

LEHTIKUVA
Veitsihyökkäys rikkoi pikkukylän rauhan Norjassa
Perjantaiaamuna norjalaisen pikkukylän rauha rikkoutui, kun syyrialaismies puukotti vaimoaan ja yhtä toista ihmistä lähikaupan edessä. Sivulliset ottivat hyökkääjän kiinni ja palomiehet saapuivat kohta paikalle teippaamaan veitsimiehen kädet ja jalat. Poliisi ehti hätiin vasta puolen tunnin päästä.
Poliisi sai hieman ennen aamukymmentä ilmoituksen, että Noren kyläkaupan edessä on meneillään joukkopuukotus, jossa on haavoittunut useita ihmisiä. Poliisin tiedotteen mukaan epäilty on nelikymppinen syyrialaismies, joka oli haavoittanut veitsellä kahta ihmistä, joista toinen on hänen vaimonsa.
Sivulliset nujersivat hyökkääjän
Molemmat uhrit lennätettiin lääkärihelikopterilla Oslon yliopistolliseen keskussairaalaan. Uhreista toinen on kriittisessä tilassa. Veitsenheiluttaja oli myös itse haavoittunut tilanteessa.
Bussikuski ja lukiolainen saivat hyökkääjän nujerrettua ja kaatoivat hänet maahan bussikatoksen luona. Hetken päästä paikalle saapuivat palomiehet, jotka teippasivat miehen kädet ja jalat. Poliisi ehti paikalle vasta puolen tunnin päästä hälytyksestä.
Mies asetettu lähestymiskieltoon
Syyrialaispariskunnalla on useita lapsia. Miestä epäillään lähisuhdeväkivallasta ja hänet asetettiin lähestymiskieltoon ennen joulua. Hän ei ole tiettävästi rikkonut lähestymiskieltoa tätä aiemmin.
Nore on reilun parin tuhannen asukkaan pikkukunta, joka sijaitsee luonnonkauniissa Numedalin laaksossa Oslon länsipuolella. Kylän keskustassa on paikallinen lukio, lähikauppa ja bussipysäkki ja siellä ei yleensä tapahdu yhtään mitään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jouluparaatin osallistujien yli ajanut mies on musta räppäri, jolla on pitkä rikosrekisteri – valtamedia levittää omaa teoriaansa teon tahallisuudesta

Viidakkoveitset viuhuvat Lontoossa – poliisi pelkää pitkää kuumaa kesää

Europol: Jihadististen terrori-iskujen määrä tuplaantui vuonna 2020 – tekijä useimmiten ”yksinäinen susi”

Immonen: Suomella ei ole tulevaisuutta, jos maahanmuuton laatuun ja määrään ei puututa nopeasti tehokkailla toimilla

Baarikadun ampumista tutkitaan terroritekona – terrorismin uhka korkeimmalle tasolle Norjassa

Oslon ampujalla yhteyksiä islamilaisiin terroristiryhmiin

Paunio: Punavihreä itsepetoskupla on puhkeamassa Euroopassa – milloin Suomessa?

Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista

Veitsimies yritti tappaa lapsia leikkikentällä Ranskassa – epäillylle on jo myönnetty turvapaikka Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää