Vasemmistopolitiikka on länsimaissa vastatuulessa, mutta mielipidekontrollia kiivaasti vaativa ideologia kytee silti vahvana

Konservatiivien voitto Ison-Britannian parlamenttivaaleissa, Yhdysvaltain demokraattien kipuilu, Ruotsin sosiaalidemokraattien historiallisen alhainen galluptulos ja Suomen vasemmistohallituspuolueiden kannatuksen heikkeneminen antavat helposti käsityksen, että ajan henki olisi vasemmistolle epäsuotuisa. Kaukonäköisempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että ideologia kytee vahvana. Nk. kulttuurisodan myötä erityisesti vasemmistolaisuus on onnistunut institutionalisoitumaan poliittisten puolueiden ulkopuolelle muille elämän osa-alueille. Vapaiksi mielletyissä liberaaleissa demokratioissakin on kehittynyt epäsuhtaisia moraalisia kaksoisstandardeja ja taipumuksia poliittiseen yhtenäiskulttuuriin.

Mielipideilmaston kontrollointia Stasin jalanjäljissä

Englanninkielisessä maailmassa nykyistä identiteettipolitiikan ja kulttuurisodan aikaista “tiedostavaa” vasemmistolaisuutta kutsutaan termillä “woke”. Brittiläinen historioitsija Gavin Mortimer muistuttaa, että jo itäsaksalaiset puhuivat kylmän sodan aikana vastaavasta ilmiöstä nimeltä Zersetzung, suomeksi “hajoaminen” tai ”hajottaminen”. Salainen poliisi Stasi saattoi pyrkiä tuhoamaan vääriä poliittisia ajatuksia esittäneen henkilön maineen ja mielenterveyden erilaisilla vaikutusoperaatioilla.

Hajottamisella viitattiin ammattimaiseen sabotaasiin ja psykologiseen sodankäyntiin sosialistisen järjestelmän epäilijöitä, “väärinajattelijoita” vastaan. Mortimer näkee yhtäläisyyksiä DDR:n aikaisen koneiston ja länsimaissa mielipidevaltaa edustavien instituutioiden sekä aktivistien keinojen välillä. Vaikka modernit liberaalit demokratiat eivät harjoitakaan autoritaarisen raskasta valtiojohtoista mielipidekontrollia, myös suhteellisen vapaassakin yhteiskunnassa voi esiintyä ankaraa yhtenäiskulttuuria, instituutioiden politisoitumista ja kansanjoukkojen ylilyöntejä.

Viime vuosina useat valtavirran mediaeliitin vieroksumat hahmot ovat joutuneet masinoitujen ajojahtien kohteeksi. Kulttuuri-ilmapiirin portinvartijoilla on ollut alhainen motivaatio puolustaa totuutta silloin, kun oman viiteryhmän ulkopuolista henkilöä on syytetty kevyin tai jopa virheellisin perustein. Mortimer mainitsee nimekkäinä esimerkkeinä mm. oopperalaulaja Placido Domingon ja alkuvuodesta edesmenneen filosofi Sir Roger Scrutonin tapaukset.

Kaikki on poliittista. Vastakkainasettelu on levinnyt parlamentarismin ja puoluepolitiikan ulkopuolelle sekä julkisen että yksityisen elämän osa-alueille. Tarkoitushakuisesta ja valikoivasta tarinankerronnasta ja henkilön maineen tuhoamisesta (character assassination) on tullut hyväksyttäviä vaikuttamiskeinoja. Yksilön saavutukset vuosikymmeniä kestäneellä uralla voidaan mitätöidä modernin ajan noitavainoissa etsimällä henkilöhistoriasta yksityiskohtia tai vain löyhiä kytköksiä, jotka voisivat nykyvalossa kuulostaa kyseenalaisilta. Varoittavista ennakkotapauksista tulee pelotteita jokaiselle, joka saattaisi edes ajatuksen tasolla poiketa kauemmas valtavirran uskomuksista tai intresseistä.

Uuden ajan noitavainojen muotoja ovat myös doxaaminen – joukkoistettu kohdehenkilön yksityiselämän penkominen, työnantajan tai kaupallisten yhteistyötahojen painostaminen irtisanomiseen, erilaiset perättömät ilmiannot ja deplatforming – sulkeminen sosiaalisen median alustoilta.

Pitkä marssi instituutioiden läpi

Mortimerin mukaan pitkä marssi instituutioiden läpi on muodostunut internet-ajan hektisyyden myötä enemmänkin pikajuoksuksi. Termillä viitataan Rudi Dutschken muotoilemaan uusmarxilaiseen agendaan, joka rakentui marxilaisfilosofi Antonio Gramscin ajatukselle hegemoniasta. Sen mukaan poliittinen vaikutustyö tulisi laajentaa perinteisen parlamentarismin lisäksi kulttuurielämän, median ja erinäisten yhteiskunnan instituutioiden kuten koulutusjärjestelmän ja oikeusjärjestelmän miehittämiseen.

Eräs varhaisimmista tiedostavan kulttuurin ennustajista oli Neuvostoliitosta loikannut entinen KGB:n agentti Yuri Bezmenov. Vuonna 1984 hän kertoi yhdysvaltalaisessa tv-haastattelussa Neuvostoliiton ajaneen vuosia ideologista kumousta Yhdysvalloissa. Bezmenovin mukaan sen tavoitteena oli muokata amerikkalaista todellisuuskäsitystä ja demoralisoida, murentaa kansalaisten yhtenäistä tahtoa puolustaa perhe-, ja yhteisökeskeistä elämäntapaa ja kansakuntaa. Hän kertoi strategian tehoavan aikaisintaan kahden vuosikymmenen jälkeen, kun uusi ajattelutapa olisi onnistuttu istuttamaan kokonaiselle opiskelijasukupolvelle:

“Marxilaista ideologiaa ollaan syöttämässä kolmen sukupolven ajan sinisilmäisille jenkkiopiskelijoille ilman haastamista tai tasapainottamista amerikkalaisilla isänmaallisilla perusarvoilla. — Voitte jo nähdä sen vaikutukset. Suurin osa 60-luvulla valmistuneista, pudokkaista tai surkeista älyköistä on nyt valta-asemissa hallituksessa, järjestöissä, bisnesmaailmassa, mediassa ja koulujärjestelmässä.”

Vähitellen useat yhteiskunnan instituutiot korkeakoulutuksesta mediaan ovat saaneet korostuneesti vaikutteita yhdeltä ideologiselta suunnalta. Bezmenovin kuvaaman strategian vaikutukset eivät rajoitu pelkästään Yhdysvaltoihin, vaan koskevat koko läntistä maailmaa. Esimerkiksi Britanniassa kahdeksan kymmenestä yliopisto-opettajasta identifioituu vasemmistolaiseksi, ja konservatiiviseen ajatteluun suhtaudutaan vieroksuvasti.

Myös Suomessa on tuoreita tapauksia, joissa yliopistoprofessorit ja dosentit valjastavat asiantuntija-asemansa entistä röyhkeämpään poliittiseen agitointiin. Esimerkiksi Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsenenä toiminut ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin nousi äskettäin otsikoihin kertomalla tehneensä tutkintapyynnön kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) vieraslajikommenteista. Scheinin väitti, että “kansanmurha alkaa tuollaisella puheella”.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi asiaa tuoreeltaan: “Se, että verisen ideologian tukimieheltä kysellään mielipidettä yhtään mihinkään, on osoitus siitä, että Neuvostoliitto ei oikeasti kuollut vuonna 1991. Se vain vetäytyi saumoihin ja rakenteisiin odottamaan uusia tilaisuuksia.”

Polarisaatio on oire, ei juurisyy

Kun vasemmistolainen ajatusmaailma on vaihtelevasti edustettuna myös eri puolilla poliittista kenttää, perinteinen vasemmisto on voinut ja jopa joutunut esittämään entistä radikaalimpia ideoita säilyttääkseen aloitteellisen kärkensä. Länsimaissa tähän polarisaatioon on havahduttu vasta viime vuosina Trumpin ja populismin kaltaisten erottuvien vastavoimien sekä sosiaalisen median mahdollistaman näkyvyyden myötä.

Suomessa on havaittavissa, että kun poliittinen keskikenttä siirtyy vasemmalle, maltillisiksi oikeistolaisiksi itsensä määrittelevillä ryhmillä on painetta seurata perässä. Moderaattiryhmien kipuilu ja populistipuolueiden menestys ovat ilmeisiä osoituksia kysynnästä vastavoimalle ja siitä, että ideologisessa yhtenäiskulttuurissa on vielä toistaiseksi aukkoja.

Yliote instituutioista luo kaikukammioita, joilla on omat heikkoutensa. Hegemonisen valtansa perineen uuden sukupolven vasemmiston parissa ilmenee jo älyllistä laiskistumista, epärehellisyyttä ja kyvyttömyyttä ymmärtää erilaisuutta. Talven aikana Suomessa vasemmiston parissa on järkytytty, että politiikantoimittaja Timo Haapala harjoitti tutkivaa journalismia ja otti hallituksen kriittiseen tarkasteluun siitäkin huolimatta, että hallituskokoonpano on jyrkän vasemmistolainen. Samalla viiteryhmällä on muutoin tapana suojella myötämielisiä toimittajia ja leimata hanakasti heihin kohdistuva arvostelu maalittamisena.

Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on havainnut, että oikeistolaisten mielikuvat vasemmistolaisista ovat paljon realistisempia kuin vasemmistolaisten käsitykset oikeistolaisista. Tämä epäsymmetria on toistaiseksi kostautunut ja vähentänyt hegemonisen vallan tehoa, mutta siihen ei voi kuitenkaan tuudittautua.

KGB-Bezmenovin varoituksen sanat menivät kuuroille korville lähes 40 vuotta sitten. Tänä päivänä mielipidevaikuttaminen ja -kontrolli tunkeutuvat yliopistojen, työpaikkojen ja perinteisen median lisäksi sosiaalisen median kautta entistä laajemmalle ihmisen kokemusmaailmaan. Auktoriteetin pelossa itäsaksalaiset oppivat pitämään poikkeavat näkemyksensä piilossa ja jopa rajoittamaan sosiaalista kanssakäymistä. Jos ihmiset eivät vapaassa yhteiskunnassa käytä sananvapauttaan ja koettele sen rajoja, sen tosiasiallinen ala kutistuu.