Yhdysvaltojen presidentiksi palanneen Donald Trumpin energiapolitiikka kiinnostaa ympäri maailmaa. Etenkin eräät eurooppalaiset poliitikot ovat huolissaan siitä, että Trump ei ole samoilla linjoilla heidän kanssaan vihreästä siirtymästä.
Politiikan tutkija, tohtori Risto E.J. Penttilä toteaa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelman avausjaksossa, että Trump tulee harjoittamaan pitkälti teksasilaista energia- ja ilmastopolitiikkaa.
– Se tarkoittaa sitä, että Teksas on nyt se malli. Eli siellä porataan öljyä ja kaasua ja samaan aikaan on suuri määrä investointeja vihreän teknologian maailmassa Kiinan ulkopuolella. Eli nämä molemmat siis samaan aikaan.
Trumpin energiapolitiikan uusi iskulause tunnetaan hokemana “drill, baby, drill”, joka viittaa laajaan öljyvarojen hyödyntämiseen Trumpin edeltäjän Joe Bidenin vihreään siirtymään painottuneen energianihkeämmän kauden jälkeen.
Pelastuuko maailma sittenkin uudella teknologialla?
Trumpin mallissa siis maailma pelastuu teknologian kautta. Risto E.J. Penttilä mainitsee, että yhdysvaltalainen teknologiapomo Ray Kurzweil on kirjoittanut runsaasti teknologian eksponentiaalisesti kehittyvästä voimasta.
– Hän (Kurzweil) on vakuuttunut siitä, että vuoteen 2035 mennessä ilmastonmuutos on jo ratkaistu ja niin edelleen. En ole itse yhtä vakuuttunut. Mutta ajatusmalli on se, että uskotaanko me oikeasti, että kansainvälisillä sopimuksilla saadaan tämä ratkaistua silloin, kun Venäjä toimii kuten toimii ja Kiina on sellainen kuin se on. Kun Intialla on myös samalla omat tarpeensa. Vai onko tulevaisuus enemmän teknologian tie?
– Nyt sitten jatkossa Yhdysvalloissa mennään Teksasin mallin mukaan, joka on siis sama kuin Kiinan malli. Ja Kiinan mallihan on se, että samaan aikaan rakennetaan enemmän hiilivoimaa kuin koko muussa maailmassa yhteensä, mutta myös investoidaan vihreään siirtymään enemmän kuin missään muualla, Penttilä sanoo.
Hän kuvaa asetelmaa sekä-että-tyyliseksi.
– Se toivehan tässä on, että teknologian kehittymisen, tekoälyn ja muun kaiken laaja-alaisen kehityksen kanssa löydetään nopeasti ratkaisuja muun muassa ilmastonmuutokseen.
Liittovaltion rahoja ei ohjata vihreään siirtymään
Dosentti Markku Ruotsila arvioi, että jo Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella säädettiin lakeja, joilla toteutettiin erilaisia verohelpotusjärjestelmiä teknologisien innovoinnin edistämiseksi.
– Jo silloin tätä toteutettiin ja se jatkuu edelleen.
– Trumpin toisella presidenttikaudella liittovaltion rahoja ei kyllä tulla panostamaan mihinkään vihreään siirtymään. Mutta osavaltiotasolla kylläkin näin tehdään. Siellä on useita demokraattien hallitsemia suuria osavaltioita jotka sitten toteuttavat omaa ohjelmaansa siltä osalta.
Ruotsila sanoo, että Trumpin energiapolitiikan ytimessä on tavoite energiaomavaraisuudesta.
– Tavoite varsinkin pohjautuu öljyyn, mutta ei ainoastaan öljyyn, vaan kaikki energiamuodot, kuten myös kaasu, ovat siinä mukana.
– Tämä ilmastoasia ei ole siinä olennainen, vaan sillä pyritään laskemaan kuluttajahintoja Yhdysvalloissa. Eli se vaikuttaa tähän inflaatioon, joka oli äänestäjille niin tärkeä. Ja sitten kun huomioidaan Ukrainan sota ja koko Venäjän toiminta, niin pystytään samalla siihen vaikuttamaan. Jos oikein toimitaan, niin tällöin Yhdysvaltojen öljy ja kaasu, joka tulee Eurooppaan, vapautetaan. Koko maailman markkinat täytetään yhdysvaltalaisella tuotteella.
Kauppasodan sijaan saadaan diili
Pelkääkö Eurooppa kauppasotaa? Trump otti äskettäin käyttöön pakotteet ilmoittaessaan määräävänsä Kolumbialle laajoja pakotteita kuten tullimaksuja vastatoimena, mikäli Kolumbia ei suostu vastaanottamaan Yhdysvalloista sotilaslentokoneilla karkotettavia kolumbialaisia ihmisiä.
Ruotsila ei usko siihen, että edessä olisi kauppasota.
– Itse en usko, että tulee mitään kauppasotaa. Trump käy neuvottelua näillä asioilla. Hän ensin uhkaa mahdollisimman korkeilla tulleilla, ja sitten odottaa, mitä vastareaktiona toiselta puolelta tulee. Esimerkiksi Kolumbiassa uhkailu onnistui.
Penttilä arvioi, että puolustusmenoja voitaisiin mahdollisesti yhdistää tulleihin.
– No, yksi joka on noussut viime aikoina on se, että yhdistetään puolustusmenot ja tullit. Eli katsotaan joku sellainen, joko niin, että Nato-maat Euroopassa maksavat enemmän omasta puolustuksestaan, tai sitten ne ostavat enemmän amerikkalaisia aseita tai jotain muuta. Se tekee tästä niin vaikeaa, kun Trump käyttää tariffiuhkauksia kaikkiin mahdollisiin asioihin.
– Minä olen silti suhteellisen luottavainen sen suhteen, että jos päästään neuvotteluihin, yhdessä Eurooppa ja Yhdysvallat, niin kyllä me semmoinen diili saadaan aikaan, että sen kanssa voidaan elää.