Valiokunnan puheenjohtaja Simula Zagrebissa: “Ruoantuotanto on maatalouden tärkein tehtävä”
Euroopan unionia ei voi pitää ainoastaan yhtenäisalueena, vaan on huomioitava myös jäsenmaiden mahdollisuus ylläpitää omaa kansallista ruokaturvaa ja huoltovarmuutta. – Riippuvuudet muista, erityisesti EU:n ulkopuolisista maista, ovat merkittävä riski, perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula painottaa.
Kansanedustaja Jenna Simula edusti Suomea Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa pidetyssä jäsenmaiden maa- ja metsätalousvaliokuntien yhteisessä konferenssissa. Tilaisuudessa käsiteltiin laajasti maatalouteen liittyviä kysymyksiä.
Maataloutta tuettava kriiseissä
Simula toimi yhtenä pääpuhujana ja halusi puheenvuorollaan herätellä poliitikkoja palaamaan maatalouspolitiikan tärkeimmän tehtävän äärelle.
– Mikä on maatalouden tärkein tehtävä? Se on ruoka. Sen tärkein tehtävä on tuottaa ruokaa ihmisille, Simula sanoi puheessaan ja kehotti parlamentaarikkoja pohtimaan päätöstensä seurauksia maanviljelijöille, joiden toimeentulo on jo nyt riittämätön.
– Poliitikkoina meidän on tehtävä päätöksiä, jotka helpottavat maataloustuottajia tuotantokustannusten nousussa, muuttuneessa toimintaympäristössä ja muissa kriiseissä, joita olemme nähneet. Samalla on vältettävä tekemästä sellaisia päätöksiä, jotka aiheuttavat haittaa maanviljelijöille.
Kansalliset erityispiirteet huomioitava
Kansallisten erityispiirteiden huomioiminen nousi tilaisuudessa laajasti esiin, ja parlamentaarikot toivoivat aiempaa enemmän yhteistyötä myös EU-maiden parlamenttien välille. Simula nosti esille puheessaan yhteisten sääntöjen tärkeyden, mutta myös mahdollisuuden poiketa niistä, kun aito tarve on. Hän myös korosti oman ruoantuotannon merkitystä yhtenä kansallisen turvallisuuden peruspilarina.
– Emme voi miettiä Euroopan unionia ainoastaan yhtenäisalueena, vaan on huomioitava myös jäsenmaiden mahdollisuus ylläpitää omaa kansallista ruokaturvaa ja huoltovarmuutta. Riippuvuudet muista, erityisesti EU:n ulkopuolisista maista, ovat merkittävä riski, Simula huomautti.
Suden suojelutasoa muutettava
Kansallisesti merkittävistä ongelmista Simula nosti esille muun muassa susipolitiikan.
– Useille lammastiloille on tullut valtavia menetyksiä, kun yksittäinen susi tai susilauma on tappanut lähes kokonaisen lammaskatraan – tiukan suojelun vuoksi sudet ovat menettäneet luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan. Sudet tappavat myös metsästyskoiria, ja suomalaiset ovat erittäin turhautuneita tilanteeseen.
– Koko suomalainen metsästyskulttuuri on uhattuna ja suden suojelutaso onkin muutettava, Simula vetosi muiden jäsenmaiden parlamentaarikkoihin ja paikalla olleisiin komission edustajiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- toimintaympäristö metsästyskulttuuri ruokaturva susipolitiikka tuotantokustannukset Maanviljelijät maa- ja metsätalousvaliokunta EU-maat ruuantuotanto Jenna Simula Huoltovarmuus Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hakkarainen ennallistamisasetuksesta: Järki voitti ympäristövaliokunnassa!
Ritva Elomaa kehottaa kansaa kantamaan pöytään laadukasta kotimaista ruokaa – ”Ruuantuotannon arvostuksen nostaminen on kaikkien vastuulla”
Ennallistaminen etenee: Euroopan parlamentin sekava kanta valmistui – ”Vihreä hulluus ei näköjään osoita laantumisen merkkejä”
Hakkarainen viimeaikaisista susihyökkäyksistä: Lammastarhassa tällainen eläin on tappokone
PS-kansanedustajat vaativat toimia suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi
Myös henkiseen kriisinkestävyyteen ja huoltovarmuuteen on kiinnitettävä huomiota – henkinen kriisinsietokyky ei välttämättä ole samalla tasolla aineellisten varojen kanssa
Ilmastovuosikertomus puhututtaa: ”Ilmastotoimien vaikutus maatalouden kannattavuuteen huomioitava”
Simula tylytti kyselytunnilla: Onko keskustan jäljiltä vielä paljonkin lantaa luotavana?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".