

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio hakee jatkokaudelle Varsinais-Suomesta. / PS ARKISTO
Varsinais-Suomi puolustaa ykköspaikkaansa ja tavoittelee viidettä kansanedustajaa – ”Äänestämättä jättäminen on ääni SDP:lle”
Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiri puolustaa eduskuntavaaleissa vuonna 2019 saavuttamaansa ykköspaikkaa ja lähtee tavoittelemaan viidettä kansanedustajaa. Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Åland kertoo, että näissä vaaleissa äänestämättä jättäminen on Varsinais-Suomessa käytännössä ääni SDP:lle.
Vaalitorilta tavoitettu puheenjohtaja Jyrki Åland kertoo perussuomalaisten teltalla käyneen vielä varsinaista vaalipäivää edeltäneen lauantainkin aikana todella paljon porukkaa, joista todella moni on jo kertonut äänestäneensä tai aikovansa äänestää perussuomalaisia. Näiden vaalien erikoisuudeksi Åland mainitsee, että aivan tavalliset valveutuneet kansalaiset ovat uutena ilmiönä pyytäneet ystäviään, tuttaviaan, naapureitaan ja sukulaisiaan äänestämään perussuomalaisia ja muutosta nykymenoon.
– Näin ei voi jatkua enää. Nämä kuluneet neljä vuotta ovat olleet melkoista kärsimysnäytelmää, Åland summaa vaalitorilla vierailleiden äänestäjien tuntoja.
– Uskon, että saamme sunnuntaina väen vielä kerran vaaliuurnille, jotta saamme mahdollisesti sen viidennenkin ehdokkaan läpi.
Mahdollisuus viedä paikka demareilta
Varsinais-Suomen Perussuomalaiset puolustaa vuoden 2019 eduskuntavaalien voittoa eli ykköspuolueen asemaa Varsinais-Suomessa. Lisätavoitteeksi piiri on asettanut viidennen kansanedustajapaikan eduskuntaan. Siihen vaaditaan noin 62 000 ääntä, ja tällä hetkellä näyttää aika hyvältä tavoitteen saavuttamisen suhteen.
– Varsinais-Suomessa on sellainen tilanne, että äänestämättä jättäminen on aikuisten oikeasti ääni SDP:lle. Vaaliasetelma on täällä sellainen, että tällä hetkellä tippujan paikalla oleva seitsemästoista ehdokas lähtee keskustalta pois. Normituloksella sen paikan saa SDP, mutta jos teemme kovasti töitä ja menemme äänestämään, on meillä mahdollisuus ykköspuolueena viedä se paikka. Ikävä todellisuus on siis se, että äänestämättä jättäminen on sama kuin jos antaisit äänesi SDP:lle, Åland kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eduskuntavaalit 2023 Jyrki Åland äänestäminen Varsinais-Suomi Eduskuntavaalit 2019 Varsinais-Suomen piiri perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mikä meininki Satakunnassa, Laura Huhtasaari ja Petri Huru?

Uudenmaan piiri painaa täyttä höyryä kohti vaalivoittoa – ”Kaikki ovat tehneet valtavasti töitä tämän homman eteen”

Perussuomalaisten kannatus Pirkanmaalla poikkeuksellisen hyvää – ”Lopputulos tulee olemaan todella kova”

Jos kaipaat lisää velkaa ja lisää veroja, äänestä demareita – Sanna Marinin mielestä palkasta ei saa jäädä mitään säästöön
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää