PS ARKISTO
Vallin haastaa hyvätuloiset talkoisiin
Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja Veikko Vallin Tampereelta haastaa parempituloisia hyväntekeväisyyteen. Koronaepidemia on aiheuttanut syvän loven monien talouteen, joten apua tarvitaan monissa perheissä ja kodeissa.
Menestyneen uran yrittäjänä luonut Veikko Vallin kertoo tehneensä lahjoituksen Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyölle.
– Koronakriisi on kohta meitä kaikkia suomalaisia koskettava ilmiö. Erityisesti varakkaiden ja parempituloisten olisi hyvä nyt tässä tilanteessa auttaa heikommassa asemassa olevia kansalaisia. Siksi haastan nyt kaikki hyvätuloiset suomalaiset mukaan talkoisiin.
Pienilläkin teoilla merkitystä
Päättäjät tekevät töitä koko ajan kriisin hoitamiseksi, mutta tämä ei kuitenkaan Vallinin mielestä tarkoita sitä, etteikö arjen teoilla ja käytännön toimilla olisi merkitystä.
– Monet vastuulliset kansalaiset ovat jo nyt itsenäisesti välttäneet turhia kontakteja ja pyrkineet varovaisuuteen. Pienilläkin asioilla voi olla vaikutusta lopputulokseen.
”Meidän pitää selvitä yhdessä”
Vallin toivoo, että kaikki kantavat kortensa kekoon, jotta kriisistä selvitään mahdollisimman vähin vahingoin.
– Jos olet hyvätuloinen, niin antamalla puolet yhden kuukauden ansioistasi saat aikaan ison vaikutuksen esimerkiksi ruoka-avun muodossa. Samalla saat hyvän mielen itsellesi ja monelle muulle. Meidän pitää selvitä tästä yhdessä ja aiempaa vahvempana kansakuntana, Vallin painottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyvätuloiset talkoot koronaepidemia Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry ruoka-apu Veikko Vallin perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Rantanen: Laittomasti maassa olevien hätämajoitukseen myönnetyt rahat olisivat kuuluneet Hurstin ruoka-avulle – “Nälkä ei odota”
Hurstille lisätukea esittänyt Pia Kopra tyrmistyi Helsingin valtuuston kylmyydestä: “Päätös avun eväämisestä on käsittämätön”
Startup Refugees -miehille, monikulttuurille ja somalijärjestöille taas kymmenien miljoonien edestä STEA-avustuksia – Hurstin leipäjonoille ei senttiäkään
Koronapandemian aiheuttama elintason romahdus antaa jokaiselle mahdollisuuden kokea elämää sellaisessa niukkuudessa, jota viherradikaali politiikka vaatii länsimaihin
Koronaepidemiaa seuranneet lomautukset pahentavat tilannetta entisestään – ruoka-avun tarve kasvaa Suomessa
Sivistysvaliokunnan jäsen Ari Koponen haluaa pitää koulut suljettuina ja harkitsisi oppivelvollisuuden pidentämisen uudistuksen lykkäämistä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää