Velkaantuneen yksinhuoltajan umpikuja – ”En osannut maksaa laskujani”

Katja kehottaa istumaan helsinkiläisen lähiön olohuoneen sohvalle. Asunto on siisti ja kauniisti sisustettu. Naisen kaksi kouluikäistä lasta valmistautuu kylpyhuoneessa nukkumaanmenoon. Katja käy keittiössä ja palaa takaisin sylissään pino avaamattomia kirjekuoria.

– Vuosikaudet takaraivossa on ollut ahdistus, että asialle pitäisi tehdä jotain. Mutta lumipallo on vyörynyt jo liian isoksi, nuori äiti myöntää.

Katjan velkaantuminen alkoi 2000-luvun alussa. Jo ennen kun hän oli täyttänyt 18 vuotta.

– Laskut menivät perintätoimistoon ja sitä kautta ulosottoon. Lopetin kirjeiden avaamisen hyvin varhain. En edes tiedä, milloin menetin luottotietoni.

Aluksi vuokrat tulivat maksetuksi, mutta pian silläkään ei ollut merkitystä. Olisin voinut hakea toimeentulotukea. En vain pystynyt siihen paperisotaan, Katja huokaa.

Kun kaikki kaverit opiskelivat ja asuivat vanhempiensa luona, Katja teki pätkätöitä ja asui yksin. Ja kun hän lopulta sai häädön asunnostaan, toivo paremmasta tulevaisuudesta oli mennyttä.

Lapsen syntymä muutti asenteen

Velkaantuneet nuoret eivät ole tyhmiä, kuten moni saattaisi olettaa. Myös Katja vaikuttaa fiksulta nuorelta aikuiselta.

– En vain tiennyt, miten rahaa käsitellään, hän kertoo.

Katja kantaa vastuun velkaantumisestaan, mutta yhteiskunnan apu ja tieto taloudenhallinnasta olisivat saattaneet ehkäistä rahaongelmat.

– En edes osannut maksaa laskuja. Eikä asia edes kiinnostanut. Joku muu olisi tietenkin opetellut, mutta olin väsynyt. Ja syrjäytynyt, sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lapsen syntymän jälkeen Katja huomasi, miten luottotietojen menettäminen vaikuttaa elämään. Rahaongelmat aiheuttavat edelleen naiselle ikäviä ja vaikeita tilanteita.

– Olen tietenkin tarvinnut ihan perusasioita, kuten puhelinliittymää, nettiä tai asuntoa. En tunne olevani ”normaali ihminen”, kun perusasioiden saaminen on hankalaa tai täysin mahdotonta.

Ulosotto vei palkan

Ulosoton saatavien jälkeen palkka riitti hädin tuskin ruokaan. Alkuvuodesta Katja harkitsi vakavasti jopa kokeilevansa maailman vanhinta ammattia, jotta voisi turvata paremman elämän lapsilleen.

– Otin selvää asiasta ja laitoin ilmoituksenkin nettiin. Pian tämän jälkeen tapasin nykyisen miesystäväni, jonka vuoksi en toteuttanut suunnitelmia, hän kertoo

Sosiaalivirasto maksoi Katjalle toimeentulotukea parin kuukauden ajan. Perusteena tue myöntämiselle olivat ulosottovelat.

– Luulen, että monella nuorella on kynnys hakea tukia, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Tuntematon paperiviidakko pelottaa ja häpeä estää menemästä ”sossun luukulle”, nainen pohtii.

Puoli vuotta sitten Katja jäi työttömäksi päivätyöstään – omasta tahdostaan. Käteen jäi palkasta vähemmän rahaa kuin työttömille tuista.

Nyt tulevaisuus näyttää valoisammalta, sillä Katja aloitti sairaanhoitajan opinnot syksyllä. Vanhoja laskuja hän ei silti uskalla avata.

Apua velkakierteeseen

Asiakastieto Oy:n mukaan kaikista velkaantuneista suurin osa on tällä hetkellä 25-30-vuotiaita. Vuonna 2000 kulutustavat lähtivät käsistä, ja nuoria velkaantui vuosittain entistä enemmän. Ilmiöön on etsitty ratkaisua jo 90-luvun lopulta asti.

– Nuoret velkaantuneet jakaantuvat kahteen ryhmään. On niitä, joiden vanhemmat ovat aina eläneet tuilla ja työttömänä, jolloin nuori matkii elämäntavan sieltä. Sitten on niitä, joiden vanhemmat ovat antaneet ihan liikaa kaikkea. Näin nuorilla ei ole mitään käsitystä oman rahan käytöstä, kun he muuttavat omilleen, talous- ja velkaneuvoja Mervi Ahola (kuvassa vasemmalla) kertoo.

Velkaantuneille on tarjolla oman paikkakunnan järjestämä talous- ja velkaneuvonta. Valitettavan usein nuoret ottavat neuvojaan yhteyttä vasta, kun velkakierre on kestänyt jo vuosia. Byrokratian viidakko pelottaa, ja häpeän vuoksi asiasta on vaikea puhua kenellekään.

– Eräs nuori oli jo saanut häädön vuokra-asunnostaan, kun hän otti ensimmäistä kertaa yhteyttä, Ahola kertoo.

Katse tulevaisuuteen

Kun nuoret menevät Aholan vastaanotolle, toisessa kädessä heillä on pussillinen avaamattomia kirjeitä ja toisessa energia- tai virvoitusjuoma.

– Yksikin kertoi ostavansa joka päivä puolitoista litraa limua. Laskimme, kuinka paljon lysti maksaa. Nykyään hän näkee minun pärstäni kaupan hyllyllä, kun käsi havittelee pulloa, Ahola kertoo hieman huvittuneena.

Viesti oli siis mennyt perille. Ahola yrittää saada nuoret ymmärtämään, että menneisyyttä ei kannata enää miettiä. Katse pitää olla tulevaisuudessa. Eikä hän halua saarnata, vaan antaa nuorelle neuvoja oman taloudenhallintaan. Silti Ahola on huomannut, että pelkkä rahasta puhuminen ei riitä. On mentävä pintaa syvemmälle ja palattava siihen aikaan, kun talous karkasi käsistä.

– Ilman syiden tiedostamista ongelmaa ei voi korjata, Ahola painottaa.

 Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 13/2013 -lehdessä.