

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vankilat tupaten täynnä Ruotsissa – rangaistusta suoritetaan nyt käytävillä ja parakeissa
Vankimäärät ovat Ruotsissa kasvaneet voimakkaasti viimeiset kaksi vuotta. Vankiloiden kapasiteetti ei enää riitä ja pahin tilanne on korkeimman turvaluokituksen rangaistuslaitoksissa. Vangit reagoivat tilanpuutteeseen pieksämällä toisiaan ja henkilökuntaa, kertoo Expressen GT erikoisartikkelissaan.
Viime kesäkuussa 61-vuotias murhasta tuomittu mies kiehautti vankilan keittiössä kolme litraa vettä. Päästyään takaisin selliin hän heitti vedet syvää synnin unta nukkuvan 27-vuotiaan heroiinikauppiaan päälle. Riita oli kuorsauksesta ja uhri sai hengenvaaralliset vammat. Teko oli protesti vankilaviranomaisia kohtaan, jotka eivät olleet reagoineet murhaajan valituksiin ja vaatimuksiin.
Edellinen episodi on yksi kertomus monista. Vankilaviranomaisten oman selvityksen mukaan vankien keskeinen sekä henkilökuntaan kohdistuva väkivalta on kasvanut samaa tahtia tilanpuutteen myötä. Vankimäärä on kasvanut joka kuukausi vuodesta 2019 alkaen.
Kaikki mahdolliset tilat käyttöön tuomituille
Vakavat vankien väliset väkivaltaisuudet ovat revenneet monikertaisiksi vain parissa vuodessa ja lievemmätkin tapaukset ovat lisääntyneet 709 tapauksesta vuonna 2018 peräti 1127 tapaukseen vuonna 2020. Samassa suhteessa ovat lisääntyneet myös henkilökunnan kokemat uhkailut ja väkivalta. Myös vankilapaot ovat lisääntyneet, erityisesti alemman turvaluokituksen laitoksista.
Tilaongelmaa on pyritty ratkaisemaan ottamalla käyttöön jo suljettuja laitoksia sekä pystyttämällä tilapäisrakennelmia kuten parakkeja. Vankilat ovat myös ottaneet käyttöön kaikki mahdolliset neliönsä eli sairastilat, eristyssellit, vierailutilat, odotushuoneet ja jopa käytävät. Tällä hetkellä vankiloiden kuormitus on keskimäärin 111 prosenttia, eikä vankiluvuissa ole odotettavissa laskua.
SUOMEN UUTISET
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eristysselli parakki vanginvartija ylikuormitus tilanpuute tuomion suorittaminen rangaistuslaitos turvaluokitus vangit vankilat Ruotsi Väkivalta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsissa tapettiin vuonna 2020 enemmän ihmisiä kuin koskaan mittaushistorian aikana

Taas uusi selitys tuhopoltoille: kun jengien rauhaa häiritään, autot palavat kostona

Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa

Ulkomaalaistaustaisten nuorten väkivalta lisääntynyt ja raaistunut huolestuttavasti – Koponen: “Tästä ongelmasta täytyy pystyä puhumaan”

Lähes puolet vanginvartijaopiskelijoista äänestää perussuomalaisia – vanginvartijaopiskelijat haluavat vähemmän maahanmuuttoa ja vakavista rikoksista todellisia elinkautisia

Vangit lakkoon Ruotsissa – ”Ruoka on pahaa eikä sitä ole riittävästi”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Elon Musk epäilee: “Jopa kuolleet saavat palkkaa valtiolta”
Elon Muskin DOGE-tiimi jatkaa valtionhallinnon kirjanpidon perkaamista etsien mahdollisia leikkauskohteita ja väärinkäytöksiä. Viimeisimpänä temppunaan Musk vaatii kaikkia valtion työntekijöitä vastaamaan sähköpostiin, jossa periaatteessa kysytään, että oletko vielä elossa ja teetkö yhtään mitään hyödyllistä. Muskin vaatimus sai demokraattien naissenaattorin turvautumaan alatyyliin ja kutsumaan Muskia mulkuksi.