Viime aikoina mediassa on raportoitu ongelmista, jopa vaaratilanteista, joita on sattunut hoitajien riittämättömän kielitaidon vuoksi. Esimerkiksi silmätippoja on laitettu vahingossa juoman sekaan ja astmasuihkeita silmiin.
Ongelman ytimessä ovat maahanmuuttajataustaiset hoitajat. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin tammikuussa julkaiseman selvityksen mukaan puutteellinen kielitaito on jopa potilasturvallisuutta heikentävä tekijä.
Kyselyyn vastanneista 70 prosenttia kertoi työpaikallaan olevan vieraskielisiä työntekijöitä, ja lähes puolet vastaajista kertoo, että vieraskieliset työkaverit on rekrytoitu ulkomailta. Selvitys osoittaa, että heikko kielitaito lisää vaaratilanteita ja potilasvahinkoja sekä heikentää kaikkien osapuolten oikeusturvaa.
Marin olisi löysännyt hoitajien kielitaitovaatimuksia
Selvitys osoittaa viimeistään nyt kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata niin, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta.
Perussuomalaiset varoitti asiasta useaan otteeseen jo viime eduskuntavaalien alla: mikäli sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevillä hoitajilla ei ole riittävää kielitaitoa, niin siitä muodostuu vakava asiakas- ja potilasturvallisuusriski. Silti samaan aikaan keväällä 2023 useat vanhojen puolueiden johtajat spekuloivat jopa satojen tuhansien hoitajien tuomisesta Suomeen tekemään hoitajien työt.
Edellinen pääministeri Sanna Marin jopa väläytti kielitaitovaatimuksista joustamista, jotta maahanmuuttajat voisivat työllistyä sotealalle. Marinin mukaan sotesektorilla olisi paljon työtä, jolla kielen osaamisen vaatimukset voisivat olla alemmalla tasolla.
Purran ja Marinin keskustelu hoitajista nousi somehitiksi
Eduskuntavaalien alla Marin poltti päreensä perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran tuotua esille, miten työperäinen maahanmuutto lähinnä heikentää hoitoalaa.
– Kielitaidottomat hoitajat ovat lisäkuorma, ja itse asiassa he ajavat koulutettuja hoitajia pois alalta. Suomessa hoitajilla pitäisi olla riittävä kielitaito, kun… Purra oli kertomassa, kunnes Marin alkoi puhua päälle.
– Tämä (se, että kielitaidottomat hoitajat ovat lisäkuorma) ei pidä paikkaansa. Nämä ovat valheellisia väittämiä. Minä olen puhunut hoitajajärjestöjen kanssa. Tänne tulee lisää väkeä muualta tekemään hoiva-alan töitä. Pelkkää populismia. En tiedä, kenen kanssa olet puhunut, Marin möykkäsi Purralle.
Marinin hiljennyttyä Purra totesi pääministerille, että tämän syytökset eivät nyt osuneet maaliin.
– Se, mitä Marin sanoi populismiksi, on lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin virallinen asiantuntijalausunto valtion talousarvioesitykseen. Lausunto on annettu eduskunnalle. Voin toimittaa tarkemmat tiedot, Purra vinkkasi Marinille.
Puoluejohtajien vaalipaneelista taltioitu videoleike on äskettäin kerännyt runsaasti katselukertoja sosiaalisessa mediassa.
Hoitajaliitolta avoin kirje hallitukselle
Hoitajaliitto SuPer palasi hoitajien kielitaidon aiheuttamiin ongelmiin myös julkaisemansa selvityksen jälkeen. Hallitukselle osoittamassaan avoimessa kirjeessä pyydetään kiinnittämään huomiota vieraskielisten hoitajien heikkoon kielitaitoon ja työperäiseen maahanmuuttoon liittyviin haasteisiin, jotta asiakas- ja potilasturvallisuus voidaan taata.
Koska vieraskielisten hoitajien riittämätön kielitaito kuormittaa myös muita hoitoalan ammattilaisia kohtuuttomasti, SuPer esittää muun muassa, että työnantaja aina vastaa rekrytoitavan riittävästä ammatillisesta kielitaidosta. SuPer esittää myös, että vieraskielinen työntekijä laskettaisiin mitoitukseen vasta sitten, kun ammatillinen kielitaito on riittävällä tasolla.
Suomen- ja ruotsinkielisiä hoitajia on kyllä tarjolla
Marinin ja monien muiden maahanmuutosta unelmoivien poliitikkojen haaveet eivät vastaa tosielämän vaatimuksia. Kukapa meistä haluaisi sairaalaan hoidettavaksi, jos ei ymmärrä, mitä kieltä hoitaja puhuu?
Perussuomalaisille kelpaavat vain suomea ja ruotsia puhuvat hoitajat ja lääkärit.
Maahanmuutosta unelmoivien poliitikkojen puheet tuntuvat käsittämättömiltä jo pelkästään siitä syystä, että Suomessa ei varsinaisesti edes ole hoitajapulaa, vaan Suomi on täynnä koulutettuja hoitajia. Alan houkuttelevuus on kuitenkin laskenut, ja hoitoalalta on viime vuosina siirrytty muihin tehtäviin ja ulkomaille. 320 000:sta Suomessa koulutetusta soteammattilaisesta 72 000 on jo vaihtanut alaa.
Perussuomalaiset katsoo, että hoitoalan työtehtäviin olisi hyvinkin mahdollista saada suomen- ja ruotsinkielentaitoisia hoitajia, kunhan hoitoalan työolosuhteet korjataan ja palkkataso on kohdallaan. Ongelmiksi alalla on koettu erityisesti työn kiireisyys, kuormittavuus, väärien asioiden tekeminen ja huono johtaminen.