Opettajien ammattiyhdistys Sveriges Lärare on tuonut julki huolensa oudosta kehityskulusta, jonka myötä vanhemmat ottavat asianajajan mukaan lapsen kehityskeskusteluihin ja koulutapaamisiin.
Opettajat kokevat tämän uhkaavana ja työilmapiiriä häiritsevänä.
Painostusta ja uhkailua
Opettajien päätöksiä kyseenalaistava ilmiö on tuttu sekä yksityisistä että kunnallisista kouluista. Juristien häärääminen oppilaitoksessa voi yhä useammin johtaa siihen, että opettajat jäävät sairauslomalle asianajajan visiitin jälkeen.
– He yrittävät vaikuttaa arvosanoihin ja vaativat nähdä kokeiden tulokset sekä opettajan arvioinnit eri tehtävistä. Tämä luo opettajille työympäristön, joka on kohtuuton ja turvaton, toteaa opettajien ammattiliiton Tukholman alueen puheenjohtaja Britt-Marie Selin.
Ammattijärjestön mukaan perhejuristit saattavat ilmaantua paikalle ilman ennakkovaroitusta. Tapaamisiin saattaa liittyä myös uhkauksia.
– Tilanteessa on vaikea toimia paikan päällä. Keskustelua ei ole mahdollista käydä, sillä opettajalla on vastuu oppilaasta. Samalla oppilas joutuu hyvin vaikeaan tilanteeseen, Selin kertoo Aftonbladetissa.
“Tilanne on kestämätön”
Opetusministeri Lotta Edholmin mukaan tilanne on kestämätön ja opetussuunitelmiin sekä koiululainsäädäntöön on pakko puuttua tilanteen korjaamiseksi.
– Päätöksiä kouluissa tekevät opettajat – eivät oppilaat tai heidän vanhempansa. Koulun johdon ja rehtoreiden on myös tuettava opettajia ja asetettava selkeät rajat huoltajille. On myös tehtävä selväksi, että koulu ei ole palvelulaitos, eivätkä vanhemmat asiakkaita, Edholm sanoo uutistoimisto TT:lle antamassaan lausunnossa.
– Opettajan ei tarvitse kuunnella vanhempien uhkailuja, painostusta ja kohtuuttomia vaatimuksia.