Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Valtion kustannuspommin purku vie monta vuotta – Ranne: “Ei ole populismia vaan fakta kertoa, että humanitäärinen maahanmuutto maksaa paljon”

02.12.2021 |11:15

Eilen 1.12.2021 käytiin eduskunnassa keskustelu oppositiopuolueiden vaihtoehtobudjeteista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtajan Lulu Ranteen mukaan vaihtoehtobudjetit sopivat huonosti talousreformien kuvaamiseen, mutta kertovat puolueiden maailmankuvien eroista.

Kansanedustaja Lulu Ranne kysyy, miten hyödyllistä on yrittää kuvata monen vuoden aikana syntyneiden ongelmien monta vuotta vaativia ratkaisuja yhden vuoden budjetissa. Tuloksena on melko näyttäviäkin älyllisiä lapajättiläisiä. Esimerkiksi kokoomus kirjasi työttömyydenaikaisen eläkekertymän lopettamisesta vuosikymmenien aikana kertyvät 400 miljoonan säästöt kerralla ensi vuoden budjettiin.

– Perussuomalaisissa teemme monet asiat toisin. Monivuotinen julkisen talouden vaihtoehtosuunnitelma on mielekkäämpi kuin yhden vuoden vaihtoehtobudjetti. Otimme nyt ensimmäisiä pieniä askelia siihen suuntaan. Uskomme jatkuvaan parantamiseen niin omassa toiminnassamme kuin julkisessa taloudessakin, Ranne sanoo.

Vihervasemmisto haluaa mahdollisimman paljon heikkoja

Ranteen mukaan merkittävin havainto on, että esille tulee kolme käsitystä valtion ja kansalaisten rooleista ja keskinäisistä suhteista, yhteiskunnan toiminnasta ja tavoiteltavasta tulevaisuudesta.

– Vihervasemmisto sanoo puolustavansa heikkoja mutta haluaa heitä olevan mahdollisimman paljon. Oma kansa ensin -ajattelua pidetään vahingollisena. Suomi on viety mukaan eurooppalaiseen vihreän energian kriisiin, joka nostaa hinnat sietämättömiksi.

Kokoomuslaisessa hyvinvointivaltiossa vahvin voittaa

Ranne näkee kokoomuksen uskovan kasvuun ja menokuriin, mutta haluavan Suomen liittovaltioon, joka ei kasva eikä osaa hoitaa talouttaan ja tarvitsee siksi Suomen maksajaksi. Kokoomus uskoo älyttömien viherinvestointien tuottavan kasvua. Kokoomuslaisen hyvinvointivaltion pelastaminen vaatii leikkaamista heikoimmilta, vahvin voittakoon.

– Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka puolustaa Suomea täysvaltaisena maana, jonka tarkoitus on huolehtia suomalaisista. Kukaan muu ei sitä tee. Ketään ei Euroopassa oikeasti kiinnosta, mitä me luulemme heidän meistä ajattelevan. He ajavat omia etujaan. On omaa tyhmyyttämme, jos me emme aja omiamme, Ranne sanoo.

Ranteen mukaan perussuomalaiset eivät leikkaa suomalaisilta, vaan luopuvat menoista ja toiminnoista, jotka eivät edistä suomalaisten hyvinvointia. Vaihtoehtobudjetissa PS vähensi valtion menoja 728 miljoonaa muun muassa kehitysavusta ja humanitaarisesta maahanmuutosta.

– Nämä rahat laitettiin takaisin kansalaisten taskuun alentamalla polttoaineiden ja työn verotusta. Kaikille jäi enemmän rahaa muuhun välttämättömään.

Kestävyysvaje voidaan kattaa tehostamalla valtion toimintaa

Mitä turhan karsinnan jälkeen jää valtion tehtäväksi, on tehtävä paljon aikaisempaa paremmin ja tuottavammin. Suomella olisi teknologia ja osaaminen olla EU:n tai maailman tehokkain julkinen talous hyvinvoinnista tinkimättä, Ranne kuvailee.

– Ei ole populismia vaan fakta kertoa, että humanitäärinen maahanmuutto maksaa paljon tai että kestävyysvaje on mahdollista kattaa tehostamalla valtion toimintaa. Sen sijaan on politiikkamme ilkkujilta populismia vaatia, että niistä kirjataan heti ensi vuoden vaihtoehtobudjettiin miljardien säästöt, kun julkistalouden kustannuspommin purku vie monta vuotta.

– Perussuomalaisten tavoitteisiin kuuluu hallitus, joka sitoutuu kattamaan kestävyysvajeen ensi vaalikaudella. Mutta se ei tapahdu leikkauslistoilla heikoimpien selkänahasta tai peruspalveluista. Se tapahtuu luopumalla rahan lappamisesta ulkomaille ja julkiseen talouteen pesineestä vahingollisesta, turhasta ja tehottomasta toiminnasta, Ranne päättää.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää