

LEHTIKUVA
Vasemmisto lietsoo joukkoja poliittisiin lakkoihin, hallitus peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua: Käy kalliiksi yhteiskunnalle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä sanoi A-studiossa eilen, ettei hallitus ole perääntymässä työmarkkinauudistuksista mielenosoituksien vuoksi. Mäkelä muistutti, että poliittisella lakkoiluilla on suuri hintalappu yhteiskunnalle.
Torstaina ja perjantaina jopa nähdään useita keskusjärjestö SAK:n poliittisia mielenosoituksia eri työpaikoilla ympäri Suomen. Esimerkiksi osa julkisesta liikenteestä ja teollisuudesta pysähtyy ja ruokakauppoja on kiinni.
Jani Mäkelä ei usko, että lakoilla edistettäisiin mitään järkevää tai hyödyllistä.
– Kyse on mielenosoituksesta. Lakkojen mittasuhteet ja negatiiviset vaikutukset ovat suuria. Suhteellisuudentaju on ehkä jo karannut lakkoilijoilta käsistä.
Poliittinen lakkoilu tunnetusti käy kalliiksi yhteiskunnalle: jo yhden poliittisen lakkopäivän hinta voi asettua 100-150 miljoonan euron välille
Hallitus parantaa duunarin ostovoimaa
Vasemmistoliiton kansanedustajan Jussi Saramon mukaan mielenosoitukset olisivat oikeutettuja siksi, että ”laajalla skaalalla” heikennettäisiin työntekijän asemaa.
– Tää on niin epätasapainossa. Yhtä ainutta työntekijän asemaa parantavaa asiaa ei olla tekemässä, Saramo sanoi ja puhui jopa ”vaalipetoksesta”.
Mäkelä muistutti kollegaansa, että hallituksen eri politiikkatoimilla palkansaajan verotus kevenee tänä vuonna.
Duunarin ostovoiman vahvistaminen tapahtuu siis ilman vasemmistoliittoa, joka ei ole mukana hallituksessa.
– Nyt täytyy muistaa, että veroratkaisuilla hallitus helpottaa pieni- ja keskituloisen asemaa, muun muassa työtulovähennyksellä, eli palkansaajille jää selvästi lisää rahaa käteen. Myös polttoaineveroon saadaan maltillisia loivennuksia ja elämisen kulut vähenevät. Ajatuksena on siis työntekoon kannustaminen ja työstä palkitseminen, Mäkelä sanoi.
Poliittista lakkoilua rajattu Euroopassa
Hallitusohjelman kirjauksien mukaisesti hallitus aikoo rajata poliittisten työtaisteluiden pituutta. Mäkelä muistutti, että muualla Euroopassa poliittisia lakkoja rajoitetaan monissa maissa jo nyt tai poliittinen lakkoilu on kokonaan kielletty.
– Kun lähdetään kansainväliseen vertailuun, niin havaitaan, että poliittista lakkoilua on useissa maissa rajattu jopa enemmän kuin Suomessa, Mäkelä sanoi.
Hän jatkoi, että kansainvälisien mallien vertailun sijaan olisi aiheellisempaa puhua siitä, miten Suomen työmarkkinoille saataisiin lisää joustoja, jotka mahdollistavat työllistämistä.
Saramon mukaan hallituksella olisi tarjota ”pelkästään yhdensuuntaisia” toimia. Mäkelä vastasi, että hän haluaisi kuulla vasemmistolta tai ay-liikkeeltä ehdotuksia siitä, miten Suomen työllisyyttä ja kilpailukykyä voitaisiin parantaa.
– Sellaisia en vielä ole kuullut, Mäkelä heitti Saramolle.
Saramo ei esittänyt vastaukseksi mitään työllisyyttä parantavia toimia, vaan alkoi puhua ohi aiheen veropolitiikasta.
– Meidän verojärjestelmässä me haluttaisiin korjata, uusia osinkoverojärjestelmä länsimaiselle tasolle, Saramo höpötti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työmarkkinauudistukset lakkoilu keski- ja pienituloiset suhteellisuudentaju ostovoima veronkevennykset kustannukset SAK Jussi Saramo Jani Mäkelä Ay-liike Vasemmisto työllisyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Työtaistelujen tulisi olla suhteessa tavoitteisiin ja vahingoittaa vain työriidan osapuolia – Ronkainen: Onko ay-liike kehityksen vauhdittaja vai jarru?

Työelämägallup: Perussuomalaiset ja kokoomus edelleen duunarien ykköspuolueet

Valtiovarainministeri Purra: Hallitus tekee työllisyyttä vahvistavaa politiikkaa – ”Nimenomaan suomalaisen työntekijän etu”

Ay-liike ”koijasi ”satojen miljoonien omaisuuden veronmaksajien rahoilla – verovapaita miljoonaosinkoja ohjataan vasemmiston vaalirahoitukseen

Ay-liike manipuloi ensin jäsenistöään PS-vastaisella lokakampanjalla – nyt levitetään vääristelyjä ja puolitotuuksia hallitusohjelman työelämäkirjauksista

SAK-pomo Jarkko Eloranta kaipaa työmarkkinoille lisää väkeä Afrikasta – Rakennusliiton pomoltakin täystyrmäys: ”Ei mitään järkeä”

Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin pääkirjoituksen: Ei selvästi pysty tarkastelemaan maahanmuuttoa objektiivisesti

Bergbom kehotti poliittisia lakkoilijoita palaamaan töihin: ”On painava syy pelastaa hyvinvointivaltio”

Emeritusprofessori Matti Virén arvostelee ay-liikkeen kiihkoilua: Lakkoilu on hullua puuhaa – ”Talous on kuralla ja kasvunäkymät nollassa”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Purra Maaseudun Tulevaisuudessa: Maahanmuuton hokeminen ratkaisuna on järjetöntä
Mikäli maahanmuutto aidosti toisi mukanaan näin valtavan positiivisia seurannaisvaikutuksia, ei Suomen ja muiden Länsi-Euroopan maiden käytännössä tarvitsisi tehdä mitään talouden kivuliaita sopeuttamis- tai uudistamistoimenpiteitä, vaan pelkästään kasvattaa muuttoliikettä, kirjoittaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.