomarkkinat jakautumassa kahtia pääkaupunkiseudulla: Vieraskieliset valtaavat vanhat lähiöt – pako hyville alueille nostaa hintoja hyytävää vauhtia
Julkisoikeuden professori: Vaalimainontaan puuttumisen tulisi olla korkean kynnyksen takana – ”Kysymys on demokraattisten oikeuksien toteutumisesta”
Tanska pistää stopin segregaatiolle: Vieraskielisten osuus lähiön asukkaista korkeintaan 30 prosenttia
Hamina on nyt perussuomalainen kaupunki ja vaihtoehto metropolien menoon kyllästyneille
Perussuomalaiset eivät hyväksy Espoon strategiaa: “Maahanmuuttoon perustuva väestönkasvu aiheuttaa Espoolle taloudellisia kustannuksia ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia”
Vieraskielisten määrä voimakkaassa kasvussa pääkaupunkiseudulla – kasvun hallinta hakusessa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää