PS ARKISTO
Vasemmistonuoret ehdottavat omaisuuskattoa – Perussuomalainen Nuoriso: ”Käykää tutustumassa työelämään”
Perussuomalainen Nuoriso on katsonut huolestuneena Vasemmistonuorten uusinta vaadetta, jossa he ehdottavat omaisuuden katoksi 5 miljoonaa euroa per henkilö.
– Järjestömme katsoo, että toteutuessaan se aiheuttaisi Suomen talouden nopean lamaantumisen, pääomien paon ja mikä pahinta suunnitelmatalouteen siirtymisen, sanoo Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Miko Bergbom.
– On erittäin vastuutonta edes julkaista tämän kaltaisia aloitteita hallituspuolueen nuorisojärjestönä, jolta voisi odottaa edes pientä uskottavuutta. On pelottavaa huomata, miten vääristynyt kuva vasemmistonuorilla on sekä omistusoikeudesta että talouden tilanteesta. Suomi on pisteessä, jossa pääomat jo nykyisellään karkaa ulkomaille ja tähän tilanteeseen täsmälääke ei ole uhkailla niitä, jotka työpaikkoja Suomeen luovat.
”Malliesimerkki pölhöpopulismista”
Perussuomalainen Nuoriso ehdottaa, että vasemmistonuoret kävisivät tutustumassa työelämään, jotta tämän kaltaisia aloitteita ei enää ilmestyisi.
– Vasemmistonuorten aloite on malliesimerkki pölhöpopulismista, josta järjestöämme ja perussuomalaisia yleisesti syytetään, Perussuomalainen Nuoriso huomauttaa ja toteaa, että tiedemyönteisen hallituspuolueen nuorisojärjestöltä voisi odottaa hieman enemmän.
– Toisaalta tämä aloite antaa yhä selvempää signaalia siitä, minkälaisia ajatuksia ja aatteita hallituksen edustajien ja heidän tulevaisuuden lupausten keskuudessa ilmenee. Toteutuessaan vasemmistonuorten aloite pyrkisi kitkemään kaiken yritystoiminnan pois Suomesta – tätä emme voi hyväksyä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hallituspuolueet ajavat haittamaahanmuuttoa, viherveroja ja EU-tukipaketteja – Grönroos: Ei ole uskottavaa, että samat puolueet edistäisivät kuntatasollakaan suomalaisten hyvinvointia
Tavio: “Verotietojen uutisointi kallellaan vasemmalle”
Helsingissä liikenteen pysäyttänyt Elokapina lietsoo anarkistien kansannousua: Keinoina poliisin provosointi ja sekasorron kylväminen
Vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajan juttu eteni syyteharkintaan – perusti Twitter-tilin, jolta lähetettiin tappouhkauksia
Kirjarovioita, käsi pystyssä marssimista, rotuerottelua – Tämän päivän “suvaitsevaisuus” muistuttaa kovasti 1930-luvun totalitaristista Saksaa
Halla-aho: Tavallinen kansa ei ole huligaanien puolella
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus ajaa kilpailukykyä polvilleen – “Syinä kiilusilmäinen ilmastopolitiikka ja kasvava verorasitus”
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.