hmisiä World Press Photo -näyttelyn avajaisissa Sanomatalossa Helsingissä 17. elokuuta 2017.
Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa
Pelkästään valtamediaa seuraavat ihmiset elävät valheellisessa kuplassa, mutta vielä kummallisempi maailmankuva on niillä, jotka lukevat valtamediasta vain otsikot. Twitter-parodiatili osoitti, että eliittiin kuuluvat ihmiset ovat valmiita uskomaan aivan mitä tahansa, joka sopii heidän harhaiseen maailmankuvaansa. Tiedetoimittaja Marko Hamilo käy läpi median elokuista kompurointia.
Charlottesville, Virginia. 19-vuotias äärioikeistoa kannattava James Alex Fields ajaa vastamielenosoittajien päälle äärioikeistolaisen mielenosoituksen päätteeksi.
Ensin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tuomitsi kaiken väkivallan, mikä oli skandaali. Sitten hän median paineessa mainitsi erikseen äärioikeistalaisia järjestöjä tuomiten niiden väkivallan. Uusi skandaali koitti, kun Trump erikseen mainitsi, että myös vasemmistolaista väkivaltaa on olemassa.
Miksi länsimaiselle medialle on skandaali, kun Trump tuomitsee myös vasemmistolaisen väkivallan? Vaihtoehto 1: länsimainen media katsoo, että vasemmistolainen väkivalta on jotenkin “parempaa väkivaltaa”. Vaihtoehto 2: länsimainen media uskottelee, että väkivalta on äärioikeiston monopoli.
Tunnettu konservatiivinen yhdysvaltalainen politiikan kommentaattori Bill O´Reilly kritisoi Trumpia siitä, ettei Trump riittävän selvästi yksilöinyt, mitä ryhmiä hän tarkoitti, kun tuomitsi “molempien puolien” väkivallan. Vasemman laidan väkivaltaisista ryhmistä ei Yhdysvalloissakaan ole pulaa, joten siihen viittaaminen niihin ei sinänsä ollut virhe.
– Kuinka monta kertaa olemme nähneet radikaalien tuottavan tuhoa ja haittaa käyttämällä “tasa-arvoa” perusteluna hyökätä väkivaltaisesti sosiaalista järjestystä vastaan? Anteeksi kyynisyyteni, mutta milloin viime kerran näimme CNN:llä tätä koskevan paneelikeskustelun?
Reilly viittasi Atlantic-lehden artikkeliin Yhdysvaltain väkivaltaisen vasemmiston noususta. Anarkisteiksi ja antifasisteiksi itseään kutsuvat tahot ovat syyllistyneet väkivaltaan ja vandalismiin toistuvasti osoittaessaan mieltään konservatiiveja, omasta mielestään fasisteja vastaan. Huolestuttavaa antifasistien väkivaltataktiikassa on Atlantic-lehden mukaan se, että valtavirtavasemmisto on laajalti hyväksynyt sen.
Juuri tätä porukkaa oli Charlottesvillen vastamielenosoituksessa. Videotallenteesta voi nähdä, että he myös löivät tai ainakin yrittivät lyödä baseball-mailoilla Fieldsin autoa, jo ennen kuin se kiihdytti kohti väkijoukkoa.
Google-gate eli kuinka internetjätti jäi kiinni syrjinnästä
– Harvardin tohtori lähetti naisia halventavan viestin – Google antoi potkut. Näin asian otsikoi Yle 8. elokuuta.
Mitä todellisuudessa tapahtui? Googlen ohjelmistoinsinööri James Damore kirjoitti yhtiön henkilöstöpolitiikkaa käsittelevän sisäisen muistion, jossa hän kritisoi hakukoneyhtiön “poliittisesti korrektia monokulttuuria” otsikolla Googlen ideologinen kaikukammio. Kun yhtiön sisällä laajalti jaettu muistio päätyi julkisuuteen, sai Damore potkut. Google todisti näin Damoren väitteen enemmistöön kohdistetusta eli niin sanotusta käänteisestä syrjinnästä sekä tukahduttavasta poliittisesta korrektiudesta.
Ylen jutun teksti kertoi asiasta hieman neutraalimmin, mutta otsikko ohjaa lukijaa leipätekstinkin tulkinnassa, ja monet lukevat jutusta vain otsikon. Heille jäi mielikuva, että Harvardin tohtoreilla on sovinistisia asenteita, mutta Google esimerkillisesti torjuu kaiken naisten halveksunnan työyhteisössään.
Helsingin Sanomien Nyt-liite taas asettui puolustamaan syrjintää väittämällä, ettei niin sanottua käänteistä syrjintää voi ollakaan.
Suomen Uutiset kirjoitti aiheesta samana päivänä. Suomen Uutisten mukaan Damore ei vaatinut naisten syrjintää, vaan työntekijöiden kohtelemista yksilöinä. Tämä havainto oli puolestaan liikaa Kirkko ja Kaupunki -lehdelle.
Damore ei väittänyt, että naiset eivät yleisesti ottaen sovellu teknologia-aloille, saati että heidät tulisi pitää sieltä poissa. Hän totesi ainoastaan sen tutkimuksen vahvistavan tosiseikan, että miesten ja naisten erilaiset kiinnostuksen kohteet johtavat tasa-arvoisessa tilanteessa siihen, että enemmän miehiä kuin naisia hakeutuu teknologia-aloille. Samaa asiaa ja samoja tutkimuksia on käsitelty Suomen Perustan raportissa Epäneutraali sukupuolikirja.
Damore ei vaatinut naisten syrjintää vaan päinvastoin kaikkien työntekijöiden kohtelemista yhdenvertaisesti yksilöinä.
Suuri osa yhdysvaltalaista mediaa syyllistyi samaan kuin suomalainen media, eli Damoren raportin vääristelyyn, mutta Damore sai käytännöllisesti katsottuna yksimielisen tuen tutkijoilta, jotka ovat perehtyneet sukupuolierojen biologiaan. Esimerkiksi kognitiotieteilijä Steven Pinker twiittasi David Brooksin “erinomaiseen analyysiin” New York Timesissa, jossa käytännössä vaadittiin potkuja Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichaille.
Vastoin suomalaisen median luomaa mielikuvaa Googlegate oli skandaali, jonka konna oli Google, ei James Damore – kuten tapahtuman inspiroima Goolag-meemi kertoo.
Mikä ihmeen masinoitu somehyökkäys?
Jos faktantarkistus unohtuu valtamedialta, vaihtoehtomedia on kärkkäänä tekemässä sen valtamedian puolesta. Joskus vain ei faktantarkistuskaan onnistu pysymään faktoissa, ja niin näyttää käyneen MV-lehdelle, joka väitti Turun Sanomien julkaisseen valeuutisen.
MV-lehti väitti 20.8. Turun Sanomien valehdelleen Turun puukotusiskua käsitelleessä jutussa, jossa oli annettu Ahmed Hosseinille meriittejä, jotka MV-lehden mukaan oikeasti kuuluivat suomalaiselle.
MV-lehti julkaisi videon, joka sen mukaan osoitti, että (ääri)oikeistolainen suomalainen oli auttamassa naista, jonka kasvoista vuoti verta. Videosta kävi ilmi, että Turun Sanomien nostama sankari Ahmed Hossein seisoi tumput suorina vieresssä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho jakoi MV-lehden jutun Facebookissa.
– Tavoistani poiketen jaan tämän median sisältöä, koska jutusta löytyvän kuva- ja videoevidenssin perusteella väitteet näyttävät pitävän kutinsa ja ‘vastuullisen median’ eli Turun Sanomien toiminta todella härskiltä.
Kävi kuitenkin ilmi, että Hossein auttoi aiempaa uhria kuin mistä video oli, joten Turun Sanomien uutisessa ei ilmeisesti ollut mitään vikaa.
Tässä tilanteessa Turun Sanomat olisi voinut ottaa pisteet kotiin osoittamalla vain MV-lehden valemediaksi. Mutta sitä se ei tehnyt, vaan se vajosi MV-lehden tasolle.
Jutun kirjoittanut toimittaja Rebekka Härkönen twiittasi olevansa “voimakkaan, Halla-Ahon masinoiman some-hyökkäyksen kohteena. Vihaviestejä tulvii kaikista viestintäkanavista”.
– Tämä on perätön väite. En ole lähettänyt Härköselle yhtään mitään enkä kehottanut ketään muutakaan lähettämään. Jos hän kokee saavansa ihmisiltä asiatonta, uhkaavaa tai solvaavaa postia, hänen pitää tietenkin ilmoittaa siitä poliisille, Halla-aho kommentoi Helsingin Sanomille.
Halla-aho ei edes maininnut Härkösen nimeä. Halla-ahon ainoa virhe oli se, että hän ei huomioinut mahdollisuutta, että videoleike olisi eri tilanteesta kuin Turun Sanomien sanoin kuvaama auttamistapahtuma. Tosin Halla-aho sanoi MV-lehden väitteiden vain “näyttävän pitävän kutinsa”.
Nämä faktat eivät Härköstä liikuta. Helsingin Sanomien jutussa hän edelleen pysyy kannassaan, että Halla-aho on “masinoinut some-hyökkäyksen” häntä vastaan.
– Halla-aho on puoluejohtaja, ja hän on erittäin kokenut poliitikko. Hänellä on valtava seuraajajoukko, ja hän kyllä tietää, mitä tekee.
Husu Hussein levitti väärää tietoa, valtamedia uskoi
Turun terrori-iskun pelättiin johtavan kantasuomalaisten kostoaaltoon satunnaisia maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita vastaan. Jotkut ehkä toivoivatkin sitä. Se olisi palauttanut huomion maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta kantaväestön oletettuun rasismiin.
Tällainen valeuutinen lähti liikkeelle, kun demaripoliitikko Abdirahim ”Husu” Hussein kertoi rasistiseksi väittämästään väkivallanteosta Facebookissa. Hussein ryyditti tarinaansa aiheeseen millään tavalla liittymättömällä kuvalla, jossa ahdistuneen oloinen pikkulapsi seisoo aseistetun sotilaan vieressä. Lopulta Husu kuitenkin myönsi blogissaan levittäneensä väärää tietoa niin sanotusta Vantaan muslimipuukotuksesta.
Valtamedia ilmeisesti kuitenkin halusi uskoa tarinan, joka sopi sen maailmankuvaan ja narratiiviin. Siitä uutisoi Helsingin Sanomat ja sen peesissä Uusi Suomi.
Absurdissa maailmassa mikä tahansa on uskottavaa – jopa Vihapuhepoliisi
Yksi syy siihen, että niin valta- kuin vaihtoehtomediakin tekevät nykyään paljon virheitä, on yksinkertaisesti se, että uskomattomia asioita tapahtuu. Useimmille kansalaisille on yhä epätodellinen olo siitä, että samalla kun terrorismi on rantautunut Eurooppaan, poliisi jahtaa kymmenien vihapuhekonstaapelien voimin niitä, jotka puhuvat tätä kehityskulkua vastaan.
Vihapuhepoliisi on Turun iskun jälkeen twiitannut tällaisia älyttömyyksiä:
”Älä päästä pullon henkeä twitteriin. Vihaisella nettikirjoittelulla vakavat seuraukset. Tällä hetkellä Suomen suurimpia turvallisuusuhkia.”
”On sukupuolittunutta sanoa, että vain ”naiset” olisivat terroristien pääkohde. Sukupuolia on kymmeniä, ja se on sosiaalinen konstruktio.”
”Miksi @iltasanomat kokee tarpeelliseksi mainita tappajan olleen Marokosta kotoisin? #rasismi #sananvastuu”
”Epäilty saattoi valikoida naisia uhreikseen. Ei tehdä pikaisia johtopäätöksiä #Turku. Suomessa naisiin on kohdistunut väkivaltaa ennenkin.”
”On aivan oikein olla huolissaan vihapuheesta. Siksi poliisi palkkasi yli 50 vihapuhepoliisia. Ollos huoleton, poikas valveill’ on! #vihapuhe”
Tämä Vihapuhepoliisi sai kiitosta rohkeista kommenteistaan ja ”oikein toimimisesta” siitä huolimatta, että vihapuhepoliisin nimeksi on kirjattu ”Keijo Kaarisade”-niminen hahmo, jonka profiilikuva puolestaan näyttää yhdysvaltalaiselta koomikolta, C.K. Louisilta. Lisäksi vihapuhepoliisi nimenomaisesti mainitsee infossaan olevansa parodiatili.
Suomen Poliisi sai tästä hyvästä Päivän Byrokraatti -palkinnon. PB:n mukaan poliisin toimintatapa sosiaalisessa mediassa on johtanut siihen, etteivät edes monet media-alan ammattilaiset kykene erottamaan sitä parodiasta.
– Byrokraatti harmittelee, ettei ehtinyt napata kaikista maukkaista esimerkeistä kuvakaappauksia, sillä moni sai ilmeisesti illan mittaan vinkin lukea @vihapuhepoliisin Twitter-profiilin esittelytekstin, ja sen jälkeen poisti tekemänsä jaon kiireen vilkkaa. Havaintojemme mukaan tili meni kuitenkin täydestä jopa poliisiylijohtajalle Seppo Kolehmaiselle itselleen, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergille, europarlamentaarikko Satu Hassille ja vihreiden ex-puheenjohtaja Ville Niinistölle.
Absurdeinta on se, että poliisin viestintäpäällikön Marko Luotosen täytyi vielä erikseen tiedottaa Twitterissä, että poliisista on tehty parodiatili, ja ettei sitä tulisi sekoittaa oikeaan poliisiin.
Marko Hamilo
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Yle tuulivoimalobbarina – tuulisähkö on halpaa vain jos kaikkia kustannuksia ei oteta lukuun
Vihapuhetta MTV:n Twitter-tilillä: Yhdysvaltain presidenttiä kutsuttiin idiootiksi ja toivottiin potkuja tehtävästä
CNN:n Trump-vaino ei jaksa enää kiinnostaa katsojia: Pohjanoteerauksina roskisten tonkiminen ja “humalainen höpöttäjä”
Somehuhujen jäljillä: Kyllä, poliisi lakkautti vihapuheen tutkintaryhmän – mutta mikään ei muuttunut
Pääkirjoitus: Minkälaiseen mediaan voisi luottaa?
Eerolan mielestä suorassa demokratiassa piilee vaaroja: ”Media voi johtaa kansaa harhaan luomalla tietynlaisia mielikuvia”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää